Petri Eske & Tom Forsman

Lähiölapsi

Äänikirjana Supla+-palvelussa 4.10.2021

Millaista oli olla lapsi 90-luvun pahamaineisimmassa persreiässä? ”JAKOMÄKI – JAKOBACKA” lukee kyltissä, jota koristaa hymynaama ja hakaristi. Tom on lähtenyt matkalle entiseen kotikyläänsä. Matkalla mieleen tulvii muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. 90-luvun rujoimmassa lähiössä väisteltiin luoteja, pakoiltiin poliisia ja kuskattiin kaverin isää pulkalla kotiin lähibaarista.

Tom Forsman kuljettaa kuulijan pitkin lapsuutensa ja nuoruutensa tuttuja reittejä ja kertoo samalla muistoja matkan varrelta. Innon ja Suplan järjestämän kirjoituskilpailun finaaliin yltänyt Lähiölapsi on tositarina, joka koskettaa, naurattaa ja järkyttää. Tunteilta ei voi välttyä, kun Forsmanin koukuttava kerronta pitää kuulijan hyppysissään alusta loppuun.

Tom Forsman on omien sanojensa mukaan entinen lähiölapsi, nykyinen oman elämänsä pöytälaatikkokirjailija. Hän kirjoittaa oikeasta elämästä ja aidoista asioista hampaita kiristelemättä ja mitään kaunistelematta, huumoria kuitenkaan unohtamatta.

14,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523518506 Osastot: ,
Huomaathan, että valittu versio on sähköinen kirja, jonka voit lukea älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Katso lukuohjeet täältä.

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Avainsanat

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789523518506

Julkaisuaika

10 / 2021

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Lähiölapsi”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja