Opas kohtuuden yhteiskuntaan. Talouskasvun pakko uhkaa ajaa meidät taloudelliseen ja inhimilliseen katastrofiin. Vielä on kuitenkin aikaa hahmotella vaihtoehtoja, siirtyä kehitysuskosta ja kasvun palvonnasta kasvuttomaan yhteiskuntaan. Kasvuriippuvuudesta voi vapautua. Pariisin yliopiston (Paris-Sud) taloustieteen emeritusprofessori Serge Latouche kertoo miten se tehdään. Degrowth-liikkeen isä Latouche visioi kasvun purkamisen hyvän kierteen.
Serge Latouchen mukaan on harkittava perusteellisesti uudestaan koko yhteiskunnan perusajatusta, pyrkimystä talouden jatkuvaan kasvuun. Nykyinen talouskasvu ei ole kestävää, koska se riistää luonnonvaroja ja tuhoaa ympäristöä, mutta ei oikeudenmukaisella tavalla paranna köyhimpien hyvinvointia. Kestävää maailmaa ei myöskään tarvitse etsiä kiven alta, se on keskuudessamme tässä ja nyt. Itse asiassa kolmannes maailman väestöstä elää kestävästi.
Luonnonvarojen kulutus täytyy tiputtaa länsimaissa ja koko maailman ylikuluttavissa luokissa rajusti, jotta kiihtyvä ekologinen tuho saadaan pysäytettyä ja ilmastokriisi torjuttua. Talouden ekotehokkuus ei riitä, koska kulutuksen lisääntyminen syö saavutetun hyödyn. Koska vastuu ympäristötuhosta on suorassa suhteessa käytettävissä oleviin tuloihin, on puuttuva ylikuluttavan luokan rahatalouden kokoon.
Latouche tarjoaa radikaalia vaihtoehtoa – kasvun purkua (degrowth). On luovuttava kehitysuskosta, hylättävä järjenvastainen kasvun palvonta pelkän kasvun vuoksi: tarvitaan vapaa-ajankorotuksia palkankorotuksien sijaan, on luotava uusia mittareita kuvaamaan hyvinvointia.
Kasvu murroksessa 2010
Kasvu murroksessa -traileri
Seuraa seminaaria verkossa täältä

Ranskalainen taloustieteilijä ja filosofi Serge Latouche (70) on tullut tunnetuksi kehityskriittisenä tutkijana ja décroissance-liikkeen johtavana ajattelijana. Latouche on Paris-Sud yliopiston emeritusprofessori, yksi monitieteellisen La Revue du Mauss -aikakauslehden pitkäaikaisimmista tutkijoista ja GRAEEP (Groupe de recherche en anthropologie, épistémologie et économie de la pauvreté) -tutkimusryhmän johtaja.
Serge Latouche suhtautuu kriittisesti ortodoksiseen taloustieteeseen ja arvostelee utilitaristista yhteiskuntatiedettä ja globaalin kehityksen ekonomismia, joiden sijaan hän on kehittänyt “kehityksen jälkeistä” (après-développement) teoriaa. Hän on kirjoittanut parikymmentä kirjaa erityisesti globaalista kehityksestä, kehityskritiikistä ja kasvun purkamisesta, joista on käännetty toistaiseksi suomeksi vain syyskuussa 2010 julkaistava Jäähyväiset kasvulle (Into Kustannus).
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.