-78%

Jessica Haapkylä

Meren tarina

Meribiologin tutkimusmatka Arktikselle

Meribiologi Jessica Haapkylä oli Jean-Michel Cousteaun filmi­ryhmän jäsenenä Alaskassa vuonna 2004. Ilmastonmuutoksesta ei tuolloin juuri puhuttu, vaikka merkkejä ikiroudan sulamisesta näkyi jo. 

2010-luvun loppupuolella Haapkylä päätti tutkia, mitä pohjoisille merille oikein on tapahtumassa. Hän matkusti Huippuvuorille ja Grönlantiin ja selvitti, kuinka eteläiset merieliöt tunkeutuvat pohjoisille vesille ja syrjäyttävät arktisia lajeja. Esimerkiksi miekkavalas on siirtymässä pohjoiseen. Se saalistaa hylkeitä ja vie elintilaa muun muassa sarvi- ja grönlanninvalaalta, joita uhkaavat jäättömät olosuhteet. Myös turska ja makrilli ovat levinneet entistä pohjoisemmaksi, jossa jäämerenseitin elinympäristö on jo kutistumassa jään sulaessa. Muutokset kalalajistossa vaikuttavat tuhansia vuosia vanhaan pyynti- ja kalastuselinkeinoon.  Mutta iloitsevatko grönlantilaiset, kun heidän kala-apajansa parantuvat – ainakin lyhyellä tähtäimellä?

24,90  5,50 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Jessica Haapkylä
    jessica_haapkyla_kuvaaja_elina_nieppola

    Jessica Haapkylä on meribiologian tohtori ja tietokirjailija. Hän kiinnostui merestä jo lapsena snorklatessaan Porvoon saaristossa. Meribiologina hän on sukeltanut maailman trooppisissa merissä tutkien ilmastonmuutoksen vaikutuksia koralleihin. Arktisesta ilmastonmuutoksesta Haapkylä kiinnostui ensimmäistä kertaa työskennellessään Jean-Michel Cousteaun kanssa. Palattuaan Suomeen kuudentoista ulkomailla...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523511538, E-kirja: 9789523512122

Sivumäärä

260

Julkaisuaika

8 / 2019

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Meren tarina”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Merten koralliparatiisit

Merten koralliparatiisit

Alkuperäinen hinta oli: 34,00 €.Nykyinen hinta on: 5,50 €.
Lue lisää

Loppuunmyyty

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Ale
Meren tarina

Meren tarina

24,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty