Jeremy Dronfield

Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin

Vuonna 1939 saksalaiset pidättivät itävaltalaisen Gustav Kleinmannin ja hänen vanhimman poikansa, 15-vuotiaan Fritzin. Heidät vietiin ensimmäisten joukossa Buchenwaldin keskitysleirille Saksaan. Sieltä alkoi heidän kammottava ja samalla koskettava ja tärkeä tarinansa, jota on vaikea edes kuvitella.

Gustav päätettiin siirtää Auschwitziin, jonka he kumpikin tiesivät merkitsevän varmaa kuolemaa. Fritz joutui vaikean valinnan eteen. Lopulta hän lähti isänsä rinnalla kohti Auschwitzin kuolemanleiriä. Vankeutta kesti yhteensä viisi vuotta.

Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin on tarpeellinen muistutus paitsi ihmiskunnan karmeimmista teoista myös perheen ja ihmismielen voimasta. Rakkautensa ja rohkeutensa avulla kaksikko kohtasi alituisen kuolemanvaaran ja sen täydellisen sattumanvaraisuuden – ja säilyi hengissä.

Herkästi ja taidokkaasti kirjoitettu teos perustuu Gustav Kleinmannin salaa pitämään päiväkirjaan. Harva holokaustista selvinnyt on tuonut mukanaan vapauteen näin tarkkoja päiväkirjamerkintöjä koko vankeutensa ajalta. Kirja oli Sunday Times- ja Amazon-bestseller -listojen kärkisijalla ja se on käännetty viidelletoista kielelle.

27,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523516984 Osastot: , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Avainsanat

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523516984, Pokkari: 9789523933163, E-kirja: 9789523516984

Sivumäärä

400

Julkaisuaika

9 / 2021

Suomentaja

Heli Naski

Alkuteos

The Boy Who Followed His Father into Auschwitz

Mediassa

Laajenna

Jeremy Dronfield on kirjoittanut arvokkaan kirjan. Tämä on yksi traagisimmista keskitysleirimuistelmista, jonka olen lukenut. Välillä täytyy muistuttaa itseään, että kyseessä on todellakin faktaan perustuva muistelmateos. ”
Kirjojen kuisketta 3.12.2021

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *