Jukka Pääkkönen (s. 1953) siirtyi journalismista kehitysyhteistyön pariin 1980-luvulla sanomalehden toimittajana. Hän seuraa edelleen aktiivisesti tapahtumia useissa itselleen tutuissa kehittyvissä maissa. Pääkkösellä on omaa kenttäkokemusta Solidaarisuus-järjestön toiminnasta Angolassa ja Nicaraguassa.
Avainsana-arkisto: Jukka
Sakari Pälsi – Elämä ja työt
”Tekisi mieli lähteä eteenpäin etsimään uusia nähtäviä seutuja maailmasta. Pitäisi nähdä kaikki, mitä on olemassa…”
Sakari Pälsi (1882–1965) oli suomalainen tutkimusmatkailija, arkeologi, kirjailija, valokuvaaja ja elokuvantekijä. Pälsin elämäntyö tarkastelee ihmisluonnetta laajasti: teemoina ovat suhteemme kanssaihmisiin ja luontoon sekä ihmiskunnan aikaansaannokset kautta aikojen. Hänen työnsä arkeologina, kansatieteilijänä, kuvaajana ja kirjailijana saa 2000-luvulla uuden arvioinnin ja päivityksen seitsemäntoista taiteen ja tieteen asiantuntijan voimin. Moniulotteisessa muotokuvassa on valoa ja varjoa.
Mirja Metsolan ja Jukka Relaksen toimittamassa kirjassa Sakari Pälsi – Elämä ja työt tutustutaan päähenkilöön, hänen matkoihinsa ja tapaamiinsa ihmisiin 1800-luvun puolelta 1960-luvulle. Runsaasti kuvitettuun teokseen sisältyy myös ainutlaatuista kirje- ja muistikirja-aineistoa, ennen näkemättömiä valokuvia sekä Pälsin lyhyitä aiemmin julkaisemattomia tekstejä. Kirjan artikkelit palvelevat myös arkeologian, valokuva- ja elokuvataiteen ja kirjallisuudentutkimuksen opetusta. Monikielistä lukijakuntaa palvelevat artikkeleiden englanninkieliset tiivistelmät.
Kirjan kirjoittajat ovat arkeologeja, kansatieteilijöitä, lingvistejä, tietokirjailijoita, valokuvaajia, elokuvantekijöitä sekä Pälsin kirjallisen tuotannon ja hänen synnyinseutunsa Lopen tuntijoita.
Mirja Metsola & Jukka Relas (toim.): Sakari Pälsi – Elämä ja työt (Into, 2017)
ISBN: 978-952-264-745-0
390 sivua
https://intokustannus.fi/kirja/sakari-palsi-elama-ja-tyot-2/
Vornanen , Jukka
Jukka Vornanen on turkulainen kulttuurihistorian tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa kasvissyönnin historiasta. Kuuden lihattoman vuoden jälkeen Vornanen syö nykyään lihaa harvakseltaan.
Könönen , Jukka
Jukka Könönen valmistelee väitöskirjaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta Itä-Suomen yliopistossa. Hän toimii aktiivisesti siirtolaisten oikeuksia ajavassa Vapaa liikkuuvuus -verkostossa.
Peltokoski , Jukka
Jukka Peltokoski (synt. 1974) on KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja, tietokirjailija ja monessa mukana oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Peltokosken kansalaisliikehistoria on kulkenut 1990-luvun ympäristöradikalismista uuden työn ja prekariaatin kysymyksiin. Yhä keskeisemmin hänen kiinnostuksensa suuntautuu tietotyöläisyyden teemoihin. Peltokoski on kiinnostunut myös luokkakamppailujen historiasta, erityisesti poliittisen työväenliikkeen vaiheista ennen toista maailmansotaa.
