Salla Nazarenko

Korruptio Suomessa

Suomi on onneksi yksi maailman vähiten lahjottavissa olevista maista. Suomalaisten ei tarvitse maksaa lahjuksia lääkäreille, poliiseille tai opettajille.

Sen sijaan korruptio ilmenee maassamme eri tavalla: pyöröovi-ilmiö, kaksoisroolit päätöksenteossa, poliittiset virkanimitykset, julkisten hankintojen läpinäkymättömyys ja hyvä veli -verkostot. Esiin ovat tulleet esimerkiksi vaalirahaskandaali, Helsingin opetusviraston kavallus- ja petosrikokset, keisari Aarnio ja Vantaan kaupunginjohtajan rikostuomio.

Mitkä ovat suomalaisen korruption erityispiirteet? Onko Suomen maine vähän turmeltuneena maana itse asiassa estänyt tehokkaan korruptionvastaisen työn maassamme?

Teoksen on kirjoittanut toimittaja Salla Nazarenkon johtama journalistien ja asiantuntijoiden työryhmä.  Erkki Laukkanen on eläkkeellä oleva kauppatieteiden tohtori, koulutuksen ja työelämän tutkija. Viimeisten 10 vuoden aikana hän on kirjoittanut paljon myös harmaan talouden ja korruption esiintymismuodoista Suomessa.
Jarno Liski on toimittaja ja tietokirjailija, joka on palkittu muun muassa talousrikoksia ja politiikkaa käsittelevistä jutuistaan.
Venla Mäntysalo on hallintotieteiden tohtori ja erityisasiantuntija. Hän on tehnyt korruptiotutkimusta Suomessa ja osallistunut korruptionvastaiseen toimintaan yhteiskunnan eri sektoreilla.
Salla Nazarenko on toimittaja ja tietokirjailija, jota kiinnostavat yhteiskunnallisen avoimuuden kysymykset Suomessa ja kansainvälisesti.
Tommi Niinimäki on valtiotieteiden maisteri. Hän on toiminut useissa asiantuntijatehtävissä korruption torjuntaan liittyen sekä tehnyt korruptioon, rahanpesuun ja hallinnon avoimuuteen liittyvää tutkimusta Suomessa, Keniassa ja Ugandassa.
Janne Saarikivi on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori, kolumnisti ja tietokirjailija.

5,00 

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789523510524 Osastot: ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Salla Nazarenko
    Nazarenko, Salla

    YTM Salla Nazarenko on journalisti ja järjestöaktivisti, joka on asunut vuosia eri puolilla maailmaa, tutustunut niin tukahdutettuun kuin vapaaseen seksuaalisuuteen, ja liputtaa jälkimmäisen puolesta. Parhaillaan Nazarenko tutkii isänmaallisuutta Venäjän TV-uutisissa.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Avainsanat

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789523510524

Sivumäärä

260

Julkaisuaika

2 / 2019

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Korruptio Suomessa”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Miten käy ihmisen ilman antibiootteja

Miten käy ihmisen ilman antibiootteja

24,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Neumann

Neumann

24,90  14,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Ale
Ihana kiihko

Ihana kiihko

25,00  10,00 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Viimeksi katsomiasi kirjoja