Paul Stenning
Rage Against The Machine
Taistelu lavalla
Kun Harvardin opiskelija Tom Morello tapasi Zach De La Rochan Los Angelesissä vuonna 1992, rock ei ollut enää entisensä: Rage Against The Machinessa yhdistyivät käsittämättömän tiukka rap ja metalli, poliittiset lyriikat ja planetaarinen supertähteys. Bändi pääsi heti Epic-levy-yhtiön talliin, mutta monikansallisella firmalla ei ollut mitään sananvaltaa bändin musiikkiin. Myöhemmin laulaja De La Rocha jätti yhtyeen, ja loput jäsenet perustivat Audioslaven. Kitaristi Morello niitti mainetta myös The Nightwatchman -sooloprojektillaan.
Vuonna 2007 Rage Against The Machine kokosi rivinsä uudelleen ja teki raivokkaita keikkoja. Bändi on yhä yksi maailman merkittävimmistä kapinallisen rockin soihdunkantajista, joka pistää kipeästi piikkinä viihdeteollisuuden perseessä.
“On mielestäni mielenkiintoista törmätä suuremman kokoluokan yhtyeeseen, jonka motivaatiot musiikin tekemiseen ovat jotkin muut kuin ne perinteiset; huumeet, biletys ja pillu. [– –] [Kirjan] lukee läpi ihan ilolla, [– –] [se] keskittyy lähinnä Rage Against the Machinen musiikillisen puolen ja heidän agendan selittämiseen.”
Aleksi Vaittinen, Miasma 18.1.2014
25,00 € Alkuperäinen hinta oli: 25,00 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €.
Loppuunmyyty
Kirjan tekijät
Laajenna- Paul Stenning
Paul Stenning on tietokirjailija, joka on kirjoittanut kymmenisen rock-kirjaa esimerkiksi Metallicasta, Guns n’ Rosesista ja thrash metallista. Ks. http://www.paulstenning.co.uk
Katso kirjailijan sivu →
Kirjan lisätiedot
LaajennaTuoteosasto
Harrasteet, taide & musiikkiTietoAvainsanat
2013bändielämäkertakapinallinenlyriikkametallimusiikkiraprockStenningviihdeviihdeteollisuusKirjan lisätiedot
Isbn | 9789522641724 |
Sivumäärä | 220 |
Julkaisuaika | 06 / 2013 |
Mediassa
LaajennaAsiakkaiden arvostelut
LaajennaViimeksi katsomiasi kirjoja
Rage Against The Machine
25,00 € Alkuperäinen hinta oli: 25,00 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €.
Lue lisää
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.