Laura Gustafsson
Anomalia
Anomalia on henkipattojen romaani. Kostonäytelmä, julistus, farssi ja fysiologinen draama, jossa miltei kukaan ei pelastu. Yksi lapsi kuolee, toinen saa syntyä. Aika ja paikka muuttuvat, mutta ihminen, eläin ja elämä pysyvät samana. Kirja on kylmäävä matka ihmiseläimen sieluun.
Anomaliassa kulkee kolme tarinalinjaa, joiden henkilöiden kohtalot punoutuvat yhteen. Susien kasvattityttäret Amala ja Kamala pelastetaan viidakosta. He joutuvat opettelemaan ihmissivilisaation tavoille. Tyttöjen kertomus perustuu löyhästi ja vääristellen Joseph Singhin päiväkirjamerkintöihin, jotka hän julkaisi teoksessaan Wolf-Children and Feral Men. Singhin raporttia susilapsista on yleisesti pidetty tökerönä huijauksena. Puolitoistavuotiaan englantilaisen Peter Connellyn surullinen tarina on koottu laajasta uutisaineistosta. Sitten on vielä fiktiivinen hahmo lentoemäntä ja hänen valintansa.
Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu oli vuoden 2011 Finlandia-palkinto- ja Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkintoehdokas.
“Erikoinen lukukokemus. Teknisesti helppolukuinen teos, mutta aiheet hurjia, raskaitakin. Tietty absurdius kuitenkin toimii etäännyttävästi. Ihmisten toiminnan naurettavuus näyttäytyy irvokkaana.” Kirsi Hietanen, Kirsin kirjanurkka, 18.10.2013
Anomalia on julkaistu myös ranskaksi.
Alkuperäinen hinta oli: 29,00 €.17,40 €Nykyinen hinta on: 17,40 €.
Tuoteosasto
KaunoKotimainen kaunoKirjan lisätiedot
Isbn | 9789522642387 |
Sivumäärä | 270 |
Julkaisuaika | 10 / 2013 |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.