“Haluatko tietää, miksi tapoin?”
Monster kertoo amerikansuomalaisen Aileen Wuornosin järkyttävän tarinan ensimmäistä kertaa hänen suullaan ja omasta näkökulmastaan. Jo eläessään ja etenkin kuolemansa jälkeen kulttiasemaan noussut Aileen Carol Wuornos on harvinaisuus: naispuolinen sarjamurhaaja.
Heti syntymän jälkeen äitinsä hylkäämä Wuornos kasvoi väkivaltaisten isovanhempiensa kodissa. Hän pakeni heidän vahingollisesta huomastaan jo lapsena ja ryhtyi prostituoiduksi. Hän elätti itsensä prostituutiolla myös aikuisiällä, ja hänen elämänsä oli täynnä turmiollisia suhteita sekä miesten, että naisten kanssa.
Wuornos koki asteittaisen muodonmuutoksen uhrista väkivallantekijäksi ja seuraukset ovat hiuksia nostattavat – hän murhasi seitsemän miestä. Elettyään kiertolaiselämää rakastettunsa kanssa Wuornos jäi lopulta kiinni ja hänet tuomittiin kuolemaan.
Tämä on Aileen Wuornosin tarina niin kuin hän sen kertoi Christopher Berry-Deelle. Wuornosista on tehty lukuisia elokuvia, mutta yksikään ei ole vielä rohjennut tarttua hänen väkivaltaiseen lapsuuteensa.
Aileen Wuornos (1956–2002) oli naispuolinen sarjamurhaaja. Michiganissa Yhdysvalloissa syntyneellä Wuornosilla oli suomalaiset sukujuuret. Hänet tuomittiin kuolemaan vuonna 1992 ja tuomio pantiin täytäntöön 2002.
Kansainvälinen bestsellerkirjailija Christopher Berry-Dee on tutkiva kriminologi, joka on haastatellut sarjamurhaajia eri puolilla maailmaa.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.