Riittääkö hyvään elämään Vallilan verhot, vai pitääkö olla myös valkoinen sohva? Voiko kunnollisuus mennä överiksi? Saako taide ärsyttää, tai toiset ihmiset?
Pikkuporvarit kuvaa pieniin asioihin keskittyvää ulkokultaista elämäntapaa, jossa teeskentely korvaa leikin, pöytätavat moraalin, dystopia utopiat ja naapurikyttäys yksilönvapauden. Elämän käyttövoimana toimii riskeiltä suojautuminen – ja koska riskejä riittää loputtomiin, tämä tarve hautaa lopulta kaiken muun. Pikkuporvarit-kirjassa pohditaan aikamme polttavia kysymyksiä, elämäntapaa ja mielenmaisemaa. Huomiot ovat herkullisia – ja niin tuttuja.
Kukin eläköön miten tahtoo, siihen ei ole nokan koputtamista. Pikkuporvari kuitenkin katsoo oikeudekseen ja jopa velvollisuudekseen taivuttaa kaikki muutkin elämäntapaansa, koska pitää sitä ainoana oikeana. Toisenlaiset elämäntavat tuntuvat henkilökohtaiselta loukkaukselta. Se tekee pikkuporvarista hyvin, hyvin vaarallisen.
“Taipumus vaatia omien käytösnormiensa noudattamista myös muilta on tyypillistä alemmalle keskiluokalle, jonka epävarma asema pakottaa luonnottomaan tiukkaan itsekuriin”, sosiologi Anna Kontula kirjoittaa teoksessaan Pikkuporvarit (2021).” Yle 2.10.2022
“Poroporvarit ovat juuri siitä pikkumaista, kapea-alaista ja nurkkakuntaista keskiluokkaa, josta Anna Kontula julkaisi juuri hulvattoman kirjan Pikkuporvarit“. Helsingin Sanomat 9.4.2022
“Pikkuporvarit on tinkimättömästi kirjoitettu jyrähdys pikkuporvarillisen asenteen ominaispiirteistä ja riskeistä. Kirja ei suinkaan ole kaikenkattava katsaus pikkuporvarillisuudesta Suomessa, vaan pikemminkin pyrkimys provokaatioon sekä luokka-analyysin popularisoimiseen. Tässä se onnistuu.” Sosiologi 17.12.2021
“Anna Kontulan uusin kirja Pikkuporvarit on pisteliäs ja piristävä katsaus ihmisryhmään, jonka elämäasennetta hallitsee ennen kaikkea järjestyksen ja kontrollin tarve, turvallisuushakuisuus sekä niin pitkälle viety elämän häiriöttömyyden vaatimus, että pikkuporvari alkaa kuvitella elämän olevan parhaimmillaan tauotonta hissimusiikkia.” Vartija-lehti 30.10.2021
“Kontulalle pikkuporvari on keskiluokkaan kuuluva ihminen, joka pelkää hysteerisesti putoamista alaluokkaan ja yrittää siksi jäljitellä ylemmän luokan kulttuuria: valkoisia nahkasohvia, pehmeää jazzia ja sen sellaista.” Helsingin Sanomat 17.10.2021
“Anna Kontulan kirja Pikkuporvarit on tänään hyvin ajankohtainen kirja.” Koti-lappi 17.10.2021
“On suoranainen ilo seurata Kontulan rosoista paukuttelua ihmisen turhamaisuudesta ja kamppailusta elämänsä kanssa.” Kirjavinkit 16.10.2021
“Tutkija ja kansanedustaja (vas) Anna Kontulan tuore pamflettikirja Pikkuporvarit kuvaa nipottavaa elämäntapaa, jossa pöytätavat korvaavat moraalin ja naapurien kyttääminen yksilönvapauden.” Helsingin Sanomat 12.10.2021
“Myös AnnaKontula kirjoittaa pelosta. Pikkuporvallista on, että pelko ajaa helposti kaiken edelle. Asioita arvioidaan enimmäkseen oman turvallisuuden kannalta.” Yle 3.10.2021
“Kontula ottaa teoksessaan Pori Jazzin esimerkiksi pikkuporvareiden tavasta tuotteistaa kulttuuria siten, ettei se häiritse liikaa.” Satakunnan Kansa 3.10.2021
“Valkeakoskella asuvan kansanedustajan Anna Kontulan (vas) uutuusteos – Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä käsittelee nimensä mukaisesti pikkuporvarillista elämäntapaa ja mielenmaisemaa, jotka ovat ‘riistäytymässä valloilleen keskiluokan aseman muuttuessa epävarmemmaksi’.” Valkeakosken Sanomat 29.9.2021
“Anna Kontula kirjoittaa siitä, miten ajallemme tyypillinen ylitsepursuava vimma hallita kaikkea ja kaikkia pohjustaa tietä fasismille.” Kansan Uutiset 26.9.2021
“Pikkuporvarit (Into, 2021) on kerrassaan hieno teos. Se pureutuu kiehtovalla tavalla ilmiöön, mielenmaisemaan nimeltä pikkuporvarillisuus, joka on Anna Kontulan teesin mukaan niin vallitseva, että siinä on jotain hyvin tunnistettavaa meille kaikille.” Kulttuuritoimitus 21.9.2021
2 arviota tuotteelle Pikkuporvarit
Arvostelu tuotteesta: 5 / 5
Samuli Koivisto –
Mielenkiintoinen ja viihdyttävä katsaus nykypäivän luokka-ajatteluun sekä populismin ja poroporvarillisuuden ilmentymiin yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Keskiluokkaiselle ihmiselle, jolla on häivähdys itsereflektion taitoa ja ironian tajua, kirja tarjoaa mukavan lukutuokion.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tilaaminen sivustollamme edellyttää, että otat evästeet käyttöön. HyväksyHylkääAsetuksetLue lisää
Tietosuoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
mailchimp_landing_site
1 month
The cookie is set by MailChimp to record which page the user first visited.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info
session
CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai
5 years
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr
1 year
The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or
5 years
The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs
30 minutes
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d
3 days
JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID
6 months
NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.
Samuli Koivisto –
Mielenkiintoinen ja viihdyttävä katsaus nykypäivän luokka-ajatteluun sekä populismin ja poroporvarillisuuden ilmentymiin yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Keskiluokkaiselle ihmiselle, jolla on häivähdys itsereflektion taitoa ja ironian tajua, kirja tarjoaa mukavan lukutuokion.
Siiri (varmistettu kirjoittaja) –