-71%

Boris Kagarlitsky

Neukkulaan ja takaisin

Neuvostoliiton hajoamisesta on kaksikymmentä vuotta, eikä juuri mikään todellisuudessa yhdistä vanhaa sosialistista paratiisia ja nykyistä kapitalistista suurvaltaa. Silti venäläiset edelleen pitävät itseään ensisijaisesti entisinä neuvostokansalaisina, ja Venäjän uusi eliitti viittaa vanhoihin hyviin aikoihin oikeuttaakseen olemassaolonsa. Voitonpäivänä hallitus panee vuodesta toiseen pystyyn näytöksen, joka on kuin neuvostoajan sotilaallinen seremonia.

Miksi ihmeessä on näin, kysyy Boris Kagarlitsky lukijat vangitsevassa pamfletissaan. Mitä Venäjällä on vanhan vallan kaatumisen jälkeen oikeastaan tapahtunut? Miten älymystö ja taiteilijat ovat murroksesta selvinneet ja millaisia romaaneja, elokuvia ja taideteoksia he tänään tuottavat?

“Nykyisin ihmiset voivat puhua eri asioista, mutta he eivät halua puhua mistään”, Boris Kagarlitsky kirjoitti Ydin-lehdessä marraskuussa 2009. “Kansallista perintöä jakavat ylempien luokkien edustajat ja ylikansallisten yritysten sivukonttorit. 1980-luvun lopun lapsenusko on hävinnyt. Kansat ovat oppineet, mikä on mitäkin. Mutta tällä hetkellä harhat korvautuvat kyynisyydellä, mikä on paha asia sosiaalisten reformien kannalta.”

Ilmestyy elokuussa.

Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789520105204 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Boris Kagarlitsky
    Kagarlitsky , Boris

    Kagarlitsky on marxilainen teoreetikko ja sosiologi, jolla on ollut onni elää toisinajattelijana sekä Neuvostoliitossa että nyky-Venäjällä. Hän opiskeli 1970-luvulla teatterikriitikoksi Valtiollisessa teatteritaiteen instituutissa, kunnes hänet “vääränlaisen toiminnan” vuoksi erotettiin. 1978-1982 Kagarlitsky osallistui maanalaiseen julkaisutoimintaan, minkä vuoksi hän istui kaksi vuotta...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Tuoteosasto

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789520105204

Julkaisuaika

08 / 2010

Suomentaja

Teppo Eskelinen

Alkuteos

Back in the USSR, Seagull Books, 2009.

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Neukkulaan ja takaisin”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Ale
Neukkulaan ja takaisin

Neukkulaan ja takaisin

Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.
Lue lisää

Loppuunmyyty