-71%

Kaarin Taipale

Euroopan mahdollisuus

Sunnuntaina 25.5.2014 äänestetään siitä, ketkä 13 henkilöä edustavat Suomea Euroopan parlamentissa seuraavien viiden vuoden ajan. EU herättää vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, varsinkin talouskriisit ja vapaa liikkuvuus ovat lisänneet kielteisiä asenteita ja kärjistäneet EU-keskustelua. Euroopan mahdollisuus -pamfletin nimekkäät kirjoittajat ovat asiantuntijoita, joista yksikään ei ole ehdokkaana meppivaaleissa. Pamfletti ei valita, mitä pahaa EU on tehnyt Suomelle, vaan pohtii, mitä hyvää EU voi tehdä Euroopassa ja maailmassa.

Pamfletti esittää perusteltuja näkemyksiä ja vastaa seuraaviin kysymyksiin:
– Miten demokratian pitää kehittyä EU:ssa?
– Mitä liittovaltiokehitys todellisuudessa tarkoittaa?
– Millaisen raha- ja pankkijärjestelmän haluamme Eurooppaan?
– Voiko EU:lla olla veropolitiikkaa?
– Millaista energia- tai maatalouspolitiikkaa EU:n pitäisi ajaa?
– Mikä on EU:n sosiaalinen ulottuvuus vai voiko sitä olla ollenkaan?

Kirjan julkaisija on Vapaus Valita Toisin ry (VVT).

Kaarin Taipaleen ja Jouko Kajanojan lisäksi kirjoittajia ovat Pauli Kettunen, Matti Tuomala, Matti Kohonen, Erkki Tuomioja, Pekka Ristelä, Henri Vogt, Satu Hassi, Tiina Silvasti, Kari Välimäki, Johanna Perkiö ja Riitta Särkelä.

Error: View ae0d0a6e4b may not exist

Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.

Loppuunmyyty

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Kaarin Taipale

    TkT Kaarin Taipale on ollut pitkään mukana Helsingin kaupunkipolitiikassa. Hän on kirjoittanut yhdessä Pentti Arajärven kanssa sanakirjan Kriittinen kaupunkiaapinen, jossa juristi ja kaupunkitutkija sekä kuivakkaita termejä että lipeviä peiteilmaisuja. Kirjaa voi lukea kriittisenä johdatuksena paikallispolitiikan ytimeen.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Euroopan mahdollisuus”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Kriittinen kaupunkiaapinen

Kriittinen kaupunkiaapinen

Alkuperäinen hinta oli: 24,00 €.Nykyinen hinta on: 19,90 €.
Lue lisää

Ale
Kaupunkeja myytävänä

Kaupunkeja myytävänä

Alkuperäinen hinta oli: 15,00 €.Nykyinen hinta on: 13,00 €.
Lue lisää

[esi recently_viewed_products cache="private" ttl="300"]