-69%

Ville Yliaska

Tehokkuuden toiveuni

Uuden julkisjohtamisen historia Suomessa 1970-luvulta 1990-luvulle

1970-luvulla sotien jälkeinen talouskasvu oli länsimaissa hyytynyt ylituotantokriisiin ja hyvinvointivaltioita alettiin pitää verotaakkana. Taloutta lähdettiin elvyttämään vapauttamalla markkinat säätelystä, ja hyvinvointivaltiota ryhdyttiin leikkaamaan yksityistämällä palveluita ja panemalla loput toiminnat markkinakuriin näennäismarkkinoilla, tilaaja-tuottajamalleilla sekä tulostilastojen raportoinnilla. Suojatyöpaikoissaaan loisivat byrokraatit piti pakottaa asiakaslähtöisyyteen.

Ville Yliaskan tutkimus käsittelee uuden julkishallinnon (New Public Management) taustaa ja leviämistä Suomeen viime vuosikymmeninä. Se ei ole hallintotieteellistä mallien rakentamista vaan arkistolähteisiin ja aikalaiskirjoituksiin perustuva analyysi siitä, mitä tapahtui ja kuka vaikutti mihinkin ratkaisuun. Kriitikkojen mielestä vuosikymmenten uudistukset ovat kasvattaneet ylempää hallintoa ja arviointiteollisuutta mutta ohentaneet asiakaspalvelua. Ammattilaisten sisäistä motivaatiota on loukattu kohtelemalla heitä kuin lintsareita. Tämä ei kuitenkaan ole järkyttänyt uudistajien uskoa uuden julkishallinnon siunauksellisuuteen, koska tehostaminen johtamisen keinoin oli heille sivuasia julkisen sektorin leikkaamiseen verrattuna. Yliaskan tutkimus liittyy siihen uusimpaan kansainväliseen tutkimuskenttään, jossa on pyritty selvittämään, miten vuosikymmenien mittaista uudistusaaltoa on pystytty pitämään yllä, vaikka todisteita uudistusten vaikutuksista ei ole ollut käytettävissä.

“Kirja on kauttaaltaan erinomaisesti kirjoitettu. Tutkimuksena teos tuo esiin uudistusten poliittisen taustan sekä tarkentaa kriittisen katsauksen uudistusten kulkuun ja seurauksiin. Tehokkuuden lupaukset jäävät lunastamatta. Oman kriittisen tulkintansa tekijä kirjoittaa jo otsikkoon. Mutta tulkinta tai kritiikki ei ole ennaltamäärättyä, vaan hyvin argumentoitua ja aineistoon perustuvaa tulkintaa jälkikäteen.”  Tomi Kiilakoski, Kasvatus & Aika, 1/2015

Alkuperäinen hinta oli: 32,00 €.Nykyinen hinta on: 10,00 €.

Loppuunmyyty

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Ville Yliaska
    Yliaska , Ville

    Ville Yliaska on Sodankylästä kotoisin oleva tutkija, joka on kiinnostunut talouden aatehistoriasta, taloushistoriasta, työn ja sen johtamisen historiasta ja 1970- ja 80-lukujen kulttuurihistoriasta. Yliaska on kahden lapsen isä ja vannoutunut cinefiili, Sodankylän elokuvajuhlien konkari.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Tehokkuuden toiveuni”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Ale
Tehokkuuden toiveuni

Tehokkuuden toiveuni

Alkuperäinen hinta oli: 32,00 €.Nykyinen hinta on: 10,00 €.
Lue lisää

Loppuunmyyty