On nälkä, on jano on romaani, jossa nainen orjuuttaa miehiä.
Tulipunatukkainen Emilie Silvia Grass suistuu elämänsä raiteilta. Herra Blumenin lähtö jättää häneen alle parikymmensenttisen kaipuun. Emilie ryhtyy sutenööriksi ja purkaa ahdistusta miesuhreihinsa. Mutta voiko ikävää koskaan sulattaa – etenkään, kun on tehnyt tuhojaan?
Maaria Päivisen karmaisevan upea romaani kujeilee todellisuudella. Se osoittaa, kuinka ihminen voi olla kylmä ja samalla myös tunteita pullollaan.

Maaria Päivinen on asunut viime vuodet Münchenissä, ja muuttanut sieltä huikeiden maisemien ja tulivuoren lailla purkautuvan inspiraation saareen Islantiin. Hän on ylittänyt elämänsä aikana lähes neljänkymmenen maan rajan ja nähnyt pintojen alle. Päiviseltä on julkaistu viisi romaania ja yksi runokokoelma. Hänen romaaninsa Pintanaarmuja (ntamo 2013) oli Runeberg-palkintoehdokas vuonna 2014.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.