Uralin takana, Jäämereen laskevan Ob-joen laaksossa ostjakit nousevat kapinaan häikäilemättömiä valloittajia vastaan. Eletään vuotta 1933. Neuvostojoukot haluavat taltuttaa kapinan kovin ottein, mutta ostjakit ovat liukas vastus kotilumillaan.
Tarinan päähenkilö on äiti, jonka mies kuolee punaisten luodeista. Äiti jättää kotikylänsä ja pakkaa lapsensa poronarttaan. On hänen vuoronsa tarttua aseeseen.
Kirjan kuvaama Kazymin kapina on hanteille kuin talvisota suomalaisille. Myös suomalaisugrilaisissa perinteissä esiintyvä Jumaläiti puuttuu tapahtumien kulkuun.

Jeremei Aipin syntyi vuonna 1948
Luoteis-Siperiassa, Hanti-Mansian
autonomisessa piirikunnassa. Hän on
tunnetuin hanti eli ostjakki, osa häviävää
suomalais-ugrilaista kansaa. Hänet valittiin
kansanedustajaksi 1990-luvulla. Aipin on
kirjoittanut romaanin Viimeinen aamutähti
ja useita novelleja. Hänen teoksiaan on
käännetty suomen lisäksi englannin,
ranskan, saksan, unkarin ja joillekin
Venäjällä asuvien kansojen kielille.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.