Kaunistelematon ja läheltä kuvattu tositarina Subutex-kaupungin eli Raahen pojista, joiden elämässä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle.
Haastattelut ja valokuvat vievät lukijan varjoyhteiskuntaan, tuhansien suomalaisten todellisuuteen. Keskiössä on Henkka, joka on käyttänyt huumeita jo lähes 20 vuotta. Kuolema vierailee lähipiirissä yhä useammin, ja kolmekymppisenä elossa olevat ovat kaveriporukkansa viimeisiä. Vaikka toisenlaista elämää on enää vaikea kuvitella, on Henkka päättänyt yrittää kuiville vielä kerran. Subutex-kaupungin kasvatit antaa puheenvuoron niille, joiden ääntä ei yleensä kuulla. Se kuvaa läheltä elämää, jossa päihdeongelmat, syrjäytyminen ja rikollisuus siirtyvät sukupolvien perintönä.

Laura Juntusen esikoisteos Subutex-kaupungin kasvatit on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se jaetaan tänä vuonna seitsemättä kertaa.
Botnia-raati luonnehti Subutex-kaupungin kasvatit -kirjaa näin:
“Laura Juntusen tietokirjaksi luokiteltu esikoisteos tulee lähelle ja astuu sisään kipeään aiheensa, jolta moni mieluusti sulkee silmänsä. Tällaisesta näkökulmasta ei ole kovin paljon tuotettu kirjallisuutta. Raaheen sijoittuvan Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan syntyminen on selvästikin vaatinut Henkaksi nimetyn päähenkilön ja kirjoittaja Juntusen poikkeuksellista ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä. Lopputulos teksteineen ja valokuvineen on tärkeä ja vaikuttava.
Elävä ja eleetön teos onnistuu sukeltamaan Henkan ja muiden huumeidenkäyttäjien ja syrjäytyneiden – vai syrjäytettyjen? – kovalakiseen maailmaan mutta myös avaamaan tätä ”varjoyhteiskuntaa” lukijalle erittäin tarkkanäköisesti ja ajatuksia herättävästi, ilman että siitä jäisi tirkistelyn maku.”
Botnia-palkinnon voittaja julkistetaan lokakuussa.
Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Hänen töitään on julkaistu useissa medioissa.
Innolla odotamme:
Laura Juntusen seuraava teos Tyttö joka en ilmestyy keväällä 2024. Siinä Juntunen kirjoittaa koskettavasti elämästään, kytkien omat kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään.
Nimetön (varmistettu kirjoittaja) –
Kirja antoi uusia näkökulmia huumeriippuvuudesta. Pystyin samaistumaan ihmiseen, joka elää ihan toisenlaista elämää ja elämäntilannetta. Upea kirja!
IG:ckhenkka –
IG:ckhenkka –