Annukka Oiva-Kess & Eeva-Liisa Kronqvist

Miten minusta tulee minä

opas varhaislapsuuteen

Miten minusta tulee minä korostaa perheen ja lapsuuden merkitystä elämäntaitojen ja tunnetaitojen oppimiselle. Kirjassa käydään lukuisin esimerkein läpi sitä, miten vanhemmat voivat olla lapsen voimavaroja ja tukipilareita varhaisten vuosien aikana.

Pienen lapsen oppimiskyky on ilmiömäinen. Varhaislapsuudessa omaksutut toimintamallit ohjaavat lasta läpi elämän. Lapsen vapaus kasvaa omaksi itsekseen ei tarkoita vapautta tehdä, mitä itse haluaa. Vapaus tehdä omaa elämää ja hyvinvointia rakentavia valintoja sekä vastuunottaminen niistä edellyttävät elämäntaitoja.

Miten minusta tulee minä on tarkoitettu käsikirjaksi, johon voi aina tarttua ja syventyä. Kirja soveltuu erinomaiseksi oppaaksi niin vanhemmille kuin isovanhemmillekin.

Eeva-Liisa Kronqvist on pitkän työuran tehnyt yliopisto-opettaja ja konsultti, erityisalueenaan pienten lasten kasvu, kehitys ja sen tukeminen. Hänen tutkimusalueenaan on ollut varhainen oppiminen, lasten yhteistyö ja vuorovaikutus. Kronqvist on julkaissut kehityspsykologiaan ja varhaiseen oppimiseen liittyviä oppikirjoja ja artikkeleita.

Annukka Oiva-Kess on työskennellyt neuvolapsykologina, erityisalueenaan lasten mielenterveyden ennaltaehkäisevä toiminta. Myöhemmin hän on toiminut organisaatioiden kehittäjänä ja konsulttina sekä henkilöstöjohtajana kansallisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa.

15,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523516625 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523516625, E-kirja: 9789523516625

Sivumäärä

180

Julkaisuaika

8 / 2021

Mediassa

Laajenna

“Lapsi tarvitsee tilaa tunnistaakseen omaa sisäistä maailmaansa ja oppiakseen, mikä juuri häntä kiinnostaa, sanovat oululaiset psykologit ja jo eläkeikään ja isoäideiksi ehtineet Eeva-Liisa Kronqvist ja Annukka Oiva-Kess.”
Koillissanomat 29.10.2021

Miten minusta tulee minä -kirjan kirjoittaneet Oiva-Kess ja Eeva-Liisa Kronqvist muistuttavat, että vanhemmuus on oppimisprosessi, johon kukaan vanhempi ei ole valmis.”
Kaleva 29.10.2021

“Uutuuskirjan mukaan lapsi hämmentyy, kun tavaroiden järjestystä on muutettu. Järjestys lisää turvallisuudentunnetta.”
Ilta-Sanomat 27.9.2021

“Vanhemmille voi iskeä houkutus neuvotella lapsen kanssa erilaisista arjen toimintatavoista. Uutuuskirja Miten minusta tuli minä ei tätä kuitenkaan suosittele.”
Ilta-Sanomat 22.9.2021

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Miten minusta tulee minä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20
  • Tuote lisättiin koriin
20
Ostoskorisi
Me Oravaiset
Me Oravaiset
Hinta: 19,90 
- +
39,80 
Sieluhäkki
Sieluhäkki
Hinta: 30,00  5,90 
- +
5,90 
Merten jättiläinen
Merten jättiläinen
Hinta: 25,90 
- +
51,80 
Ihan v*tun sama
Ihan v*tun sama
Hinta: 19,90 
- +
19,90 
Tulilinja
Tulilinja
Hinta: 30,90 
- +
185,40 
Turkiseläinten vapauttamisen vuosikymmenet
29,90 
Arkkitehti
Arkkitehti
Hinta: 29,90 
- +
59,80 
Housuvaaran uimahalli
Housuvaaran uimahalli
Hinta: 16,90 
- +
16,90 
Ruusuja ja risteyskohtia
Ruusuja ja risteyskohtia
Hinta: 25,90 
- +
25,90 
Kummin kirja
Kummin kirja
Hinta: 28,90 
- +
57,80 
Valheellinen elämä
Valheellinen elämä
Hinta: 29,90 
- +
59,80 
Vendi
Vendi
Hinta: 32,00 
- +
64,00 
A New History of Slavery
A New History of Slavery
Hinta: 29,90 
- +
59,80 
Ihme ilmat!
Ihme ilmat!
Hinta: 16,90 
- +
16,90 
History According to Cattle
History According to Cattle
Hinta: 37,00  5,90 
- +
5,90 
Ysiviisseiska
Ysiviisseiska
Hinta: 6,00  5,90 
- +
5,90 
Olet minulle rakas
Olet minulle rakas
Hinta: 11,90 
- +
11,90 
Sammakoiden nahkea todellisuus
Sammakoiden nahkea todellisuus
Hinta: 30,00  5,90 
- +
5,90 
Naisten keskitysleiri
Naisten keskitysleiri
Hinta: 30,90 
- +
30,90 
Isät meidän
Isät meidän
Hinta: 28,90 
- +
28,90 
    Laske postimaksu
    Toimitusvalinnat päivitetään kassalla.
    Käytä kuponki
      Kirjoja josta saattaisit pitää
      Kirjoja josta saattaisit pitää