Julkaistu

Alpo Suhosen kiehtova elämäntarina – Leijonien päävalmentajaksi, NHL:ään ja Pori Jazzin johtoon

Risto Pakarisen ALPO on tarina kosmopoliitista, mestarivalmentajasta, kulttuurivaikuttajasta, seikkailijasta ja aikaansa edellä olleesta pelin filosofista Alpo Suhosesta. Uutuuskirja valottaa Suhosen ennakkoluulottomia päätöksiä ja myös suomalaisen jääkiekon kehitystä.

Alpo Suhonen on poikkeuksellinen huippu-urheilun johtaja ja valmentaja. Hän on Leijonien entinen päävalmentaja ja NHL:n ensimmäinen eurooppalainen päävalmentaja, jolla on tilillään enemmän otteluita NHL:ssä kuin Suomen liigassa. Sveitsissä Suhonen voitti kaksi mestaruutta, Itävallassa hän rakensi maan uuden nousun perustan. Pelaajana Suhonen voitti Ässissä Suomen mestaruuden. Mutta hän on myös teatteriohjaaja, joka johti Turun kaupunginteatteria ja Pori Jazzia ja filosofi, joka on julkaissut useita kirjoja ja nauttii kuvataiteesta.

Elämäkerran tekemiselle lienee useita ja erilaisia motiiveja ja ehkä kirjan julkaisukin on vain oman matkani eräs tarina. Mielenkiintoisinta on ollut seurata suomalaisen jääkiekon kehitystä 1960-luvulta tähän päivään, Suhonen sanoo.

Olipa Suhonen jäähallissa, teatterissa tai galleriassa, hän on aina ihmisen puolella, oikeudenmukaisesti ja moniarvoisesti. 50-vuotisen uransa aikana Suhosen näkemykset ovat saaneet osakseen kritiikkiäkin, mutta jälkikäteen on voitu todeta, että hän on ollut aikaansa edellä.

ALPO kertoo Suhosen kiehtovan tarinan. Samalla tarkkaillaan suomalaisen jääkiekkoilun kasvun vuosia, kiistoja ja Suhosen vaikeita päätöksiä sekä pohditaan syytä sille, miksi häntä on arvostettu enemmän Suomen ulkopuolella kuin Suomessa.

Moni luulee tuntevansa Alpo Suhosen, koska hän on ollut suuren yleisön tiedossa “aina”, eli ainakin vuoden 1978 Euroopan mestaruudesta lähtien, eikä ole koskaan arkaillut kertoa mielipiteitään. Toivon ja uskon, että ALPO tuo kuvaan uusia nyansseja pinttyneiden käsitysten ja kliseiden tilalle, toteaa Pakarinen.

Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista. Äänikirja ja e-kirja ilmestyvät keskiviikkona 9.10. Tervetuloa julkistustilaisuuteen Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan keskiviikkona 2.10. klo 17.

Risto Pakarinen (KTM) on toimittaja ja kirjailija, jonka erikoisalaa on jääkiekko. Hän on aikaisemmin julkaissut yhdeksän tietokirjaa, niiden joukossa muun muassa yhdessä Alpo Suhosen kanssa Markku Kanerva – Näin valmennan voittajia -elämäkerran (Into 2020).