Avainsana-arkisto: elämäkerta

Mirkka Rekola: Ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta ja palkitusta runoilijasta

26.4.2023 Josefine Janhonen

Jonimatti Joutsijärven vahvaääninen kuvaus rakastetusta ja rajoja rikkoneesta runoilijasta avaa näkökulmia paitsi runouteen myös seksuaalivähemmistöjen asemaan ja poliittisten ääriliikkeiden historiaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I on ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta runoilijasta ja aforistiikan uudistajastajasta. Mirkka Elina Rekola (1931–2014) on keskeisimpiä modernistirunoilijoitamme, jonka tuotanto levittäytyy seitsemälle vuosikymmenelle. Rekolan kolme ensimmäistä teosta saivat ristiriitaisen vastaanoton, sillä ne eivät istuneet yksiselitteisesti perinteisen, modernistisen eivätkä 60-luvun poliittisen runouden käsityksiin. Sittemmin Rekolan sanataide on arvioitu ylittämättömäksi. Hän halusi tulla muistetuksi työnsä, ei elämänsä tai henkilönsä vuoksi, vaikkakin Mirkka Rekola kirjoittaa kokemuksensa läpi ja alati omasta elämästään.

Mirkka ihmetteli lapsuudessaan Tampereen ilmapiirin vihaa. Punaisten ja valkoisten katkeruus oli käsinkosketeltavaa. Jatkosodan päätteeksi hänen äärioikeistolainen isänsä sai tuomion maanpetoksesta. Kahtiajaon kipeys rikkoi Mirkan perheen, ja hän menetti kolmeksi vuodeksi läheisimmän ihmisensä, isänsä. 1960-luvun vasemmistoradikalismi ja 1970-luvun taistolaisuus, jotka tuomitsivat 1950-lukulaisen modernismin taantumuksellisuutena, ahdistivat häntä tätä taustaa vasten erityisesti.

Vastakohtien valta oli Mirkka Rekolalle kärsimystä lapsuudesta lähtien. Ihmisten kieli, sukupuoliroolit, filosofia ja yhteiskunnan rakenteet poukkoilevat vastakohtien heilureissa. Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline. Ykseydenkokemuksen ilmaisu kielessä oli hänen suuri työnsä.

Elämäkerta huomioi runouden muotojen ja merkitysten synnyn eletyssä elämässä

Teos kattaa Rekolan elämän vaiheet lapsuudesta 1970-luvun loppuun saakka. Mirkan kirjailijuutta ja minuutta rakentavat aikalaishahmot, kuten esikuva Helvi ”Nalle” Juvonen, Tuomas Anhava ja hänen avara lukijuutensa sekä erityisesti Mirkan rakastettu Mirjam Polkunen.

Vaikuttavassa teoksessa kuvauksensa saavat vainojen, vainoharhojen, työn ja sairauden, rakkauksien ja pettymisten, näkyjen, kohtaamisten ja nähdyksitulemisten ajat. Myöhemmät elämänvaiheet ja teokset saavat huomion elämäkerran jälkimmäisessä osassa.

Mirkka Rekolan elämäkerta perustuu laajaan aineistoon, jossa mukana on kulttuurihistoriallisia aarteita, kuten lukuisia Mirkan kirjeitä rakastetulleen 1950-60-luvuilta. Pariskunnan rakkaus tulee kirjeissä esiin kauniisti ja kipeästi.

Mirkka pohti kouluiässä oliko ainoa tyttöjä rakastava tyttö. Täytyi olla samanlaisia. Mutta hän heräsi tietoisuuteensa varsin yksin, ilman esikuvia.

Miten poikkeavana voisi elää torjuvassa maailmassa?

Mirkan nuoruutta varjosti ahdistus ja itsetuhoinen ajattelu. Samaa sukupuolta rakastavia ihmisiä tai kuvauksia heistä ei ollut 1940-luvun Tampereella. Rekola kasvoi ilmapiirissä, jossa pelosta, järkytyksestä ja vihasta piti vaieta, eikä mielihyvää ja rakkautta voinut vapaasti ilmaista.

1950-1960-lukujen Helsingissä lesbosuhteita elettiin yksityisesti, useimmin kodeissa. Homoudesta langetettiin paljon tuomioita erityisesti miehille. Rikos oli ”haureus”, jonka todisteena voitiin pitää yhteen vedettyjä sänkyjä.

Myös Mirkka ja Mirjam joutuivat poliisin ahdistelemaksi. Syytteiltä vältyttiin, mutta vainot kuormittivat Mirkkaa, josta tuli pelokas ja vainoharhainen. Hän käveli Helsingin kaduilla jännittyneenä ja varoi vastaantulijoita kunnes hän sai pelosta tarpeekseen.

”Hän päätti kävellä vainoavan kaupungin uudeksi, opetteli kulkemaan rentoutuen, sivuuttamaan vainoharhat ja katseet.”

Kymmenet teosta varten tehdyt haastattelut sekä eräät erittäin harvinaiset Mirkan haastattelunauhat ja jopa Mirkan äidin haastattelu runoilijan lapsuudesta rakentavat elävää, inhimillistä ja vaikuttavaa kuvaa yhdestä tärkeimmistä suomalaisista kirjailijoista. Elämäkertaan on koottu myös kirjoissa vielä julkaisemattomia, unohdettuja runoja.

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tullut kokonaan esiin I nyt kaupoissa. Äänikirja ilmestyy 3.5.

Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi nuoren polven lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Ulla Koskisen harvinainen elämäkerta 1500-luvun Tawastin soturiaateliperheestä kuvaa sotaisan ajan yhteiskunnan kirjoa

31.8.2022 Josefine Janhonen

Tawastin perheen kattavan yksityisarkiston helmet valaisevat 1500-luvun ihmisten elämää ja arkea. Ulla Koskisen kirjassa äänen saavat isäntäperheen ohella palvelusväki, sukulaiset ja ystävät ja muut perheen kanssa tekemisissä olleet varallisuuteen ja säätyyn katsomatta.

Ulla Koskisen historiateos Soturiaatelin aika Suomessa kertoo Hämeessä asuneen menestyksekkään sotapäällikön Arvid Henrikinpoika Tawastin (1545-1599) sekä hänen perheensä, vaimo Margareta Mårtenintyttären ja poika Ivar Arvidinpojan elämäntarinan. He elivät sotaisaan aikaan, jolloin Suomen ja Ruotsin historia haki suuntaansa. Satojen kirjeiden ja asiakirjojen pohjalta Soturiaatelin aika Suomessa luo poikkeuksellisen yksityiskohtaisen kuvan päähenkilöistään sekä aikakauden yhteiskunnasta.

Rauhantahtoisen soturiaatelin elämäntehtävänä oli kuninkaan palveleminen

Elämäkerrat 1500-luvun ihmisistä ovat Suomessa harvinaisia: niitä on tehty kourallisesta suurmiehiä ja -naisia. Arvid Tawast syntyi rälssiperheeseen, joka kuului Suomen alueen 250 vauraimman ja etuoikeutetuin perheen joukkoon. Rälssit tai aateliset oli vapautettu veroista, ja he päättivät myös keskenään alueen asioista. Arvidin elämäntehtävä oli palvella kuningasta sotakentillä ja hallinnossa, vaikka soturiaateli toivoi rauhaa ja vastusti kuninkaan yltiöpäisiä sotahankkeita.

Kyvykkyytensä ansiosta hän kohosi melko vaatimattomista lähtökohdista valtakunnan merkkimieheksi. Hän vartioi linnoja sekä johti suomalaista jalkaväkeä Venäjää vastaan käydyn sodan aikana. Hänen vaiheensa Ruotsin kuninkaiden palveluksessa kuvaavat historialliset tapahtumat sellaisina kuin ne näyttäytyivät alamaisten arkisessa elämässä.

Runsaat lainaukset kirjeistä antavat äänen yli 400 vuoden takaisille ihmisille, jolloin myös korkeampiarvoiset elivät varsin vaatimattomasti

Arki oli hyvin erilaista 400 vuotta sitten. Elämisen puitteet olivat maanläheiset ilman minkäänlaisia palveluita. Suomen 1500-luvun rälssi ei vastaa mielikuvia linnansaleissa karkeloivista neidoista tai kullan ja loiston keskellä loikoilevista ylimyksistä. Elämä oli maanläheistä ja kiinni harmaahirsisen kartanotalouden arjessa. Rälssinaiset johtivat karjataloutta ja huolehtivat ylläpidosta, vaatetuksesta ja ruokahuollosta. Kun Arvidi palasi kotiin sotaretkiltään, häntäkin odotti ihan tavalliset askareet:

”Kurjalassa maalattiin, laitettiin ikkunalaseja ja nikkaroitiin ehkä huonekaluja. Syksyisin oli työnä sadonkorjuun ja teurastuksen tuotteiden säilöminen ja varastoiminen. Margareta Mårtenintytär valvoi itse suurinta osaa jalostuksesta ilman voudin välitystä:

Oluenpano, leipominen, teurastus, liha, vuodat ja nahat, niitä valvoo ja niistä huolehtii rouva itse, samoin voista, karjantuotosta ja lampaiden villasta.

Margaretan vastuulla oli myyntiin menevä tuotanto. Kartanoiden päämyyntituotteet olivat vilja ja voi. Niitä kaupattiin Porvooseen, Helsinkiin, Turkuun, Lyypekkiin, joskus myös Pietarsaareen ja Tallinnaan.”

1500-luvun Suomi oli arvaamaton, väkivaltainen ja sotaa käyvä, mutta yllättävän monikulttuurinen

Arvomaailma korosti mukautumista omaan asemaan sekä perheen ja kruunun etua yksilön sijaan. Mutta myös yhdistäviä piirteitä löytyy. Sosiaalisten turvaverkostojen ja hyvien suhteiden merkitys ei ole kadonnut minnekään. Arki oli karua 2020-luvun Suomesta katsottuna, mutta:

”Kuitenkin samaan aikaan tavoiteltiin kauniita moraalisia arvoja, kunniaa ja myötätuntoisuutta, tunnettiin rakkautta, hellyyttä, vihaa ja ymmärrettiin huumoria. Ainekset olivat loppujen lopuksi samat kuin nykyään, vain eri mitalla annosteltuina.”

Samat kristinuskoon palautuvat moraalisäännöt ohjaavat meidänkin elämäämme. Käsitys ystävyydestä ja siihen liittyvästä vastavuoroisuudesta on yhä tuttu.

Elämä Ruotsin laajenevassa valtakunnassa oli myös yllättävän monikulttuurista. Virkatehtävien hoitaminen kuljetti Arvidia ympäri Suomenlahtea. Yksinomaan sotajoukot koostuivat useiden valtakuntien alueelta lähteneistä ja useita eri kieliä puhuvista ihmisistä. Tawastien kartanoilla työskenteli lähiseudun väen lisäksi itärajalta ja sen takaa tulleita perhekuntia. 1500-luvun maailma ei ole Tawastien vinkkelistä katsottuna lainkaan niin paikallaanpysyvää kuin monesti on ajateltu. Sen monimuotoisuus rinnastuu nykyiseen elinympäristöömme.

Ulla Koskinen on historiantutkija ja tietokirjailija, jota kiehtoo elämänmeno keskiajan ja uuden ajan välimaastossa. Koskinen on filosofian tohtori ja Suomen historian dosentti. Hän on työskennellyt tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Koskinen ryhtyi 15-vuotiaana harrastamaan sukututkimusta, joka on johdattanut hänet myös Tawastin perheen jäljille.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

16.8.2022 Josefine Janhonen

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.” Äitini kuului niihin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio etsi sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen leiman otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hänen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Stalinin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan neljännesvuosisadan ajan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto. Rautajoen historiateos on läpileikkaus Neuvostoliiton synkimpien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänmenoon. Kirja Inkeriläinen äitini on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat surulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maailmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsitellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suomeen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmiehiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähisuku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Filosofian tohtori Reijo Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tuli ensin opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, joka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysyvyyteen ja turvaan.

Inkerinsuomaisten kohtalo on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Stalinin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Hidas kansanmurha kuihdutti lopulta koko inkerinsuomalaisen yhteisön. Rautajoki kutsuukin kirjassaan Neuvostoliittoa ”valheen valtakunnaksi”.

“Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inkeriläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuonna 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä peri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen painostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttamiseksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Kirjan erityisen ajankohtaiseksi tekee Ukrainan sota: Nykyinen Putinin Venäjä toteuttaa politiikassaan Stalinin menetelmiä astetta hienostuneemmin. Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa, sanoo Reijo Rautajoki.

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Reijo Rautajoki (s. 1946) on filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on tehnyt inkerinsuomalaisuudesta väitöskirjan. Rautajoki on suosittu luennoitsija ja aktiivisesti mukana nostamassa inkeriläisyyttä uudelleen ihmisten tietoisuuteen.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Voiko perhe-elämä lasten ja nuorten kanssa sujua ilman tappelua ja tunnemyrskyjä? Suomen Supernannylta uusi kirja

16.8.2022 Josefine Janhonen

Suomen Supernanny Pia Penttala antaa käytännön ohjeita siihen, miten saada aika riittämään perheelle arkisin, miten nuorten yksinäisyyteen kannattaa puuttua ja miten kodin ja koulun yhteistyö saadaan sujumaan.

Kirja Suomen Supernanny – Lempeämpää perhe-elämää esittelee tosielämän tapauksia, joista luovitaan Supernannyn asiantuntevan avun tukemana kohti elämää, jossa kaikilla on turvallisempaa olla. Pia Penttala antaa ihmisläheisellä otteellaan toivoa kaikille perhearjen hankaluuksien kanssa painiville. Hän toteaa, että lapsi voi muuttua vain, jos aikuiset hänen ympärillään muuttuvat.

Tavoitteena miellyttävä arki – miten järjestää illat, jotta riittävästi aikaa olisi sekä lapsille, että aikuisille?

Monelle perheelle arki menee suorittamiseksi ja varsinkin loman jälkeen lyhyet illat korostuvat. Jos laadukasta yhdessäoloa ei ole riittävästi, se saattaa vaikeuttaa lasten nukuttamista, mikä puolestaan vaikuttaa vanhempien palautumiseen. Supernanny korostaa läsnäolon tärkeyttä:

”Jokaisella vanhemmalla on oikeus olla laiska tai tehdä töitä kotona. Oleellista on, että kun olemme lapsen kanssa, meidän pitää keskittyä häneen. Joka päivä.
Sen jälkeen ja hetkien välissä voimme olla laiskoja tai tehdä töitä tai soittaa kaverille. Jos räävimme joka suuntaan ja teemme kaiken puolittaisesti keskittyen, mikään ei hoidu kunnolla. Ei lapsen hoito eivätkä työt. Eikä laiskottelu.”

Myös itsenäiset ja hyvin pärjäävät teinit tarvitsevat tukea ja huomiota

Lapset tarvitsevat vanhempiaan kasvaessaan kohti aikuisuutta. Lasten oikeuksien lisääntyessä vanhempien tehtävä on opettaa heille myös vastuunottoa. Pettymysten sieto koettelee usein koko murrosikäisen lapsen perhettä, mutta kukaan ei saa ohittaa sitä. Se kuuluu nuoren kasvuun.

Nuoruusikä viestittää usein yksin pärjäämistä, mutta vanhempien tehtävänä on kysellä säännöllisesti nuoren kuulumisia ja suunnitelmia. Näin he pysyvät perillä nuorensa käsityskyvystä elämän eri osa-alueilla ja osoittavat kiinnostusta lastaan kohtaan. Nuorella pitää olla tunne, että hän kelpaa ja on kiinnostava vanhemmilleen myös aikuistuessaan. Aikuistuminen voi olla vierasta nuorelle itselleen, ja hänelle on lohdullista, että omat vanhemmat eivät ujostele muuttuvaa lastaan.

Kenellä on kasvatusvastuu, kodilla vai koululla?

Näin kouluvuoden alussa moni jännittää sitä, miten lapsi tulee pärjäämään koulussa muiden kanssa varsinkin, jos lapsella on haasteita tunteiden säätelyssä. Erilaisuudesta tulee helposti heikkous, jonka muut vaistoavat, ja jos maaperä on oikeanlainen, lapsi saattaa joutua kiusatuksi. Valitettavasti opettajien työstä on tullut selviytymistä ja siksi koulussa pitäisi olla opettajien lisäksi muita aikuisia ammattilaisia lasten ympärillä.

Supernanny muistuttaa, että vaikka opettajan työmäärä olisikin kasvanut suhteettoman suureksi, sen ei pitäisi missään nimessä kaatua lapsen niskaan. Ryhmän vetäjällä pitää olla ammattitaitoa huomata, että kun joukossa on joku hieman erilainen, toimintaa pitää heti alkaa suunnitella niin, että se viestii, että kaikille on tilaa ja että kaikki ovat tärkeitä tyyppejä.

”Kasvatusvastuu on näin ollen sekä vanhemmilla, että koululla ja siksi on tärkeää, että he kommunikoivat ja luovat yhteisen strategian lapsen tukemiseksi.”

Suomen Supernanny Pia Penttala on erityistason psykoterapeutti, lastensuojelualan ammattilainen ja kolmen lapsen äiti. Hän on yli kolmenkymmenen vuoden kasvatusalan uransa aikana nähnyt kaikenlaisia perheitä ja tilanteita. Venla-palkittua Supernanny Suomi -ohjelmaa on tehty kolme tuotantokautta.

Toimittaja Risto Pakariselta on aiemmin ilmestynyt teokset Jonain päivänä Jennifer (Harper Collins 2019), Alpo Suhosen kanssa kirjoitettu Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia (Into 2020), Suomen Supernanny I (Into 2021) sekä Janne Puhakan tarina Ulos kopista (Johnny Kniga 2022).

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Voiko hylätyksi tulemisen jäljistä koskaan toipua? Poisannettu on adoptiolapsen koskettava kasvutarina

15.8.2022 Josefine Janhonen

Anne-Maarit Koivuniemi matkaa lapsuuteensa ja kokoaa elämänsä palasia yhteen. Hänet annettiin adoptiolapseksi 1960-luvun Suomessa, jolloin adoptioon liittyi paljon häpeää ja salailua, eikä lasten tunteita ymmärretty, arvostettu, saati huomioitu.

Kirjassaan Poisannettu Anne-Maarit Koivuniemi antaa äänen Suomessa adoptoitujen kokemuksille ja avaa lukijalle yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien maailmaa.

Vielä 1960-luvulla adoptiosta vaiettiin tietoisesti ja adoptio poisti kokonaan lapsen menneisyyden. Lapsen aikaisempi nimi, biologiset vanhemmat ja suku lakkasivat olemasta. Adoptiovanhemmat ottivat lapsen, josta biologiset vanhemmat eivät pystyneet tai halunneet huolehtia. Kuviteltiin, että biologisten vanhempien ei tarvitsisi hävetä elämäntilannettaan tai päätöstään luopua lapsesta, kun asia vain unohdetaan. Toisaalta moni lapsensa pois luovuttanut äiti toivoikin asian pysyvän salassa, sillä avioton lapsi oli yhtä suuri häpeä kuin lapsen poisantaminen.

Kuinka pitkälle ihmisen ensimmäiset vuodet ja kiintymyssuhteet määrittävät elämän suuntaa?

Adoption seurauksena Koivuniemen elämää on värittänyt kokemus hylätyksi tulemisesta.

”Tiedostin, että jotakin hyvin erikoista oli tapahtunut syntymäni jälkeen, mutta niistä asioista ei ollut lupa puhua. // Ymmärsin, että minuun liittyi ihmisiä ja tapahtumia, joista ei kotona haluttu keskustella. Minulla ei ollut yhtään kunnollista muistoa ensimmäisestä elämästäni. Alitajunnastani ei noussut kuin epämääräisiä, heikkoja välähdyksiä ihmisistä, jotka olivat olleet minulle tärkeitä. // Elin todellisuudessa, joka kielsi minulta menneisyyden. Syvällä sielussani jäyti kummallinen ajatus ensimmäisen perheen yhtäkkisestä katoamisesta ja siitä, kuinka olin jäänyt ihan yksin uusien ihmisten kanssa.”

Kun adoptioon liittynyt salaisuuden verho vihdoin raottui, hyvän kasvattiperheen jäsenenäkin ”onnetarten ottolapsi” koki olevansa ulkopuolinen. Elämän täyttivät monenlaiset ahdistus- ja pelkotilat, joita 60-luvun kasvatusilmapiirissä ei osattu kohdata rakentavasti. Turvallisuuden järkkyminen varhaislapsuudessa on näkynyt elämässä monin tavoin läpi vuosikymmenten.

”Haalin ympäristöstä ja tutuilta ihmisiltä pysyvyyden tunteita sisälleni. Mietin, voinko luottaa ihmisiin. Olin varuillani ja elin koko ajan pienessä jännityksessä osaamatta rentoutua, sillä halusin maailmani säilyvän ennallaan. Rakastin rutiineja, ja kuuntelin korva tarkkana aikuisten keskusteluja, sillä pelkäsin yhtäkkisiä muutoksia. Kärsin eroahdistuksesta, joka oli saanut alkunsa varhaislapsuudessani.”

Kun muistot eivät enää määritä elämää, ne antavat sille merkityksen

Hylkäämiskokemukset muovasivat Koivuniemestä epävarman lapsuuden läpi rämpineen onnettoman nuoren. Poisannetuksi joutuminen on vaikuttanut kaikkiin hänen ihmissuhteisiinsa ja elämänsä valintoihin. Vasta aikuisiän psykoterapiassa hän oppi hyväksymään kipeän menneisyytensä.

”Tiesin nyt omasta kokemuksesta, että muistojen ei kuulu määrittää elämäämme, vaan antaa sille merkitys. Raskaistakin vaiheista voi löytää positiivisen sielun, ja huomata, että vaikeudet ovat tehneet meistä juuri niin vahvoja ja rohkeita kuin haluamme. Lapsuuden muistot kantavat meitä elämämme loppuun saakka, eikä kukaan voi ottaa niitä meiltä pois. Pitkän henkisen matkan kuljettuani olen saanut versoa takaisin juurilleni, joten mitään salattavaa tai hävettävää ei enää ole.”

Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Anne-Maarit Koivuniemi (s.1964) on sairaanhoitaja ja geronomi. Koivuniemi on toiminut vanhempiensa omaishoitajana ja kirjoittanut kokemuksistaan kirjan Muista minut – vanhempieni Alzheimer (Atena 2016).

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Subutex-ilmiötä kuvaava kirja sukeltaa syvälle huumeaallon ylipyyhkäisemään Raaheen, jossa huumeet ovat vieneet kokonaisia perheitä

11.8.2022 Josefine Janhonen

Subutex- kaupungin kasvatit on läheltä kuvattu tositarina Raahen pojista, joiden perheissä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Kirja kuvaa valokuvin ja kertomusten kautta Suomessa eniten huumekuolemia aiheuttavan buprenorfinin käyttäjien kaunistelematonta arkea.

Kirjassa Subutex-kaupungin kasvatit kerrotaan niin sanotun toisen, 1990-luvulla alkaneen huumeaallon lapsista. Tuona vuosikymmenenä huumeet levisivät kaupungeista maakuntiin. Kirjailija Laura Juntunen kuvaa esikoiskirjassaan tätä Raahessa tapahtunutta ainutlaatuista painajaista, jota kaupungissa todistettiin huumeaallon seurauksena. Kun Subutex vyöryi kaupungin yli kuin hyökyaalto, vei se mukanaan kokonaisia perheitä. Jäljelle jäi pahimmillaan vanhempia, jotka joutuivat hautamaan kaikki lapsensa buprenorfinin takia. Tänään huumeiden käyttö ja kokeilut ovat koko Suomessa huomattavasti korkeammalla tasolla kuin 1990-luvulla, ja Subutex-ilmiö on laajalle levinnyt ongelma. Toimittajana työskennellyt Juntunen on myös valokuvannut kirjaansa niin sanottuja Raahen poikia, joiden elämää varjostaa huumeiden päivittäinen käyttö.

Huumekuolemien ehkäisyssä on kyse yhteiskunnallisista arvovalinnoista

”Jokainen kuolema on yhtä numeroa laajamittaisempi tragedia. Jokaisella käyttäjällä on myös omaisia, joita läheisen riippuvuus koskettaa. Heillä on vanhempia, sisaruksia, ystäviä ja lapsia. Suomen päihdehistoriassa Raahe on lopulta ollut vain pisara meressä. Mutta Henkalle, minulle ja muille ystäväporukkamme jäsenille se on ollut ratkaisevan tärkeä. Se on ollut meille koko elämä.”

Keskimäärin huumeisiin kuollaan Suomessa noin 33-vuotiaana, yksin ja nukkuessa. Huumemyrkytyskuolemissa nuorten osuus on Suomessa kasvussa, joka on kansainvälisestikin tarkasteltuna poikkeuksellista. Juntunen kertoo kirjassaan, että muualla Euroopassa huumeisiin kuollaan huomattavasti vanhempana, keskimäärin 40-vuotiaana. Huumekuolemia voitaisiin kuitenkin ehkäistä: Juntunen peräänkuuluttaakin kirjassaan huumeita jo ongelmallisesti käyttäville matalan kynnyksen palveluita sekä nopeaa ja vaivatonta hoitoon pääsyä. Kyse on yhteiskunnallisista arvovalinnoista ja poliittisista päätöksistä, sanoo Juntunen.

Ongelmat tai huumeet eivät katoa vaikenemalla

”En mää olis tässä, jos haluaisin käyttää huumeita. Jos haluaisin käyttää, käyttäisin. En mää silloin hakis apua kerta toisensa jälkeen. Lopettaminen ei vaan ole niin helppoa.”

Subutex-kaupungin kasvatit on koskettava kertomus varjoyhteiskunnasta, jolle moni haluaa kääntää selkänsä. Millaisena toivo Subutex-riippuvaiselle näyttäytyy ja onko sitä näköpiirissä? Miten kuolemaan suhtautuminen muuttuu, kun kuolema on tavallaan läsnä joka päivä Raahen poikien elämässä? Mitä omaiset voivat tehdä, kun läheinen tuhoaa itseään? Laura Juntusen valokuvitettu teos konkretisoi yhteiskunnallisen tuen riittämättömyyden ja toivottomuuden seuraukset kaupungissa, jonka yli huumeiden hyökyaalto on pyyhkäissyt. Teos tarjoaa lukijalleen matkan maamme varjoiselle puolelle, jossa elämän arvo mitataan joskus grammoissa.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Subutex-kaupungin kasvatit on hänen esikoisteoksensa, jota tehdessään hän kulki pohjoissuomalaisten päihteiden käyttäjien mukana yli kahden vuoden ajan.

Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset, Yleinen

Eduskunnasta pohjakosketukseen – nuoren naisen kirja raitistumisesta vähentää häpeää ja yksinäisyyttä

4.8.2022 Josefine Janhonen

Alkoholikeskustelua ravisteleva kirja avaa silmämme raittiudelle, joka ei maistu tylsän kuivalta. Aamu ilman darraa sisältää kaiken sen, minkä kirjailija Katri Ylinen ja moni raitistunut olisi halunnut tietää juomisen lopettaessaan. Kirja on rohkea ja raikas ovenavaus pölyttyneeseen alkoholikeskusteluun, ja sen luettuaan raittius ei tunnu enää tabulta.

Viinanhuuruisen suorituskulttuurin normalisointi ajaa ihmisiä alkoholismiin

Eduskunnassakin työskennelleen Katri Ylisen kirjoittama Aamu ilman darraa purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Kirja tarjoaa pakoreitin itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehditä viikonloppuna palautumaan. Kirjassa pohditaan, mikä on pohjakosketus: pitääkö ensin menettää työpaikkansa, jotta juominen loppuu, vai riittääkö ”vain” sammuminen eduskuntaan?

Katri Ylinen jätti alkoholin 2019 ja kirjoitti kokemuksestaan selviämisoppaan. Matkallaan raittiuteen Ylinen teki havaintoja, joista monelle alkoholiongelmasta kärsivälle voi olla todellista hyötyä. Kirja on viihdyttävä, mutta sopivan vakava käsikirja raitistumiseen, ja malliesimerkki suositusta quit lit -kirjallisuusgenrestä. Teos etsii vastauksia siihen, miksi Suomi on yksi maailman janoisimmista maista. Se pureutuu myös siihen, mihin jokaisen liikaa juovan olisi olennaista keskittyä: oman vastuun kohtaamiseen.

Alkoholiongelma ei katso luokkaa tai yhteiskunnallista statusta

”Tämä kirja syntyi siinä puolipilvisessä harmaudessa, johon minä tipuin alkoholiongelmani kanssa. Ongelman, joka ei ollut vielä täysin ryöstäytynyt käsistä ja jota ei tunnistanut päällepäin, ellei tiennyt tarkasti, mihin katsoa ja mitä etsiä.”

2020-luvun tyypillinen alkoholisti ei ilmesty duuniin viinanhajuisena, eikä juo piilopullosta salaa kirkkaita. Alkoholisteja arvioidaan olevan Suomessa noin 400 000, joista työssäkäyviä on noin kolmeneljäsosaa. Tämä kattaa yli kymmenen prosenttia maan lähes 2,5 miljoonasta työssäkäyvästä aikuisesta. Kuitenkin vain 1/3 päihdeongelmaisista päätyy päihdehoidon piiriin. Alkoholiriippuvaiset sairastavatkin Suomessa pääosin itsekseen. Aamu ilman darraa pureutuu tähän ajankohtaiseen ongelmaan nuoren sukupolven perspektiivistä – ensimmäistä kertaa Suomen historiassa.

Kun henkilökohtaisesta tulee poliittista – rakenteelliset muutokset lääkkeeksi alkoholismiin

Aikamme tyypillisin alkoholiongelmainen saattaa hyvin olla se vähän väsynyt kollega, joka hoitaa käsittelemätöntä burnoutiaan viinillä. Kirjassa kysytäänkin, miksi me olemme luoneet yhteiskunnan ja työkulttuurin, josta on tarve nollata? Ihmisen aivot eivät ole tietokone, jonka voi resetoida vetämällä perseet joka viikonloppu. Koneet toimivat etanolilla, eivät ihmiset, kirjoittaa Ylinen.

Katri Ylisen teos tarjoaa lukijalleen konkreettisia esimerkkejä ja perusteltuja työkaluja, joiden avulla kuka tahansa voi tarkastella kriittisesti omaa juomistaan. Aamu ilman darraa sukeltaa häpeilemättä syvään päähän ja puhaltaa pölyt jäykästä alkoholikeskustelusta.

Katri Ylinen (s. 1990) on helsinkiläistynyt kirjoittaja. Häntä kiinnostavat erityisesti sanattomat sopimukset ja sosiaaliset normit, joita hän mielellään pysähtyy kyseenalaistamaan ja joskus myös pilkkaamaan. Vuonna 2021 Ylinen perusti yhdessä Laura Wathénin kanssa alkoholittoman Darravapaa-yhteisön, josta on kasvanut valtakunnallinen ilmiö. Lisäksi he ovat julkaisseet Yle Areenassa palkittua Darravapaana-podcastia. Aamu ilman darraa on Ylisen esikoiskirja.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset

Isyys henkirikollisen silmin: voiko vankilasta käsin katkaista ylisukupolvisia traumoja?

19.6.2022 Maria Rossi

Jani Bollströmin tarina avaa raadollisella tavalla sitä, miten haastavaa omia virheitään ja suhdetta lapsiin on korjata vankilasta käsin.

Jani Bollström tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta 27-vuotiaana. Lähes 14 vuoden jälkeen hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen marraskuussa 2020. Bollström myöntää vankeuden vaikuttaneen myös hänen lapsiinsa. Vaikka itse henkirikosta hän ei kadu, sanoo hän katuvansa sitä, että lapset joutuivat olemaan isänsä valintojen vuoksi vuosikausia ilman toista vanhempaansa.

”Noihin aikoihin tuli ammuskeltua ja pyssyä oli mukana. Minulle sanottiinkin, että on vain ajan kysymys, ennen kuin joku tappaa minut tai minä jonkun toisen.”

– Kyllä se on vaikuttanut lapsiin, jotka oireilivat eritoten alkuvuosina, ennen kuin heidän elämäntilanne perheessä rauhoittui, Jani myöntää.

Vankilasta käsin oli vaikea olla lasten apuna, tukena ja läsnä. Puheluita ei saanut soittaa kuin rajatusti ja joissain vankiloissa puheluille lasten kanssa oli varattu vain 10 minuuttia viikossa.

– Pahimmillaan 2009 Helsingin vankilassa sain 2 soittoa viikossa, joiden kesto sai olla kerrallaan noin 5 minuuttia. Jos numerosta ei vastattu, niin yrittää sai uudestaan seuraavana päivänä, Jani muistelee yhteydenpitoaan lapsiinsa.

Tuomion myötä isäsuhteen hoitaminen lasten kanssa oli välillä haasteellista. Jos loppuviikosta puhelu ei jostain syystä onnistunut, saattoi vanki joutua odottamaan yli viikonlopun, että sai yhteyden lapsiinsa. Jos lapsilla oli joku hätänä, oli puhelun odottaminen kova paikka kiven sisällä olevalle isälle.

– Vaikka vartijoille yritti selittää tilannetta, että on pakko saada soittaa, saatettiin katsoa vain koneelta, että olet jo soittanut kaikki puhelut, vaikka kukaan ei olisikaan vastannut. Kyllä siinä oli hiuksissa pitelemistä, jos tiesi, että lapsi oli hädissään siellä kotona jonkun asian vuoksi, Jani muistelee.

Avoimuus menneisyyttä kohtaan syvensi suhdetta lasten kanssa

Jani kertoo suhteensa lapsiinsa olevan tällä hetkellä hyvin avoin. Lapset puhuvat isälleen viisaasti ja yrittävät jopa ohjeistaa ja neuvoa tätä vapauden uusissa elämäntilanteissa.

– Vaikka matkalla onkin ollut kuplia ja vaikeuksia olemme kaikista päässeet eteenpäin. Koen, että lapset ymmärtävät minua ja sitä, miten tärkeää minulle on esimerkiksi meidän välinen rehellisyys.

Avoimuus ja rehellisyys ovat mahdollistaneet menneen käsittelyn lasten kanssa. Myös henkirikokseen ja sen katumiseen liittyvistä vaikeista teemoista on voitu puhua suoraan. Jani sanookin, ettei ole koskaan halunnut salata lapsiltaan mitään.

– Olen sanonut heille myös sen, että tapahtunut ei ole heidän syytään. Se, että en ole ollut läsnä lapsille, on voinut tuntua lapselle hylkäämiseltä, eritoten, kun monella heidän ystävillään on kotona molemmat vanhemmat. Lapsi kokee tällaisissa tilanteissa helposti turvattomuuden tunnetta, Jani myöntää.

Vankiloissa on paljon perheellisiä isiä, joista jokainen istuu omista syistään. Jani kertoo sen olevan tavallista, että ei tiedetä, missä omat lapset ovat tai ettei lapsiin vain pidetä jostain syystä yhteyttä. Jani näkee tärkeänä, että myös isien vanhemmuutta vankiloissa tuettaisiin nykyistä enemmän. Panostuksia hän kaipaa erityisesti vankeusaikana vankilan ulkopuolisten sosiaalisten suhteiden ja tukiverkoston vahvistamistyöhön.

– Siinä vaiheessa, kun vanki vapautuu, olisi hyvä, että suhteet ulos olivat silloin kunnossa. Jos mahdollisuus sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja vahvistamiseen viedään vankeudessa pois, erityisesti, jos vanki on itse halukas niitä työstämään, aiheuttaa se vapautuessa helposti vain ongelmia, Jani sanoo.

Vankilasta käsin katkotut ylisukupolviset traumat

Vankeudestaan ja virheistään huolimatta Bollström on pyrkinyt tekemään töitä, jotta hänen itsensä lapsuudessa kokemat traumat eivät siirtyisi hänen omille lapsilleen. Vaikka hän on huomannutkin toistaneensa nuorena oppimiaan malleja, on hän silti tietoisesti pyrkinyt katkaisemaan ylisukupolvista kuormaa.

– Olen pyrkinyt tekemään lasten kanssa niitä asioita, joista olen periaatteessa jäänyt itse ihan paitsi. Olen myös yrittänyt käyttäytyä eri tavalla omia lapsiani kohtaan, kuin oma malli ollut. Kun ei itse ole saanut lapsena sitä, mitä olisi tarvinnut, pyrkii sitä tekemään omien lastensa kohdalla toisin, Jani sanoo.

Vaikka traumaketjun katkaiseminen on haastavaa erityisesti vankilasta käsin, ei Jani näe sitä mahdottomana. Oikean tuen ja ammattilaisten voimin myös vangit voivat auttaa lapsiaan käsittelemään kokemaansa. Samalla myös vankeudessa olevat isät prosessoivat omaa menneisyyttään.

-Jokainen voi olla siirtämättä tiettyjä asioita omille lapsilleen, kunhan vain itse ensin havahtuu. Kyllä kaikki lähtee ihan itsestään ja siitä, kun on itse valmis tekemään sitä työtä.

Ennen vankilaa Bollström oli kasvanut maailmassa, jossa ongelmat ratkaistaan rikosten avulla. Bollström kuvaa lopullista henkirikokseen päättynyttä tapahtumaa umpikujaksi, johon oli jo sisimmissään aavistanut päätyvänsä. Vaikka Jani kritisoikin vankiloita ja vankiloiden henkilökuntaa, myöntää hän kohdanneensa vankiloissa muutamia työntekijöitä, jotka olivat töissä vankilassa selvästi auttaakseen ihmisiä. Luottaminen vartijoihin oli kuitenkin hankalaa, sillä menneisyyden kokemukset olivat jättäneet jälkensä. Jani kertookin, että luottamuksen rakentaminen näihin vartijoihin vei häneltä lähes viisi vuotta.

– Vaikka vaikeaa se on, on luottaminen ja muutos mahdollista. Joidenkin meidän kohdalla se vaatii vain enemmän töitä. Etenkin, jos ei ole ollut paljoa niitä hyviä kokemuksia, joutuu töitä paiskimaan muita enemmän, Jani kertoo.

Jani Bollströmin tarina kirjassa Häiriintynyt julkaistiin kesäkuussa 2022. Kirjan kirjoittaja on Karkkilassa asuva kirjailija Mika Lätti, joka on julkaissut aikaisemmin viisi teosta.

Lue tai kuuntele Jani Bollströmin tarina kokonaisuudessaan! Löydät kirjan Innon verkkokaupasta, kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista.

Lue myös:

Mitä tapahtuu, kun vakavien rikosten uhrit kohtaavat tuomitut kasvokkain? Kasvokkain rikoksen jälkeen -teos kertoo yhdeksän järisyttävää tositarinaa jälkikäsittelystä ja hyväksymisen parantavasta voimasta.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset

Musiikillinen elämäkerta Aki Sirkesalosta paljastaa millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa

13.6.2022 Josefine Janhonen

Uransa aikana yli 100 000 levyä myyneen Sirkesalon elämästä on kerrottu vielä verrattain vähän. Tuore elämäkerta Aki Sirkesalo – Musiikki soi raottaa ensimmäistä kertaa verhoja muusikon rikkaaseen historiaan ja musiikin siivittämään arkeen.

”Musiikki groovasi. Se ei ollut rockia, se ei ollut iskelmää, se oli aivan jotain muuta…”

Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta

Aki Sirkesalo – Musiikki soi on ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja tämän liian varhain päättyneestä elämästä. Teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Jo pienenä Sirkesalon sisällä soi bändi, jonka musiikki siirtyi vihkoihin ja demokaseteille. Hän omaksui eri musiikkityylejä progesta punkiin ja reggaesta souliin. Vuonna 1995 ilmestyneen Mielenrauhaa-albumin myötä määrätietoisen musiikintekijän visio ja Suomen kansan maku kohtasivat toisensa. Ensimmäinen soololevy oli välitön menestys.

”Tšeljabinskiin saavuttua Aki kaiken lisäksi sairastui…Paikallisessa sairaalassa kielimuuri oli korkea, mutta hoitohenkilökunta tuntui ymmärtävän vaivan.

”Ne laitto siellä kurkkuun jotain mömmöä ja piikkiä perseeseen ja verenpainelääkkeitä”, Aki kertoi kotiuduttuaan Rumban haastattelussa Timo Pennaselle.

Juuri tuon piikin asianosaiset muistavat hyvin. Lääkettä annosteltiin julmetun kokoisesta ”truutasta”, josta Aki päättäväisesti alkuun kieltäytyi… Pitkin hampain Aki otti lääkkeen vastaan, ja oireet hävisivät. Mitä lääkettä ruiskussa oli, ei tiedä kukaan. Ja ehkä parempi niin.”

Valovoimainen musiikkipiirien isähahmo

Sirkesalon musiikillinen elämäkerta perustuu haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Haastatteluja ovat antaneet lukuisat Akin ystävät, yhteistyökumppanit, musiikkialan vaikuttajat ja aikalaismuusikot.

” Sessiot saatiin nippuun aivan joulun alla, ja niinpä Aki halusi kutsua Suomessa paikalla olevan työryhmän studioon kuuntelemaan lopputulosta. Tunnelma oli katossa, sillä kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä levyyn. Rupeaman jälkeen olisi hyvä ottaa iisisti… Aki oli lähdössä studiolta suoraan lentokentälle ja sieltä Thaimaan Khao Lakiin. Nylund soitti hänelle taksin, jota odotellessa Ala-Kojola jäi vielä ovenpieleen juttelemaan Akin kanssa. Ison porukan jouluntoivotukset olivat veljelliset ja halailun täyteiset. Kukaan ei tiennyt, että ne jäisivät lopullisiksi jäähyväisiksi.”

Antti Luukkanen ja Laura Haarala kuvaavat kirjassaan taitavasti ja avoimesti Sirkesalon elämän eri puolia sekä kehitystä nuoresta muusikonalusta koko kansan rakastamaksi taiteilijaksi. Aki Sirkesalo jätti kuulijoihinsa valovoimaisuudessaan lähtemättömän vaikutuksen, joka huokuu elämäkerrassa haastateltujen henkilöiden kertomuksissa.

Antti Luukkanen (s. 1975) on koko ikänsä musiikin parissa viihtynyt toimittaja. Hän on kirjoittanut Soundiin vuodesta 1998 lähtien artistihaastatteluja sekä levyarvosteluja. Akaan Viialassa asuva Luukkanen on erityisen kiinnostunut suomalaisen populaarikulttuurin ja rockin historiasta.

Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset

Jani Bollström ei kadu henkirikosta: Turvattomasta lapsuudesta elinkautisvangiksi – voiko henkirikollinen päästä koskaan kiinni tavalliseen elämään?

1.6.2022 Josefine Janhonen

Häiriintynyt on raadollinen kuvaus Jani Bollströmin tiestä juurettomuuden ja yksinäisyyden keskellä, joka johtaa murhan kautta vankilaan. Se on tarina nuoren selviytymisestä ilman rakkautta, suunnannäyttäjää tai omaa heimoa.

Jani Bollström tuomittiin elinkautiseen vankeuteen murhasta 27-vuotiaana. Lähes 14 vuoden jälkeen hän pääsi ehdonalaiseen vapauteen marraskuussa 2020. Ennen vankilaa Bollström oli kasvanut maailmassa, jossa ongelmat ratkaistaan rikosten avulla. Bollström kuvaa lopullista henkirikokseen päättynyttä tapahtumaa umpikujaksi, johon oli jo sisimmissään aavistanut päätyvänsä elämänsä syöksykierteen takia.

”Entä toisen ihmisen surmaaminen? Onko siihen oikeutusta? No, kansanjohtajilla on, ja sotapäälliköillä. Niin sitten on minullakin tietyissä olosuhteissa. Vaikka Raamatussa sanotaan ”älä tapa”. Mutta minulla ei ole ollut uskontoa tai kotimaata. En ole saanut mallia senkaltaisesta elämästä. En silti väitä, että voisin piiloutua taustani taakse ja perustella sillä tekoani. Jokainen vastaa itse omista tekemisistään. Monesti sen hetken viisaus ei ole vain riittänyt muuhun kuin huonoihin ratkaisuihin.”

-Jani Bollström

Bollström puhuu kaunistelematta turvattomasta lapsuudesta ja sen seurauksista; vaiherikkaasta nuoruudesta, rikollisuudesta, teräaseella tehdystä raa’asta murhasta, vankilasta, ihmisenä kasvamisesta ja vapautumisesta. Teos kuvaa sopeutumista vankilayhteisöön sekä sisällä kiehuvan vihan ja katkeruuden käsittelyä. Voiko vankilajärjestelmä nykyisellään saada aikaan ihmisessä parannuksen? Häiriintynyt kertoo myös elämästä kahden kulttuurin välissä: äitinsä puolelta romanitaustainen Bollström tutustui aikuisiällä romanisukuunsa, eikä oman paikan löytäminen ole ollut helppoa.

”Sanat sekarotuinen ja häiriintynyt kertovat minusta paljon”

Vankilasta vapauduttuaan Bollströmin piti opetella isäksi ja hankkia ammatti. Nyt hän on vapaa mies ja valinnan edessä: Viekö rikollinen maailma mukanaan vai voiko tavalliseen elämään vielä tottua?

Mika Lätti on Karkkilassa asuva kirjailija. Hän on julkaissut aikaisemmin viisi teosta, viimeisimpinä elämäkerta Wallu Valpio – Minun tieni (Tammi) ja runokirja Samaan suuntaan taipuvat (Sputnik) vuodelta 2020.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset

Mikä on kullan hinta perheelle, jonka elämäntyyli ja toimeentulo perustuu kullan etsimiseen?

31.5.2022 Josefine Janhonen

Milla Peltosen kirja Äidin kullat kertoo yhdestä Suomen menestyneimmästä kullankaivajasta Marjut Telilästä ja hänen perheestään sekä ammattimaisen kullankaivuun poliittisesta alasajosta.

Suvivirsi ja lähtö pohjoiseen. Niin alkoivat Mikan ja Amin lapsuuden kesät 1970-luvulla. Äiti Marjutilla oli hirveä polte Lappiin huuhtomaan kultaa, joten isä Riston ei auttanut muu kuin viedä äiti ja poikakullat kesiksi Lemmenjoelle.

Naisia ei kullankaivajissa 1970-luvulla juuri ollut. Heitä oli totuttu näkemään kultakentillä lähinnä ”repunvahteina” tai keittäjinä. Marjut Telilä (1943–2007) olikin ihan toista maata. Hän kehittyi alan ammattilaiseksi ja löysi mammuttimaisia hippuja. Marjutia kutsutaan jopa kullankaivuun kuningattareksi. Hänelle olikin tärkeää olla ensimmäisenä koneella kaivetulla rännillä seulomassa.

”Marjut halusi aina olla ensimmäinen ihminen, joka koskettaa maaemon syliin kätkeytyneitä miljoonien vuosien ikäisiä kultahippuja – ainakin, jos kyseessä oli vähänkin isompi jyvänen. Ehkä hän ajatteli eräiden muinaiskansojen tapaan, että kullassa on jotain jumalallista tai pyhää. Jotakin, minkä ensi kosketuksesta saa yliluonnollista voimaa. Sen vuoksi hän hoiti mielellään myös vaskauksen ja muun loppuputsailun, jossa kimalsi työn lopputulos.”

Uusi kaivoslaki hautaa kullankaivun ammattimaisimman osan Suomessa

Marjutin jäljissä myös perheen miehet, Ami, Mika ja isä Risto kehittyivät alan huipuiksi. Telilöiden nimissä on puolet Suomen TOP10-kultahippulöydöistä. Kirjassa päähenkilöt puhuvat arkailematta elämästään ja siitä, millainen hinta kullalla oli.

Vuosien saatossa koko perhe ryhtyi etsimään kultaa ammattina ja elinkeinona, kunnes vuonna 2011 astui voimaan uusi kaivoslaki. Se kielsi koneellisen irtokullankaivuun Lemmenjoen kansallispuistossa 1.7.2020 alkaen. Uusi laki päätti parinkymmenen ammattikullankaivajan uran. Lemmenjoen irtokullankaivajien konemonttujen maisemoinnin määräaika on kesäkuun lopulla. Erityistä on kuitenkin se, että isot ylikansalliset yritykset saavat melko vapaasti harjoittaa kaivostoimintaa Suomessa edelleen.

Milla Peltonen on tietokirjailija, joka asuu Virroilla. Häntä kiinnostavat epätyypilliset elämäntavat ja -tarinat sekä yksilön ja yhteiskunnan yhteentörmäykset. Koulutukseltaan Peltonen on kirjallisuudentutkija ja väitellyt Hannu Salaman yhteiskunnallisista romaaneista. Vuonna 2016 häneltä ilmestyi Salaman elämää ja tuotantoa käsittelevä teos Paperilla seisova perkele, joka sai erinomaiset arvostelut. Hänen tietokirjansa Erakot (2020) kertoo 1900- ja 2000-luvun yksineläjistä. Teos sai kiittävää palautetta sekä kriitikoilta että suurelta yleisöltä.

Jaa tämä:

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutiset

Juha Heinonen: Vankeinhoidon laadun kriittinen tarkastelu muurien sisältä

20.4.2022 Josefine Janhonen

Entisen elinkautisvangin Juha Heinosen mukaan vankien kuntouttaminen yhteiskuntakelpoisiksi jää käytännössä sanahelinäksi. Vankilan tehtävä on yksinomaan tuomioistuimessa päätetyn tuomion täytäntöönpano. Kirjassaan Vanki 237/01 Heinonen avaa vankilan arkea ja käytäntöjä.

Juha Heinosen elämän taitekohta oli synkkä. Kohtalokas automatka heinäkuisena iltana 2001 päättyi kaksoismurhaan, josta Juha tapahtumien yhtenä osapuolena tuomittiin lopulta elinkautiseen vankeuteen. Neljätoista ja puoli kiven sisässä vietettyä vuotta tuovat näkökulman paitsi suomalaiseen vankeinhoitoon ja oikeuskäytänteen vallankäyttöön myös inhimillisen ihmisyyden oikeuksiin ja perusteisiin.

Vanki 237/01 syntyi Heinosen vankeusaikana Kylmäkosken suljetussa vankilassa. Kirjassa Heinonen avaa suljetun vankilan karua arkea, joka suurimmalle osalle kansasta on täysin tuntematon ja raakuudessaan jopa käsittämätön. Eri vankiloiden käytänteissä on paljon ristiriitoja. Esimerkiksi se, miten vankien kohtaamiset estetään lähes täysin suljetuilla osastoilla. Eristäminen tuskin edistää valmiutta palata yhteiskuntaan – päinvastoin.

Heinosen mielenterveyden pelasti taide. Vankeusajan työtoiminnassa hän pääsi perehtymään saven ja keramiikan saloihin ja laskee, että vankilavuosien aikana hänen käsiensä kautta kulki noin 12 000 kiloa savea.

”Keramiikan teko oli minulle suoranainen taivaan lahja ja yksi merkittävä keino selviytyä päivästä päivään, kuukaudesta toiseen ja vuodesta seuraavaan.”

Vanki 237/01 kuvaa vankien erilaiset taustat ja tarpeet

Vankeinhoidossa tulisi panostaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan ja kiinnittää huomiota vankien monimuotoisuuteen, jotta alkoholistit, narkomaanit, asunnottomat ja tavikset saisivat räätälöityä kuntoutusta. Mielenterveysongelmat ja persoonallisuushäiriöt ovat vangeilla paljon yleisempiä kuin väestöllä keskimäärin. Päihderiippuvuus on kymmenkertaista.

”Väärältä puolelta muuria katsoessa kaikki näyttäytyy tavoittamattomana, korkealle ylös taivaaseen saakka piirtyvänä, vaikka toisaalta ajatellen; jos aidan takana ei ole mitään, eikä sen toisella puolella sen enempää, on täysin yhdentekevää, kummalla puolella aitaa seisoo.”

Juha Heinonen (s. 1966) on freelance-toimittaja ja -kirjoittaja, joka vapautui vankilasta vuonna 2014. Siviiliin astumisen kynnyksellä Heinonen työskenteli muun muassa Koko Teatterissa Helsingissä ja Legioonateatterissa Tampereella. Hän kirjoitti teatteri- ja kuunnelmakäsikirjoituksia, joista tunnetuimpia ovat Kuningaskahle (2009), Ääniä kiven sisältä (2012) sekä Toinen valinta (2014). Ennen vankilaan johtaneita tapahtumia Heinonen oli av-alan käsikirjoittaja osaksi omistamassaan yrityksessä. Nykyään hän suunnittelee ja ylläpitää yritysten web-sivustoja ja hoitaa näiden some-markkinointia kirjoittamisen ohessa.

Jaa tämä:

Cookie	Duration	Description
_ga	2 years	The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F	2 years	This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1	1 minute	Set by Google to distinguish users.
_gid	1 day	Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT	2 years	YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info	session	CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai	5 years	JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr	1 year	The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or	5 years	The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs	30 minutes	JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d	3 days	JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.

Cookie	Duration	Description
_fbp	3 months	This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID	6 months	NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE	5 months 27 days	A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC	session	YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.

Cookie	Duration	Description
DEVICE_INFO	5 months 27 days	No description
paytrail_cookie	session	No description
persouid	session	No description

Into Kustannus

Kirjautuminen

Avainsana-arkisto: elämäkerta

Mirkka Rekola: Ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta ja palkitusta runoilijasta

Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline

Elämäkerta huomioi runouden muotojen ja merkitysten synnyn eletyssä elämässä

Miten poikkeavana voisi elää torjuvassa maailmassa?

Ulla Koskisen harvinainen elämäkerta 1500-luvun Tawastin soturiaateliperheestä kuvaa sotaisan ajan yhteiskunnan kirjoa

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

Voiko perhe-elämä lasten ja nuorten kanssa sujua ilman tappelua ja tunnemyrskyjä? Suomen Supernannylta uusi kirja

Voiko hylätyksi tulemisen jäljistä koskaan toipua? Poisannettu on adoptiolapsen koskettava kasvutarina

Subutex-ilmiötä kuvaava kirja sukeltaa syvälle huumeaallon ylipyyhkäisemään Raaheen, jossa huumeet ovat vieneet kokonaisia perheitä

Eduskunnasta pohjakosketukseen – nuoren naisen kirja raitistumisesta vähentää häpeää ja yksinäisyyttä

Isyys henkirikollisen silmin: voiko vankilasta käsin katkaista ylisukupolvisia traumoja?

Avoimuus menneisyyttä kohtaan syvensi suhdetta lasten kanssa

Vankilasta käsin katkotut ylisukupolviset traumat

Musiikillinen elämäkerta Aki Sirkesalosta paljastaa millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa

Jani Bollström ei kadu henkirikosta: Turvattomasta lapsuudesta elinkautisvangiksi – voiko henkirikollinen päästä koskaan kiinni tavalliseen elämään?

Mikä on kullan hinta perheelle, jonka elämäntyyli ja toimeentulo perustuu kullan etsimiseen?

Juha Heinonen: Vankeinhoidon laadun kriittinen tarkastelu muurien sisältä

Vanki 237/01 kuvaa vankien erilaiset taustat ja tarpeet

Sinulle on kirjoja.

Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline

Elämäkerta huomioi runouden muotojen ja merkitysten synnyn eletyssä elämässä

Miten poikkeavana voisi elää torjuvassa maailmassa?

Avoimuus menneisyyttä kohtaan syvensi suhdetta lasten kanssa

Vankilasta käsin katkotut ylisukupolviset traumat

Vanki 237/01 kuvaa vankien erilaiset taustat ja tarpeet

Sinulle on kirjoja.

Evästeet