Leo Straniuksen Tehokkuuden taika kertoo rutiinien ja tapojen voimasta. Se antaa vinkkejä, miten voimme tehdä merkityksellisiä asioita ja elää enemmän kuin ikinä uskomme – joka päivä.
Kirjassaan Stranius käy läpi viisi perusajatusta ajanhallinnasta ja itsensä johtamisesta. Teos sisältää kolmen askeleen mallin asioiden hoitamiseen sekä vinkit aamuun, iltapäivään ja iltaan. Jos odotat enemmän viikonloppua kuin maanantaita, on syytä pysähtyä pohtimaan tilannetta ja lukea tämä kirja.
”Vaikka nukkuisin kahdeksan tuntia vuorokaudessa, käyttäisin arkipäivisin töihin työmatkoineen 10 tuntia ja ruokailuihin kaksi tuntia, olisin käyttänyt viikon tunneista vasta 120 tuntia. Jos lisään tähän lasten, puolison tai ystävien kanssa olemiseen sekä kotitöihin molempiin pari tuntia joka ikiselle päivälle, olen käyttänyt 148 tuntia ja minulla on vielä jäljellä huimat 20 tuntia jokaiselle viikolle. Tämän voin käyttää harrastuksiin, liikuntaan, uuden tutkinnon hankkimiseen tai johonkin muuhun joka viikko.”
Leo Stranius on toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Stranius on ekologisen elämäntavan ja ympäristöliikkeen edelläkävijöitä sekä monivuotinen ajanhallintavalmenta. Hänellä on kaksi lasta ja koti Käpylässä. Rakkaita harrastuksia ovat liikunta ja kirjallisuus. Aiemmin Straniukselta on julkaistu elämäkerta Ekoistin muistelmat (2019).

Jos odotat enemmän viikonloppua kuin maanantaita, on syytä pysähtyä pohtimaan tilannetta ja lukea tämä kirja.
Vuodenvaihteessa ilmestyvä Leo Straniuksen Tehokkuuden taika kertoo miten itseään voi johtaa ja aikaansa hallita. Kirjassaan Stranius käy läpi viisi perusajatusta ajanhallinnasta sekä kuvaa rutiinien ja tapojen voimaa. Teos sisältää kolmen askeleen mallin asioiden hoitamiseen sekä vinkit aamuun, iltapäivään ja iltaan.
Kirja syntyi ajanhallintavalmennuksien pohjalta. Tehokkaana ajan hallitsijana tunnettu Stranius järjesti ensimmäisen valmennuksen ystäviensä pyynnöstä 2015 ja sen jälkeen kyselyjä alkoi tulla säännöllisesti eri tahoilta.
Teos sopii erityisen hyvin itsenäistä tieto- ja asiantuntijatyötä tekeville.
Leo Stranius on toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänet tunnetaan ekologisen elämäntavan puolestapuhujana. Stranius on hallintotieteiden maisteri ja hän on opiskellut yksityisten ja julkisten yhteisöiden johtamista. Aiemmin Leo Straniukselta on julkaistu elämäkerta Ekoistin muistelmat (2019).
Arvostelukappaleet:
arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Haastattelupyynnöt:
riikka.kamppi@intokustannus.fi, 040 572 9733
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.