“Tätä vuoden jännittävintä kirjaa lukiessa tuntuu, että alkaa oikeasti ymmärtää jotakin koronakurimuksesta.” – Turun Sanomat (20.3.2021)
Antaako koronapandemia meille mahdollisuuden ratkaista suurimmat haasteemme? Onko ihmiskunnan mahdollista kääntää valtava katastrofi voitokseen?
Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit uhkaavat tehdä syöpähoidoista ja leikkauksista mahdottomia. YK:n pääsihteerin raportin mukaan myös suuri osa lapsista voi pian jälleen kuolla bakteerien aiheuttamiin sairauksiin ennen viidettä syntymäpäiväänsä. Koronaviruspandemian opetukset ja uudet menettelytapamme voisivat kuitenkin yhdessä auttaa meidät tilanteeseen, jossa antibioottien teho ei enää laske, vaan alkaa jälleen kasvaa.
Yhteiskunnan väliaikaisen pysähtymisen aiheuttama järkytys ja sen antama miettimisaika voi auttaa meitä myös ilmastokaaoksen torjumisessa. Pandemian jälkeinen elvytys voi saada valtiot ottamaan käyttöön kansalaispalkan ja Euroopan keskuspankin toimimaan niin kuin se olisi oikea keskuspankki.
Isomäki pohtii kirjassa myös mahdollisuutta muovata koronaviruksia miedompaan ja vähemmän vaaralliseen suuntaan. Ihminen muokkasi vuosien 1918-20 suurta influenssapandemiaa tappavammaksi, sitä itse ymmärtämättään. Vuoden 2009 sikainfluenssan aikana toimittiin päinvastaisella tavalla, ja siitä jalostui ehkä kaikkien aikojen miedoin influenssapandemia.
Risto Isomäki on tieto- ja tieteiskirjailija ja ympäristöaktivisti, joka on ollut neljänkymmenen vuoden ajan mukana tarttuvien tautien torjuntaan globaalissa etelässä liittyvissä hankkeissa. Isomäki on viime ajat keskittynyt erityisesti ilmansaasteiden vähentämiseen, mutta hän osallistui aiemmin viidentoista vuoden ajan maapallon edellisen todella suuren pandemian eli HIV/AIDS:in torjuntaan.
Huom: e-kirja on vuonna 2021 päivitetty versio.

Lauri Nurmi -menestyssarjan itsenäinen viides osa Viimeinen erämaa on piinaavan jännittävä trilleri, jonka teemat liikkuvat valtamerien tutkimuksen ja ilmastonmuutoksen ympärillä.
Maapallon mantereilla ei ole enää valkoisia läiskiä, eli alueita, joita ihminen ei vielä olisi tutkinut. Sen sijaan valtameristä löytyy edelleen sitä seikkailua ja arvoituksellisuutta, jonka satelliitit ja lentokoneet ovat mannerten yltä riistäneet.
Risto Isomäen uutuusromaani Viimeinen erämaa muistuttaa, että ihminen on tähän mennessä nähnyt vain noin miljoonasosan syvästä merenpohjasta. Ihmiskunnalla on muutamia sukellusveneitä, jotka pystyvät sukeltamaan usean kilometrin syvyyteen. Nekin pystyvät vain laskeutumaan suoraan alas ja tutkimaan hetken aikaa pikkuruista aluetta ennen kuin niiden täytyy palata samaa tietä takaisin.
Merien pintakerroksen ja merenpohjan välinen suuri sisäavaruus on vielä huonommin tunnettu kuin merenpohja. Valtamerissä on kaksi miljoonaa kuutiokilometriä avaruutta jokaista syvänmeren tutkimukseen erikoistunutta biologia kohti, tai 200 miljoonaa kuutiometriä jokaiselle maapallolla elävälle ihmiselle. Kestää siis vielä pitkään ennen kuin valtameret ja niiden eliöstö on kartoitettu edes hyvin pinnallisella tavalla.
Valtamerentutkimus voi tarjota tietoa elämän synnystä
Kirjan tarinassa ”viimeinen erämaa” viittaa valtameren pohjalla kulkevaan, 70 000 kilometrin pituiseen vuoristoon eli valtamerien keskiselänteeseen, jota romaanin tutkimusretkikunta alkaa kartoittaa uudenlaisten sukelluspukujensa avulla. Valtamerien keskiselänne on suurempi kuin kaikki mantereet yhteensä, ja sen keskellä kulkee Afrikan suurta hautavajoamarotkoa eli the Rift Valleytä muistuttava syvä kanjoni.
Romaani esittelee osana juontaan myös uusinta elämän syntyyn liittyvää kansainvälistä huippututkimusta. Sen perusteella on alkanut näyttää yhä selvemmältä, että elämä maapallolla on syntynyt nimenomaan merenpohjan emäksisissä kuumissa lähteissä. Merenpohjan emäksiset kuumat lähteet ovat ainoa tunnettu geologinen muodostuma, joka on kyennyt konsentroimaan erilaisten hiiliyhdisteiden pitoisuuksia jopa miljoonia kertoja suuremmiksi niin, että tuloksena on lopulta saattanut olla eräänlaisia rasvojen muodostamia solukalvoja ja alkeellista elämää.
Isomäki toivoisi Arandan lähtevän Atlantille
Viimeisen erämaan loppusanoissa Isomäki toteaa, että myös Suomen kannattaisi jälleen aktivoitua valtameren tutkimuksen alueella. Suomella on hieno, kansainväliset mitat täyttävä ja huippuvarusteltu merentutkimusalus, Aranda, joka on suurimman osan ajastaan seissyt käyttämättömänä Helsingin satama-altaissa tai Hangon edustalla – tai tehnyt Itämerellä tutkimuksia, jotka olisi voitu tehdä kanootista tai soutuveneestä.
Aikana, jolloin juuri valtamerien tutkimuksen alalla tehdään jatkuvasti maailmaa mullistavia löytöjä, Suomen kannattaisi käyttää Arandaa ennen kaikkea valtamerentutkimukseen. Isomäen mukaan eräät merentutkimuksen laiminlyödyt alueet auttaisivat ihmiskuntaa myös ymmärtämään, mitä meidän pitäisi tehdä uhkaavien ilmastonmuutosten torjumiseksi.
Kirja on nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Aarne Linden. Lauri Nurmi -sarjan aiemmat osat ovat Litium 6, Jumalan pikkusormi, Haudattu uhka ja Atlantin kuningatar.
Risto Isomäki on kirjailija, kolumnisti ja kansalaisaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Hänenkirjojaan on käännetty noin 20 kielelle. Vuonna 2020 Isomäelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.