Jukka Vuorio
Isät meidän
Jukka Vuorion Isät meidän tarjoaa sydäntä lämmittäviä näkökulmia, joiden avulla lukija voi peilata omaa suhdettaan isyyteen ja paikkaansa sukupolvien jatkumossa
”Tiedän, että tarina isästäni saa monet rypistämään otsaansa tuomitsevasti. Myönnän tietenkin, ettei isä missään nimessä ollut täydellinen ihminen tai isä, mutta en myöskään suostu täysin tuomitsemaan häntä. Isäni oli oman aikansa tuote, niin kuin me kaikki olemme.”
Odotukset isyydestä muuttuvat yhteiskunnan mukana. Ja halusimme tai emme, kannamme isiämme mukanamme sukupolvien ketjussa.
Toimittaja-kirjailija Jukka Vuorio kertoo oman, isänsä ja isoisänsä tarinat, jotka kurottavat vuosikymmenten taakse ja avartavat yhden perheen kasvua vanhemmuuteen. Sukupolvien isyyskertomuksen rinnalla kulkevat viidentoista erilaisen isän kokemukset. Isät pohtivat, minkälaisen isyyden mallin he ovat saaneet omalta isältään ja minkälaista mallia he siirtävät eteenpäin omille lapsilleen.
Kirjassa kuullaan muun muassa europarlamentaarikko Ville Niinistön, kirjailija Joonas Konstigin ja entisen jääkiekkoilija Tony Salmelaisen kokemuksia heidän isyydestään. Lisäksi saamme kuulla, kuinka homomies pääsi toteuttamaan salaisen isyyshaaveensa, minkälaista on yhdentoista lapsen lestadiolaisisyys ja kuinka onnistuu isyys päihde- ja mielenterveyshaasteissa.
28,90 €
Tuoteosasto
TietoYhteiskunta & ympäristöAvainsanat
hedelmällisyyshoidotisyyskoskettavalämminhenkinenmiehetrakkaussateenkaariperheetsukupolvetvanhemmuusKirjan lisätiedot
|
Isbn |
9789523933538 |
|
Sivumäärä |
250 |
|
Julkaisuaika |
9 / 2025 |
Mikko tuli isäksi poikkeuksellisella tavalla − ”Harvemmin kahden ihmisen vanhemmaksi tulosta tehdään niin iso numero” Anna 7.11.2025
”Lapselle isä on aina ennen kaikkea isä” Ammatti tai arvoasema ei tee vaikutusta omiin lapsiin, tietää isyydestä kirjan kirjoittanut Jukka Vuorio. Lapsen Maailma 7.11.2025
Jukka Vuorio kertoo kirjassaan tarinoita isyydestä Yle Radio 1:n iltapäivä 4.11.2025
Toimittaja-kirjailja Jukka Vuorio kertoo tuoreessa kirjassaan oman sukunsa isistä ja isien kokemasta sivullisuudesta. Kirkko ja kaupunki 30.10.2025
Isyyden monet kasvot – Jukka Vuorio pohtii kirjassaan ylisukupolvisia malleja Järviseudun Sanomat 21.10.2025
Sydäntä lämmittäviä näkökulmia isyyteen Torstai 26.10.2025
Isyydestä uutta kulmaa Järviseutu 24.9.2025
Saatat myös pitää...
-
Lisää ostoskoriinIsoisä, olet minulle rakas
Olet minulle rakas -25% Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.11,90 €Nykyinen hinta on: 11,90 €. -
Lisää ostoskoriinOlet minulle tärkeä
-25% Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.11,90 €Nykyinen hinta on: 11,90 €. -
Lisää ostoskoriinOlet minulle rakas
-25% Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.11,90 €Nykyinen hinta on: 11,90 €. -
Loppuunmyyty
Lue lisääIsä olet minulle rakas
-25% Alkuperäinen hinta oli: 15,90 €.11,90 €Nykyinen hinta on: 11,90 €.
















Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.