Kristiina Möller

Maiseman halkaisema hämärä

Kristiina Möllerin Maiseman halkaisema hämärä on runoja ihmisestä toiseuden kokemuksen äärellä.

 

Sateen lävitse pilvet puhkovat puut  

ja päivät virtaavat nopein liikkein

ilmassa hengästyneet linnut

pienet pesät puiden suojassa

niiden ympärillä 

jo tuuleksi kääntynyt aikainen valo

mutta ylitseni valuu pimeää

hiljaiselta

planeetalta   

jossa ruoho ei enää tulvi

eivätkä vuodenajat vaihdu

ei täällä hiljaisuudessa ole järkeä  

tahdon ulos

ja särkyä

ääneen     

Maiseman halkaisema hämärä on moniulotteiseen mielenmaisemaan sijoittuva runokokoelma ihmisestä toiseuden kokemuksen äärellä. Välähdyksenomaiset näyt, takaumat lapsuudesta, erillisyyden kokemus ja vahva yhteys luontoon kutoutuvat kokonaisuudeksi, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta.

27,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Kristiina Möller
    Möller, Kristiina

    Kristiina Möller (s. 1954)  on työskennellyt monipuolisesti suomalaisissa radioissa palkittuna käsikirjoittajana, audiovisuaalisen viestinnän moniottelijana ja voice-over ammattilaisena. Lapsille ohjatuissa saduissa hän on näytellyt lukuisia rooleja ääninäyttelijänä ja tehnyt laulusanoituksia mm. Walt Disneyn lastenjulkaisuihin. Möller asuu Helsingissä, mutta kirjoittaa työhuoneessaan maalla...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523933385, E-kirja: 9789523933408

Sivumäärä

60

Julkaisuaika

12 / 2023

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Maiseman halkaisema hämärä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatat myös pitää...