Indrek Hargla

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru

Tallinna vuonna 1433. Kaupunki on juuri tuhoutunut suuressa palossa.

Apteekkari Melchior saa kirjeessä salaperäisen varoituksen: Gotlannin piru on tullut Tallinnaan ja uhkaa hänen henkeään. Samaan aikaan hänen ovelleen saapuu kauppias henkitoreissaan pyytämään ratkaisua vanhaan verityöhön. Kuolevan viimeinen toive on pyhä, joten Melchior käy toimeen, vaikka ei tiedä kuka on tappanut kenet ja milloin. Hänen ainoa johtolankansa on kuusi hopeaista solkea, jotka johdattavat hänet piispan palatsiin Tartossa. Mitä tapahtuu, kun Melchior saa kuulla hänen poikansa liittyneen salamurhaajien veljeskuntaan? Melchior raottaa ikivanhan hiljaisuuden verhoa, kieroutuneet synnit paljastuvat ja pahuus pääsee valloilleen.

Kauppiaiden, munkkien ja konnien vanhaan Tallinnaan sijoittuva rikosromaani vie lukijansa keskiajan pimeälle puolelle.

Helsingin Sanomien suuressa dekkariarviossa 22 dekkarista vain Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru sai täydet viisi tähteä! ⭐⭐⭐⭐⭐

Suomen Dekkariseura ry on myöntänyt Harglalle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan, jossa todetaan:
Indrek Hargla on maansa kiinnostavimpia ja suosituimpia kirjailijoita. Melchior on Umberto Econ William Baskervillen kaltainen joviaali hahmo, jota erilaiset ihmiset lähestyvät helposti. Romaanisarjan osat voi lukea itsenäisinä teoksina, mutta teoksesta toiseen päähenkilö ja hänen lähipiirinsä kehittyvät, vanhenevat ja tulevat lukijalle tutuiksi.

24,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Indrek Hargla
    Hargla , Indrek

    Indrek Hargla (s. 1970) on virolaisen dekkari- ja fantasiakirjallisuuden suurimpia nimiä. Rikkaan mielikuvituksensa vuoksi ihailtu kirjailija on saanut kotimaassaan useita kirjallisuuspalkintoja, ja myös Suomen Dekkariseura ry on myöntänyt hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. Kirjasarjaan pohjautuvan elokuvatrilogian ensimmäinen osa ilmestyy loppuvuodesta 2022....

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Pokkari: 9789523513297, Painettu kirja: 9789523510371, E-kirja: 9789523511286

Sivumäärä

480

Julkaisuaika

3 / 2019

Suomentaja

Jouko Vanhanen

Alkuteos

Apteeker Melchior ja Gotlandi kurat

Sarja

Apteekkari Melchior

Sarjan osa

6

Mediassa

Laajenna

“Omasta mielestäni se on sarjan paras tähän mennessä.”
Kirjavinkit.fi 1.11.2021

”Kirjoja lukiessaan tuntee olevansa vuoden 1433 Tallinnassa. Hansakauppa, killat, mestarit, oppipojat, uskonto, kerettiläisyys, inkvisitio sekä erilaiset rohdot ja muut lääketinktuurat. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään kuivakka Viron historian oppitunti, vaan Hargla punoo taitavasti Tallinnan suuren tulipalon ja muut historialliset tapahtumat sekä pienemmät ajan yksityiskohdat luontevaksi osaksi mysteeritarinaa.”
Helsingin Sanomat, 16.6.2019

“Virolaisen Indrek Harglanin kirjoissa elää rehevä 1400-luku: olut virtaa, pyhimyksiä palvotaan, killat ja kirkko vahtivat ihmisiä. Silti joku aina pääsee ennenaikaisesti hengestään. Mutta ei kestä kauankaan, kun neuvokas apteekkari Melchior Wakenstede jo on rikollisen jäljillä.”
Yle, 24.10.2019

Indrek Hargla herättää henkiin 1400-luvun Tallinnan – tappamalla.”
Turun Sanomat, 18.12.2019

“Kesä ja dekkarit kuuluvat yhteen. Tallinnaan matkustaminenkin on vielä vähän arveluttavaa, mutta Indrek Harglan keskiaikaan sijoittuvien rikosromaanien parissa pääsee kaupungin tunnelmaan.”
Yle, 6.6.2020

Indrek Hargla luo tuttuun tapaansa 1400-luvun Tallinnasta
elävän maiseman, jonka tarkat yksityiskohdat kuljettavat lukijaa kuin aidoilla tapahtumapaikoilla. Kerettiläisyys, taikausko ja
kristinoppi ottavat toisistaan mittaa ja ihmishenki on hupaa. Hargla tekee ratkaisun etsimisestä kiinnostavaa palapeliä, joka kootaan vasta lopussa. Naamion takaa ehtii paljastua yllätys jos toinenkin.”
Etelä-Saimaa, 12.8.2019

“Vastustamaton murhamysteeri keskiajan Tallinnasta. Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru on täyttä laatua. Se jatkaa rautaisen taitavasti Indrek Harglan suosittua Tallinna-dekkarissarjaa.”
Länsi-Savo, 7.8.2019

“Onpa virkistävää lukea keskiaikaan sijoittuva rikoskertomus, jonka päähenkilöillä on aidosti keskiaikaiset arvot – ja jotka silti ovat mahdottoman sympaattisia. Tarinassa kiehtovat yhtä paljon vanhan Tallinnan arki ja tavat kuin sinne sijoittuvat synkeät murhatkin. KENELLE: Tottuneelle Tallinnan-kävijälle, joka haluaa kurkistaa syvemmälle rakkaan naapurikaupungin sieluun.”
Kodin Kuvalehti, 27.6.2019

”Virolainen Indrek Hargla on 2000-luvun omaperäisimpiä dekkaristeja. Vaikka romaani kurkottaa vuosisatojen taakse, henkilöt ja tapahtumat voi kuvitella meidän aikaamme. ”
Turun Sanomat, 29.1.2020

”Jos sinun on välttämättä luettava joku dekkari, niin tässä sinulle on mainio vaihtoehto. Virolainen Indrek Hargla kirjoittaa aivan nykyaikaisia murhamysteereitä, mutta sijoittaa ne 1400-luvun Tallinnaan. Kaikkein kiehtovinta Harglan dekkarissa on sen tarjoama ajankuva. Ristiretkeläisten 1200-luvulla perustama Tallinna ja sen ihmiset tarjoavat eläväisen ympäristön vetävästi kirjoitetulle rikostarinalle. 4/5 tähteä.”
Kainuun Sanomat, 22.8.2019

”Arkielämän kuvaus on romaanin parasta antia, mistä voidaan Harglan lisäksi kiittää myös Jouko Vanhasen taidokasta suomennosta. Monipuolisen kerronnan ja elävien yksityiskohtien ansiosta lukijan on helppo kuvitella itsensä torin ihmisvilinään, hämyisään dominikaaniluostariin tai kapakkaan istumaan.”
Kleio 3 / 2019

“Jännityksen ystäville sopii Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarja. Romaanit sijoittuvat 1400-luvun Tallinnaan ja ne yhdistävät historiallisen teoksen ja jännityskirjallisuuden parhaat palat. Viimeisin teos eli Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru on ilmestynyt tänä vuonna. Se on jo kuudes osa sarjaa, joka sopii dekkareista pitäville keskiaikafaneille.”
Uudenkaupungin Sanomat, 13.7.2019

Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru on täyttä laatua. Se jatkaa rautaisen taitavasti Indrek Harglan suosittua Tallinna-dekkarissarjaa. Sankarin yksinkertainen toiminta ilman rikosteknisiä hienouksia suorastaan virkistää nykylukijaa.”
Kymen Sanomat, 3.10.2019

Indrek Harglan kuvaus on tarkkaa – keskiaikainen virolainen kaupunki, sen ihmiset ja elämänmeno heräävät eloon kirjan sivuilla.”
Uusi Rovaniemi, 14.9.2019

Indrek Harglan luoma maailma tuo mieleen turkulaisen biokemistin Jyrki Heinon, joka tunnetaan Kellarista, Kellosta ja Kelmeistä. Selvin ero Harglaan on tapahtumien muutamaa vuosisataa myöhäisempi ajankohta, mutta yhteistä on se maaginen tunnelma, joka syntyy nykypäivinäkin tuttujen paikkojen ja ammoisen menneisyyden salaperäisestä kohtaamisesta. Lukijan toivomuskin molemmille kirjailijoille on sama ja yhtä vilpitön: sarja jatkukoon.”
Turun Sanomat, 6.7.2019

“Nokkela apteekkari ratkoo rikoksia keskiajan Tallinnassa samaan aikaan kun hänen poikansa tehtailee ruumiita Lyypekissä salamurhaajien killassa. Mutta kuka on Gotlannin piru, jonka kuiskitaan jahtaavan isä-apteekkaria? Muhkea kirja valottaa oivasti keskiaikaista elämäntapaa ja kiltojen toimintaa.”
Kotivinkki, 10.6.2019

“Sarjan kolmannessa suomennoksessa tutkitaan vanhoja ja kirjan nykyaikaan sijoittuvia murhamysteerejä. Ajankuva on kihelmöivä. Kiltoja, rohtoja, myrkkyjä, teloituksia, ja kaiken yllä kirkon ehdoton valta ihmisen yllä. Siihen liittyy tarinan pääjuonikin. Murhamysteerejä selvittävä apteekkari Melchior on hieno hahmo dekkarin päähenkilöksi.”
Kansan Uutiset, 2.6.2019

“Salaperäisiä murhia vanhassa Tallinnassa. Erinomaisen tutustumisen Tallinnaan tarjoaa taitavasti kerrottu jännitysromaani Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru. Jos et ole aikaisemmin tutustunut Apteekkari Melchioriin, ‘sankariin’, niin nyt on korkea aika. Teos vie mukanaan, Tallinnaan!”
Kallio-lehti, viikot 34-35/2019

Hargla punoo taidokkaan ja aukottoman juonen, jota hän vie eteenpäin seikkaperäisesti kertovalla tyylillään. En yhtään ihmettele Apteekkari Melchior -sarjan suosiota Virossa, kertoohan se Viron ja Tallinnan historiasta ja Hargla on historiansa totisesti tutkinut. Lukijalle, jota keskiaika kiinnostaa, tämä on oiva valinta: tapoja, kerettiläisyyttä, inkvisitiota ja taikauskoa.”
Kirja vieköön -blogi 21.5.2019

Vaatii poikkeuksellista taitoa ottaa lukija mukaan rikoskertomukseen, joka tapahtuu Tallinnassa vuonna 1422.
Indrek Hargla tekee sen.
Savon Sanomat

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

26,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka

Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka

9,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

9,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

10,00 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Muita sarjan osia

Katso sarja Apteekkari Melchior →
Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

26,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka

Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka

9,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja

9,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär

10,00 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Katso sarja Apteekkari Melchior →