Eva Heiskanen
Suomi seuraaville sukupolville
taloudellisten murrosten käsikirja
Suomen talous tarvitsee uudistuksia. 2010-luvun talous on kehittynyt hitaasti ja Pariisin ilmastosopimus edellyttää ekologisen kestävyyden parantamista. Toisaalta energia-alalla on lupaavia kansainvälisiä trendejä uusiksi ratkaisuiksi.
Pieni vähittäinen korjaus ei riitä, vaan tarvitaan suuri murros, energia- ja liikennejärjestelmän ja ravinnetalouden toimintatapojen perusteellinen muutos. Onnistummeko muuttumaan ja luomaan kansainvälisestikin hyödyllisiä ratkaisuja vai jäämmeköperässähiihtäjäksi?
Suomi seuraaville sukupolville kuvaa uudenlaisia toimintamalleja. Perinteinen insinööriajattelu yhdistyy humanistisiin, sosiologisiin ja muihin yhteiskuntatieteellisiin näkökulmiin.
Kirjan lopussa tarjotaan työkaluja käytännön toimijoille, eli teos on eräänlainen keittokirja murroksen aikaansaamiseksi.
PhD Kati Berninger on Tyrsky-Konsultoinnin tutkimusjohtaja ja tietokirjailija. KTT Raimo Lovio ja MMT Armi Temmes ovat Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professoreja. KTT Mikko Jalas on professori Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, FT Paula Kivimaa on tutkija Sussexin yliopistossa ja Suomen ympäristökeskuksessa. FT Eva Heiskanen on Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja.
Alkuperäinen hinta oli: 29,00 €.24,90 €Nykyinen hinta on: 24,90 €.
Loppuunmyyty
Pohjanmaan biokaasun tuotannon vauhdittamisessa muna-kana-ongelma – Viisaita aikeita –
[…] Systeeminen murros, transitio, transformaatio… Monta sanaa kuvaamaan sitä, kuinka pyritään perusteellisesti muuttamaan jotain yhteiskunnan osa-aluetta. Kun halutaan kuvastaa teknologian ja yhteiskunnan vuorovaikutusta, voidaan puhua sosioteknisistä järjestelmistä: teknologiat ovat aina yhteiskunnallisille vaikutuksille alttiita ja yhteiskunnallisiin ratkaisuihin sisältyy teknologisia elementtejä (Berninger ym. 2017). […]