Murha paikassa, jossa henkirikokset ovat harvinaisia. Kaivopuistosta, yhdestä Helsingin arvokkaimmista kortteleista, löytyy nuoren naisen ruumis. Eletään 1970- ja 1980-luvun vaihdetta. Poliisi marssittaa kuulusteluihin asianajaja Aarne Salmelaisen, joka kieltää kaiken. Miksi Aarne olisi surmannut kauniin ja menestyneen oikeustieteen lisensiaatin Ursula Pokkisen?
Erkki Aurejärven dekkari liikkuu Helsingin oikeuslaitoksessa ja sen saleissa käydyissä kiivaissa taistoissa. Aarnen asianajotoimisto saa värikkäitä juttuja hoidettavakseen, ja lisäväriä tuo myös Ursulan pestautuminen töihin. Rikkaan vuorineuvoksen tytär on tunnettu häijystä luonteestaan. Ursulan murha uhkaa kuitenkin jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.
Siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi on seurannut Suomen oikeuslaitosta lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan. Hän on kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, mutta Kun kukaan ei näe on hänen ensimmäinen romaaninsa. Aurejärvi oli Helsingin kaupunginvaltuutettu 1993–2008. Hänen oikeudenkäynneistään näkyvimpiä ovat olleet tupakkateollisuutta vastaan ajetut kanteet. Aurejärvi rakastaa jalkapalloa ja asuu Etelä-Helsingissä.
“Kirja on paitsi dekkari myös veijariromaani, jonka uskomattomia käänteitä ei voi nauramatta lukea.” – Jorma Melleri, Uusi Suomi.
Erkki Aurejärven haastattelu uudesta kirjastaan 7.6.2016
Erkki Aurejärvestä sanottua:
“Suomen Columbo.”
– Jari Hanska, Voima
“Tuomarien tuomari.”
– Matti Simula, Suomen Kuvalehti

Siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi on seurannut Suomen oikeuslaitosta lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan. Hän toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1993–2008. Aurejärvi rakastaa jalkapalloa, fudiksella on ollut suuri
rooli Aurejärven elämässä. Hänen oma palloilijan uransa
on ollut laadultaan vaatimaton, mutta kestoltaan pitkä.
Sarjaotteluita hän on pelannut vuosina 1955–2013 ja jatkaa
vielä.
Aurejärven oikeudenkäynneistä näkyvimpiä ovat olleet
tupakkateollisuutta vastaan ajetut kanteet. Niistä hän on
kertonut teoksissaan Erään murhan anatomia (2004) ja
Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat (2012). Vuonna 2016 Aurejärvi julkaisi dekkarin Kun kukaan ei näe, jossa liikutaan niin ikään Helsingin oikeuslaitoksessa ja sen saleissa käydyissä kiivaissa taistoissa.
Anne Hela-Ellonen –
Mukaansa tempaava dekkari Helsingin ytimestä!