Avainsana-arkisto: juutalaisvainot

Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Tositarina holokaustista selvinneestä miehestä, joka onnistui salaamaan tyttäreltään kaiken

Ariana Neumannin kansainvälisesti ylistetty kirja on koukuttava matka menneisyyteen ja ajatuksia herättävä tositarina meitä kaikkia yhdistävistä ihmisyyden siteistä. Periytyvätkö vanhempiemme salatut traumat sukupolvelta toiselle?

Ariana Neumann haaveili lapsena salapoliisin työstä. Eräänä päivänä hän teki shokeeraavan löydön perheen dokumenttien seasta – hänen isänsä ei ollut se, kuka hän vaikutti olevan. Kun Arianan isä kuoli vuonna 2001, hän oli jättänyt jälkeensä ratkaisevan johtolangan: laatikollisen sota-aikaisia papereita. Ne avasivat oven isän menneisyyteen ja suvun salaisuuksiin.

“Vihjeitä oli tullut ennenkin. Siellä täällä muistoissani oli hetkiä, jotka herättivät levottomuutta eivätkä sopineet yhteen muun elämän kanssa. Säröjä oli ollut kaiken aikaa. Muistan, kuinka kerran noin seitsemänvuotiaana olin nähnyt pahaa unta ja kipitin pitkin käytävää etsimään turvaa vanhempieni sängystä…

Sinä yönä nukahdin lohdutusta saatuani isän ja äidin väliin. Heräsin siihen, että isä huusi kauhuissaan kielellä, jota en ymmärtänyt. Äiti kurkotti minun ylitseni ja halasi meitä molempia. Hän silitti isän käsivartta, hänen valkeaa tukkaansa ja kuiskutti: ”Handa, kaikki on hyvin, sinä olet kotona Caracasissa. Olet täällä meidän luonamme. Näit vain painajaista.””

Alkoi vuosikymmeniä kestänyt salapoliisityö, jonka aikana Arianalle paljastui hänen sukunsa juutalaistausta Euroopassa. Pikkuhiljaa Arianalle selvisi koko ihmeellinen totuus hänen suvustaan ja isän sodan aikaisesta pakomatkasta natsien hallitsemasta Prahasta ainoaan mahdolliseen turvapaikkaan – Berliiniin.

Isäni sodan salaisuudet on koukuttava salapoliisikertomus ja ajatuksia herättelevä tositarina meitä kaikkia yhdistävistä ylisukupolvisista traumoista. Kirja on kuvitettu valokuvin, jotka vievät lukijan mukanaan Neumannin tutkimusmatkalle, jonka löydökset saavat isän menneisyyden näyttäytymään raadollisessa valossa.

”Neumannin paljastama tositarina on kuin romaani täynnä jännittäviä juonenkäänteitä, uhkarohkeita rakkauden tekoja ja odottamattomia keveyden hetkiä synkkyyden keskellä.” -The New York Times

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Kirjan on suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Ariana Neumann syntyi ja vietti lapsuutensa Venezuelassa. Hän opiskeli historiaa ja ranskalaista kirjallisuutta Tuftsin yliopistossa Massachusetsissa, espanjaa ja Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta New Yorkin yliopistossa sekä uskonnon psykologiaa Lontoon yliopistossa. Hän on työskennellyt venezuelalaisen The Daily Journal -lehden ulkomaankirjeenvaihtajana ja kirjoittanut useisiin julkaisuihin, kuten The European, The Jewish Book Council ja The New York Times. Nykyään Neumann asuu Lontoossa miehensä, kolmen lapsensa ja kolmen koiransa kanssa. Isäni sodan salaisuudet on hänen ensimmäinen kirjansa.

 

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Piilossa – nuoren norjalaisnaisen selviytymistarina

Kirja on kertomus Norjan juutalaisten kokemuksista toisen maailmansodan aikana. Nuori Betzy selviytyi natsimiehittäjien suorittamasta kansanmurhasta piiloutumalla salakomeroon useaksi vuodeksi.

Toisen maailmansodan syttyessä Betzy Rosenbergin norjanjuutalainen perhe pakeni kesähuvilalleen Trondheimin lähelle. Siellä Betzy kohtasi Arnen, tutun vanhemman miehen, ja he rakastuivat.

Parikymppisen Betzyn elämä muuttui syksyllä 1942, kun natsi-Saksa miehitti Norjan ja alkoi hävittää maan juutalaisia. Naisen perhe pidätettiin, ja oli vain ajan kysymys, milloin tulisi hänen vuoronsa. Kohtalo määräsi kuitenkin toisin, ja Betzyn nimi puuttui poliisien listalta.

Aarne otti juutalaisnaisen kotiinsa asumaan. Hän rakensi ahtaan salakomeron, johon Betzy piiloutui aina kun taloon tuli vieraita. Jokainen pihapiiriin astuva ihminen oli mahdollinen uhka, eivätkä tilannetta helpottaneet naapuritalossa juhlia pitävät natsit. Elämä talossa oli pelkoa ja kauhua vuosien ajan: jokainen päivä oli uusi mahdollisuus tulla löydetyksi.

Norjanjuutalaiset eivät olleet turvassa

Juutalaiset eivät aina olleet tervetulleita Norjaan asumaan. Maan perustuslaki vuodelta 1814 sisälsi niin kutsutun juutalaisklausuulin, jonka mukaan juutalaisilta kiellettiin pääsy maahan. Kielto kumottiin vuonna 1851. Betzyn isovanhemmat muuttivat Norjaan 1890-luvulla. Maahan pääsi vain valintaseulan läpi: enimmäkseen hyväksyttiin ammattiväkeä, kuten käsityöläisiä.

Sodan syttyessä juutalaisia oli Norjassa hieman yli kaksituhatta. 1930-luvusta tuli maalle ankara, sillä maailmantalous oli romahtanut ja työttömyys koetteli myös Norjaa. Vaikka juutalaisia vainottiin, he eivät voineet odottaa Norjan tarjoavan turvaa. Maa ei juurikaan ottanut vastaan poliittisia pakolaisia, eikä juutalaisia kohtaan tunnettu erityistä myötätuntoa. Yli 700 Norjan juutalaista tapettiin vainojen aikana.

Betzy piileskeli saksalaisten ja norjalaisten vihollisten nenän edessä yhteensä kahden ja puolen vuoden ajan. Piilossa on silmiä avaava kertomus Norjan juutalaisten kokemuksista ja kesken jääneestä nuoruudesta. Se kertoo piinaavasta pelosta ja epätietoisuudesta mutta myös tahdonvoimasta ja henkisestä lujuudesta. Kirja perustuu Betzyn lyhyisiin muistelmiin ja useisiin kattaviin lähteisiin.

”Piilossa on aavemainen lukukokemus. Parhaimmillaan kirja herättää historian henkiin ja muistuttaa, että vielä jokin aikaa sitten ei hyväksytty ihmisiä, jotka eivät olleet kovin erilaisia kuin me, ja heidät lähetettiin kohti tuhoa uskonsa ja kulttuurisen alkuperänsä takia.”

– Anne Cathrine Straume, NRK

Kirjan on suomentanut Arja Kantele ja äänikirjan lukee Jenni Kitti.

Lena Lindahl (s. 1971) on kotoisin Kjøpsvikista, joka sijaitsee Nordlandin läänissä Pohjois-Norjassa. Hän on opiskellut saksan kieltä ja journalismia. Nykyään Lindahl asuu Oslossa ja työskentelee journalistina.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Viiden nuoren juutalaisnaisen koskettava tarina – Anne Frank ja hänen kohtalosisarensa syntyi perusteellisen historiantutkimuksen tuloksena

Anna-Leena Perämäen viisi pienoiselämäkertaa sisältävä teos nostaa Anne Frankin rinnalle muita, vähemmän tunnettuja holokaustin kokeneita juutalaisnuoria.

Anne Frank sai pitkään edustaa kaikkia juutalaisten kansanmurhan uhreja, mutta hänellä oli aikalaisia, jotka ansaitsevat myös saada äänensä kuulluksi. Historiantutkija Anna-Leena Perämäki nostaa kirjassaan  hänen rinnalleen neljä muuta samantyyppisistä taustoista tulevaa, suhteellisen tuntemattomaksi jäänyttä, nuorta päiväkirjankirjoittajaa.

Hélène Berr, Anne Frank, Isabelle Jesion, Elisabeth Kaufmann ja Anita Meyer joutuivat kohtaamaan toisen maailmansodan puristuksissa juutalaisvainot. Heidän elämänpiirinsä kaventui natsi-Saksan miehittämissä Ranskassa ja Alankomaissa. Kirja kuvaa miten he joutuvat käymään elämässään läpi suuren muutoksen, kohtaamaan oman juutalaisen taustansa ja luopumaan lapsuutensa ja varhais- nuoruutensa hyvinvoinnista.

Naisten päiväkirjoihin pohjautuva teos kertoo paitsi nuorten arjesta myös heidän perhetaustastaan ja lapsuudestaan sekä ajasta sodan jälkeen. Osa nuorista naisista pakeni vainoja tai piiloutui, osan kohtalona oli joutua keskitysleirille. Muutamien tarina jatkuu nykypäiviin saakka.

Lähteenä harvinaista, aiemmin julkaisematonta materiaalia

Teos perustuu Perämäen vuonna 2020 aiheesta valmistuneeseen kulttuurihistorian väitöskirjaan. Lähteenä käytetyistä päiväkirjoista kolme on julkaisemattomia, kaksi on julkaistu ja käännetty useille eri kielille, myös suomeksi. Julkaistujenkin päiväkirjojen kohdalla Perämäki on kuitenkin perehtynyt myös niiden alkuperäisiin versioihin.

Kirjan päähenkilöillä on paljon yhteistä. Heidän perhetaustansa oli samankaltainen, sillä he olivat kaikki lähtöisin Länsi-Euroopan 1900-luvun alun maallistuneesta, koulutetusta ja vauraasta juutalaisväestöstä, jolle juutalaisuus ei ennen vainojen alkamista ollut kovinkaan merkittävä osa identiteettiä – toisin kuin Itä-Euroopassa, jossa ortodoksijuutalaisuus oli yleisempää, juutalaisyhteisöt tiiviimpiä ja alueen juutalaiset poikkesivat muutenkin paljon länsieurooppalaisesta juutalaisväestöstä esimerkiksi varallisuudeltaan. Kirjan nuoria naisia yhdistää myös se, että he elivät vielä päiväkirjaa sodan aikana kirjoittaessaankin sen verran hyvissä materiaalisissa ja henkisissä oloissa, että päiväkirjan kirjoittaminen ylipäätään oli mahdollista.

Sota-ajan Ranskassa pakolaiset koettiin uhkana maan taloudelle

Itävaltalaisen Elisabeth Kaufmannin perhe pääsi pakoon Wienistä Pariisiin, jossa elämä piti aloittaa alusta vihamielisessä ilmapiirissä. Ranskalla oli pitkät antisemitistiset perinteet jo ennen Hitlerin valtaannousua Saksassa, ja 1930-luvun laman myötä sekä antisemitismi että yleinen ulkomaalaisvastainen ilmapiiri vahvistuivat.

Hitlerin noustua valtaan ja kansallissosialistien aloitettua laajamittaiset juutalaisvainot Saksassa ja myöhemmin siihen liitetyillä alueilla, antisemitismi kiihtyi Ranskassa entisestään vainottujen juutalaisten etsiessä sieltä turvaa. Jopa ranskalainen eliitti alkoi viljellä antisemiittistä kieltä ja näkemyksiä – ”muukalaisilla” katsottiin yleisesti olevan tuhoava vaikutus Ranskan taloudelle ja kansainväliselle asemalle.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan teki aiheesta taas ajankohtaisen

Vainojen varjossa kirjoitettujen päiväkirjojen lukeminen tuli Perämäelle sotakeväänä  aivan eri tavalla iholle kuin koskaan ennen.

”Uusi sota Euroopassa ja kansanmurhan piirteitä saanut ukrainalaisten hätätila viimeistään osoittaa, että näiden aiheiden tutkiminen ja niistä kirjoittaminen on yhä tärkeää. Alkuvuosi 2022 on näyttänyt, että se, mitä juutalaisille tapahtui 80 vuotta sitten, ei ole niin kaukaista historiaa kuin olemme luulleet. Juutalaisten kohtalo toisessa maailmansodassa ei saa unohtua.”

Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen.

Historiantutkija Anna-Leena Perämäki (s. 1982) on tutkinut nuorten naisten selviytymiskeinoja juutalaisvainoista 1940-luvun Ranskassa ja Alankomaissa. Teos perustuu Perämäen vuonna 2020 aiheesta valmistuneeseen kulttuurihistorian väitöskirjaan. Perämäki kiinnostui historiasta jo lapsena löydettyään vanhempiensa kirjahyllystä Anne Frankin perhettä auttaneen Miep Giesin muistelmat. Menneisyydessä häntä kiehtovat kiinnostavat ihmiskohtalot sekä päiväkirja- ja kirjeaineistot, joiden avulla voi päästä henkilökohtaisten kokemusten ja tunteiden jäljille.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼
Uutiset, Yleinen

Mengelelle Auschwitzissa tanssinut Edith Eger: Vaikeimmistakin kokemuksista voi toipua mielen voimalla

Edith Egerin lohdullinen ja voimaannuttava tositarina siitä, kuinka kuka tahansa voi löytää avaimet vapauteen oman mielensä vankilasta.

Edith Eger joutui kuusitoistavuotiaana perheinensä Auschwitzin keskitysleirille. Vanhempiensa kuoleman jälkeen Eger joutui tanssimaan Josef Mengelelle selviytyäkseen hengissä. Kun vangit vihdoin vapautettiin vuonna 1945, Eger löytyi ruumiskasasta, juuri ja juuri elossa. Sodan jälkeen hän pakeni Yhdysvaltoihin ja opiskeli psykologian tohtoriksi. Eger auttoi potilaitaan käsittelemään traumojaan samalla, kun hän kamppaili omien muistojensa kanssa. Lopulta hänen oli kohdattava menneisyytensä voidakseen antaa anteeksi – itselleen.

”Minulla oli joskus tapana kysyä: Miksi minä? Miksi minä jäin henkiin? Tuo kysymys on sittemmin vaihtunut, ja nykyään kysyn: Miksen minä? Kun seisoin lavalla uuden sukupolven vapaustaistelijoiden ympäröimänä, pystyin havaitsemaan tietoisesti jotain, mikä on usein vaikeasti hahmottuvaa, lähes näkymätöntä: menneisyyttä pakenemalla tai nykyhetken tuskaa vastaan taistelemalla teemme itsestämme vankeja. Vapaus on sitä, että hyväksymme sen, mitä on, ja annamme itsellemme anteeksi, avaamme sydämemme löytämään tässä hetkessä olevat ihmeet.”

”Ihmisten suurin hätä on nälkä”

Edith Eger on erikoistunut traumaperäisen stressin (PTSD) hoitoon. Edelleen, vielä yli yhdeksänkymmenen vuoden iässä, hän ottaa vastaan potilaita ja toimii muun muassa Yhdysvaltojen puolustusvoimien konsulttina resilienssikoulutuksen ja PTSD:n hoidon alalla. Egerin mukaan potilaiden yleisin haaste on menneisyydestä irti päästäminen. Hän korostaa kirjassaan, että emme voi muuttaa sitä, mitä on tapahtunut, mitä olemme tehneet tai mitä meille on tehty. Sen sijaan voimme kuitenkin valita, miten elämme nyt – voimme valita vapauden.

”Jos minulta kysyttäisiin, mikä on ollut hoitamieni ihmisten tavallisin diagnoosi, se ei olisi masennus tai traumaperäinen stressihäiriö…sanoisin, että ihmisten suurin hätä on nälkä. Olemme nälkäisiä. Meillä on hyväksynnän, huomion ja rakkauden nälkä. Tunnemme nälkää, sillä haluaisimme syleillä elämää, tuntea itsemme paremmin ja toteuttaa aitoa minuuttamme.”

Vastoinkäymiset ovat osa elämää, mutta uhriksi jääminen on valinta

Kirjassaan Eger syventyy uhriuden käsitteeseen ja siihen, kuinka uhrius kumpuaa lopulta aina sisältäpäin. Tarina on esimerkki siitä, miten eheytyminen on lopulta omissa käsissämme. Egerin tarina on koskettava kuvaus toipumisesta, josta voimme oppia: Hän ohjeistaa lukijaa, että jokainen meistä voi selvitä vaikeimmistakin kokemuksista, kunhan otamme vastuun omasta hyvinvoinnistamme.

”Traumoista selviytyminen ja kyky nauttia elämästä vaikeiden kokemusten jälkeen edellyttää menneen ja nykyisyyden täydellistä hyväksymistä. Jos vähättelemme omaa tuskaamme tai rankaisemme itseämme siitä, että tunnemme olevamme eksyksissä, eristyksissä tai peloissamme elämän haasteiden edessä – niin vähäpätöisiltä kuin haasteemme jostakin toisesta saattaisivatkin vaikuttaa – valitsemme uhrin roolin. Silloin emme näe vaihtoehtojamme ja päädymme tuomitsemaan itsemme. ”

”Auschwitzin tanssija on lahja ihmiskunnalle. Harvinaislaatuinen ja ajaton tarina, jonka ei halua loppuvan ja joka muuttaa lukijan ikuisiksi ajoiksi.”

– Desmond Tutu

Kirjan on kääntänyt Kirsimarja Tielinen ja kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa. Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Edith Eva Eger (s. 1927) on unkarilaissyntyinen psykologi ja holokaustin selviytyjä. Hän on erikoistunut traumaperäisen stressin hoitoon. Kalifornian yliopiston tohtori Eger on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa, ja hän on kysytty puhuja maailmalla.

 

Jaa tämä: