
Laura Suomelan odotettu feelgood-romaani Ruusuja ja risteyskohtia jatkaa Tampereelle sijoittuvaa Blooming You -sarjaa. Luvassa on roppakaupalla kukkien ja tunteiden sinfoniaa. Helena elää keskellä ihanaa kukkakaupan loistoa, mutta myös avioliittoa ravisuttavaa turbulenssia.
Nelikymppinen Helena yrittää löytää keinot sopeutua äkillisesti muuttuneeseen perhetilanteeseen. Dna-testin sokkitulos on mullistanut Leppäsalojen avioelämän, ja puoliso Hartsa ramppaa nyt jatkuvasti Tukholmassa tapaamassa aikuista yllätyspoikaansa Oskaria. Helena yrittää sopeutua uuteen perhekuvioon, vaikka se vaatiikin äärimmäistä ponnistelua. Kun selviää, että Hartsa on alkanut Tukholman reissuillaan viettää aikaa myös Oskarin äidin kanssa, on Helena vähällä pimahtaa.
Seinänaapurissa Helenan oman äidin meno sen kun kiihtyy. Kuka on luokkakokouksesta äidin luo yömyssylle päätynyt Sauli? Onneksi ihana työ Blooming Youssa saa Helenan sielun hyrisemään ja rentouttavan leikkokukkaretriitin rauhassa ylikierrokset laskevat ainakin hetkeksi.
“Toivon, että lukija viihtyisi lempeän, mutta hieman särmikkään Helenan seurassa. Olisi mahtavaa, jos päähenkilön esimerkki voisi rohkaista tekemään valintoja kohti omannäköistä elämää.” – Laura Suomela
Romaanissa samaistuttavan inhimillinen Helena kipuilee vaikeiden tunteidensa kanssa, ja yrittää löytää itsestään vahvan ja henkisesti tasapainoisen naisen. Kun tunteet ottavat vallan, eivät hengitysharjoituksetkaan aina auta. Helena ymmärtää vihlovan kipeästi elämän rajallisuuden. Siksi hän yrittää jatkuvasti tehdä valintoja, joita ei tarvitsisi kuolinvuoteellaan katua.
Sydämellinen, mutta kipakoihin ylilyönteihin taipuvainen Helena haluaa inspiroida toisia kohti kukoistusta. Samalla hän kuitenkin joutuu kohtaamaan omat keskeneräisyytensä ja kasvukipunsa. Elämän risteyskohdassa on uskallettava kuunnella sydäntään ja kysyttävä itseltään, mikä elämässä lopulta on tärkeintä.
“Onnistunut feelgood-romaani ammentaa sekä kepeydestä että syvällisyydestä. Huumori syntyy henkilökemioiden hankauksista ja lennokkaasta dialogista.” – Laura Suomela
Kirja on nyt saatavissa kaupoista ja lukuaikapalveluista.
Laura Suomela on tunnettu lastenkirjoistaan sekä nuortenromaaneistaan, jotka ovat saaneet paljon kiitosta. Suomelan Minä vastaan marraskuu (2022) oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Ruusuja ja risteyskohtia on kolmas osa Blooming You -sarjassa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Tulppaanitoiveunia (2023) ja Pioneja ja peitetarinoita (2024). Suomela itsekin oli vuoden alussa risteyskohdassa, kun hän hyppäsi vakituisesta työstään täysipäiväiseksi kirjailijaksi.












