Jouni Jussila, Markus Hotakainen & Minna Palmroth

Revontulibongarin opas

Tämän kirjan avulla onnistut havaitsemaan ja tunnistamaan revontulia, jopa Etelä-Suomessa! Kirja on suomalaisten avaruusammattilaisten ja revontulibongareiden yhteistyössä syntynyt opas revontulien ihmeelliseen maailmaan. Yleistajuisen taustoituksen jälkeen seuraa noin 30 erilaista revontulimuotoa, joiden havaitsemista varten on lyhyet ohjeet sekä revontulibongareiden ottamia upeita esimerkkikuvia taivaan neonvaloista. Kirjan voi ottaa mukaan revontuliretkelle tai eläytyä revontulielämykseen kotisohvalla. Kirjan avulla opit tunnistamaan erilaiset revontulimuodot, eikä taivaallinen valoshow jää kokematta!

Minna Palmroth, Jouni Jussila ja Markus Hotakainen keskustelemassa kirjasta Revontulibongarin opas Helsingin Kirjamessuilla 2018.

Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori, ja Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja. Kansainvälisesti arvostetulla Palmrothilla on lukuisia luottamustehtäviä Suomessa ja ulkomailla. Hän on ryhmineen kehittänyt maailman johtavan lähiavaruutta mallintavan tietokonesimulaation, jonka avulla ryhmä tutkii revontulia synnyttäviä ilmiöitä.

Markus Hotakainen on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka on seurannut avaruusasioita kuulennoista lähtien ja kirjoittanut tähdistä 1980-luvun alkupuolelta saakka. Hän on julkaissut 23 kirjaa ja tehnyt yli 40 suomennosta. Hotakainen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon Mars-kirjastaan, joka on julkaistu myös Yhdysvalloissa.

Jouni Jussila on Oulun yliopiston entinen revontulitutkija ja aktiivinen revontulien kuvaaja. Hän on julkaissut kuva- ja tietokirjan revontulista. Päivätyönään Jussila kehittää teollisuuden ja tutkimuksen erikoiskameroita, mutta lähiavaruuden ilmiöiden ja revontulien seuraaminen on osa hänen jokapäiväistä elämäänsä.

Error: View ae0d0a6e4b may not exist

 

19,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789522649942 Osastot: , , Avainsanat tuotteelle , , , , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Jouni Jussila
    Jussila , Jouni

    Jouni Jussila on Oulun yliopiston entinen revontulitutkija ja aktiivinen revontulien kuvaaja. Hän on julkaissut kuva- ja tietokirjan revontulista. Päivätyönään Jussila kehittää teollisuuden ja tutkimuksen erikoiskameroita, mutta lähiavaruuden ilmiöiden ja revontulien seuraaminen on osa hänen jokapäiväistä elämäänsä.  

    Katso kirjailijan sivu →
  • Markus Hotakainen
    Hotakainen , Markus

    Markus Hotakainen on tiedetoimittaja ja tietokirjailija, joka on seurannut avaruusasioita kuulennoista lähtien ja kirjoittanut tähdistä 1980-luvun alkupuolelta saakka. Hän on julkaissut 23 kirjaa ja tehnyt yli 40 suomennosta. Hotakainen on saanut Valtion tiedonjulkistamispalkinnon Mars-kirjastaan, joka on julkaistu myös Yhdysvalloissa.  

    Katso kirjailijan sivu →
  • Minna Palmroth
    Palmroth , Minna

    Minna Palmroth on Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori, ja Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikön johtaja. Kansainvälisesti arvostetulla Palmrothilla on lukuisia luottamustehtäviä Suomessa ja ulkomailla. Hän on ryhmineen kehittänyt maailman johtavan lähiavaruutta mallintavan tietokonesimulaation, jonka avulla ryhmä tutkii revontulia synnyttäviä ilmiöitä....

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Revontulibongarin opas”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *