Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos
Vallitseva kehitys vie kohti ilmastokatastrofia, ekologista tuhoa tai ydinsotaa. Tämä yhteiskuntiemme rakenteista ja voimista johtuva prosessi voidaan pysäyttää vain syvällekäyvällä yhteiskunnallisella muutoksella. Muutoksen on oltava nopea.
Nopeita ja perustavanlaatuisia ”olomuodon muutoksia” voi kuitenkin tapahtua. Kirja esittelee tällaisia siirtymiä, joita on tapahtunut historian kuluessa ja myös viime aikoina. Toisenlaisia maailmoja on syntynyt esimerkiksi luonnonkatastrofien ja vallankumousten keskellä.
Kirja tuo esille yhteiskuntiemme piirteitä, jotka tekevät olomuodon muutoksen mahdolliseksi. Virallisen yhteiskunnan rinnalla on olemassa varjoyhteiskunta, joka kriisitilanteissa nopeasti voimistuu. Myös jokaisessa ihmisessä on varjossa olevia puolia, jotka voivat nousta päällimmäiseksi ja tukea yhteiskunnan olomuodon muutosta.
Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja kirjoittaja, joka on kirjoittanut teokset Kylmä suihku – ilmastokatastrofin torjunta ja nopea yhteiskunnallinen muutos, Rahdin rikokset – kansaivälisten tavarakuljetusten ekologiset ja yhteiskunnalliset seuraukset, Maailmantilan kootut selitykset ja Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista.

Olli Tammilehto on vapaa tutkija ja kirjoittaja, joka on kirjoittanut muun muassa Maailmantilan kootut selitykset (Like 1998) ja Yhden taalan kysymys – Globalisaatio ja köyhyyskiista (Like 2003).
Hän on myös toimittanut teoksia, kuten Kun edustajat eivät riitä – Kansalaistoiminnan opas (WSOY 1988).
Lisäksi Tammilehto on kirjoittanut suuren määrän merkittäviä artikkeleita ympäristöstä, ekofilosofiasta, globalisaatiosta, talouden ja teknologian kritiikistä ja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Niistä suuri osa on luettavissa internetissä osoitteessa: www.tammilehto.info.
Näistä aiheista hän on luennoinut ja alustanut lukuisia kertoja muun muassa Helsingin yliopistossa, kansalaisjärjestöjen tapahtumissa ja kansalaisopistoissa. Pienten lasten isänä Tammilehto on myös epävirallisen talouden iskurityöläinen.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.