Finlandia-voittaja Ville-Juhani Sutisen historiallinen romaani Paratiisista kertoo kahdesta erilaisesta ihmisestä ja maailmasta uuden ajan alussa. Teos kertoo 1600-luvulla Ruotsin erämaahan lähteneistä suomalaisista ja Pohjois-Amerikkaan perustetusta Uuden Ruotsin siirtokunnasta, jonne suomalaisia karkotettiin.
Sofie ja Lukki etsivät paikkaansa kaaoksen reunalla, ajassa, jossa taudit ja tuntematon riivaavat. Mistä haaveilla uuden äärellä, mitä pelätä, jos suojaa ei ole? Millaista on mennä maailmaan, joka on taivaanrannan rajalla?
Kirjallisuuden monimestari Ville-Juhani Sutinen kuljettaa hienovireisellä tarkkuudella päähenkilöidensä rinnakkaisia tarinoita, jotka lopulta kutoutuvat yhteen. Pienieleisesti suuria näkymiä avaava romaani valottaa historiankirjoituksesta sivuun jääneiden metsäsuomalaisten, ennen muuta naisten, lasten ja marginalisoitujen elämää, ja havainnoi Uuden Ruotsin siirtokunnan kautta kolonialismin, globaalien markkinoiden ja Amerikan syntyä.
Paratiisiin on ensimmäinen kattava historialliseen aineistoon nojaava romaani metsäsuomalaisista ja Uuden Ruotsin siirtokunnasta. Fiktiivinen teos pohjaa tositapahtumiin, ja tarinaan limittyy historiallisia henkilöitä, muun muassa Uuden Ruotsin komentaja Johan Printz.

Ville-Juhani Sutinen on Jyväskylässä asuva kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja. Häneltä on ilmestynyt lähes kolmekymmentä teosta, niin runoutta, esseistiikkaa kuin romaaneja. Tietokirjoissaan Sutinen on käsitellyt lukuisia aiheita, esimerkiksi siirtolaisuutta, Arktista aluetta, Venäjää ja Yhdysvaltoja.
Ville-Juhani Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022 raskaimman sarjan pitkiä romaaneja käsittelevästä esseekokoelmasta Vaivan arvoista (Avain). ”Hirveän hienoa tässä palkinnossa on, että se merkitsee tunnustusta kirjallisuudesta kirjoittamiselle, ei siis pelkästään minulle tai edes juuri tälle kyseiselle kirjalle. Huomioidaan, että kirjallisuudesta voi ja pitää kirjoittaa.” Lue lisää Ville-Juhanin mietteistä »
Sutinen oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana myös vuonna 2019 yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamallaan teoksella Luiden tie (Like). Lisäksi hän saanut kahdesti Vuoden matkakirja -palkinnon kultamaininnan.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.