Anja Koski-Jännes

Musta ja valkoinen protestisukupolvi

Vuonna 1968 maailma kuohui. Nuoret osoittivat kaikkialla mieltään autoritaarisia järjestelmiä vastaan, ja mielenosoitukset yltyivät usein väkivaltaisiksi. Yhdysvalloissa mustat kuuluivat yhä yhteiskunnan paarialuokkaan, jonka oikeuksia poljettiin.

Anja Koski-Jännes kiersi nuorena freelancetoimittajana Yhdysvaltoja kesällä 1968 ja syventyi haastattelujen avulla amerikkalaisnuorten mielialoihin. Tuoreessa muistissa olivat vielä John Kennedyn, Malcolm X:n ja Martin Luther Kingin murhat, ja Vietnamin sotaa vastustettiin kiihkeästi ympäri maailmaa.

Haastateltavina on afroamerikkalaisia nuoria, mustan vallan kannattajia, hippejä, koululaisia, opiskelija-aktivisteja, undergroundlehtien toimittajia ja luovan työn tekijöitä. Monet heistä ovat myöhemmin osoittautuneet Yhdysvaltain kulttuurielämän ja poliittisen historian avainhenkilöiksi, mutta myös tavallisten vastakulttuuria edustavien nuorten ajatukset valaisevat ristiriitaista ajanjaksoa.

Apokalyptisestä vuodesta 1968 on kulunut tasan 50 vuotta. Silloisten ilmiöiden tarkastelu ja teoksen asiantunteva taustoitus auttavat ymmärtämään myös nykypäivän Yhdysvaltoja.

Anja Koski-Jännes ja Anna Tolonen keskustelemassa kirjasta Musta ja valkoinen protestisukupolvi Helsingin Kirjamessuilla 2018.

Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori emerita Anja Koski-Jännes on tutkinut esimerkiksi tasa-arvokysymyksiä, persoonallisuuden yhteiskunnallista määräytymistä ja päihdeongelmien hoitoa. Kokemukset vaihto-oppilaana ja freelancetoimittajana 60-luvun Yhdysvalloissa herättivät kiinnostuksen maahan, jonka poliittista ja yhteiskunnallista elämää hän on seurannut aktiivisesti siitä pitäen.

26,90 

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789522649966 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789522649966

Sivumäärä

200

Julkaisuaika

10 / 2018

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Musta ja valkoinen protestisukupolvi”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja