-81%

Aino Kivi

Maailman kaunein tyttö

Maailman kaunein tyttö seuraa neljää sisarta kolmella vuosikymmenellä. Tarina alkaa vuodesta 1994, kun Kurt Cobain on juuri kuollut, ja eräs täydellisen onnellinen perhe viettää kesälomaa saaressa. 14-vuotias Aliisa on maailman kaunein tyttö. Vuotta nuorempi sisko Ada vihaa häntä sydämensä pohjasta. Tapahtuu petos, jonka kaiut kiirivät pitkälle nykyaikaan.

Kahdeksan vuotta myöhemmin perheen kolmas lapsi, Anni, tulee murrosikään ja on valmis tekemään melkein mitä tahansa tullakseen näkyväksi. Nykyajassa perheen nuorin tytär, Alma, on jo aikuinen. Hän törmää perheen vanhaan tuttuun ja ryhtyy selvittämään, mitä maailman kauneimmalle tytölle tapahtui.

Maailman kaunein tyttö on intohimoinen ja vastustamaton romaani. Aino Kiven väkevä esikoinen käsittelee kasvamista, näkyväksi tulemisen pakkoa, symbioottista rakkautta – ja ennen kaikkea sisaruutta.

 

“Kirja on tyttöyden manifesti ja naiseksi kasvamisen odysseia. Halusin kirjoittaa kaikesta siitä, mikä on jäänyt kertomatta, kun tytöt on sullottu sivuosiin. Tässä kirjassa tyttöjä ei vähätellä, moralisoida tai tuomita. He saavat ottaa tilansa, puhua omalla kielellään, valita maailmankuvansa.” Aino Kivi kirjastaan, kun Helsingin Sanomat julkaisi kirjallisuuspalkintonsa ehdokkaat. Helsingin Sanomat, 29.10.2016

 

29,00  5,50 

Tuotetunnus (SKU): 9789522644015 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Aino Kivi

    Aino Kivi (s. 1985) on teatteriohjaaja, kirjailija ja dramaturgi. Hän on tehnyt pätkätöitä Helsingistä Kajaaniin niin ohjaajana kaupunginteattereissa, vapaana kirjoittajana kuin hanttihommissakin ja tuntee olevansa kotona missä tahansa. Kivi rakastaa intensiivisiä väittelyitä ja yrittää aina löytää tavan nauraa asioille, jotka...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789522644015, E-kirja: 9789522647832

Sivumäärä

280

Julkaisuaika

/ 2016

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Maailman kaunein tyttö”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Viimeksi katsomiasi kirjoja