Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Vilma sulkee entisen miehensä äänieristettyyn kopperoon. On hylätyksi tulleen naisen vuoro elää kaksoiselämää. Äidinrakkaudessa kaikki on sallittua. Kun tyttäret oikuttelevat, kellarissa kärsitään. Samaan aikaan naapuritalon leskirouva seuraa Vilman elämää ikkunan takaa. Voiko Vilma olla vastaus hänen vuosikymmeniä kestäneisiin haaveisiinsa omasta perheestä?
Maaria Päivisen Islantiin sijoittuva romaani on vangitseva teos pakkomielteisestä rakkaudesta ja kitkerästä mustasukkaisuudesta. Se ei päästä helpolla, kuten ei rakkauskaan.
Ulkomailla viime vuodet majaillut Maaria Päivinen on asettunut asumaan huikeiden maisemien Islantiin, missä hän sai esikoislapsensa. Päiviseltä on julkaistu neljä romaania, yksi runokokoelma ja yksi lastenkirja. Hänen romaaninsa On nälkä, on jano ilmestyi vuonna 2015 saksaksi ja Pintanaarmuja oli Runeberg-palkintoehdokas vuonna 2014.
“Maaria Päivinen on jälleen ylittänyt itsensä, sekä ne korkealle kohonneet odotukset, jotka On nälkä, on jano -romaani jätti, antamalla äänen petetylle ja jätetylle perheenäidille. Puistattavan intohimoinen lukusukkula, ehdottomasti yksi vuoden mieleenpainuvimmista lukukokemuksista!” Rakkaudestakirjoihin.blogspot.fi, 24.10.2016

Maaria Päivinen on asunut viime vuodet Münchenissä, ja muuttanut sieltä huikeiden maisemien ja tulivuoren lailla purkautuvan inspiraation saareen Islantiin. Hän on ylittänyt elämänsä aikana lähes neljänkymmenen maan rajan ja nähnyt pintojen alle. Päiviseltä on julkaistu viisi romaania ja yksi runokokoelma. Hänen romaaninsa Pintanaarmuja (ntamo 2013) oli Runeberg-palkintoehdokas vuonna 2014.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.