Antti Vihinen

Sibelius & Mahler

Kohtaaminen Helsingissä

Lokakuussa 1907 säveltäjä-kapellimestari Gustav Mahler saapui Helsinkiin. Suomen maankamaralle astui maan kulttuurihistorian ylivoimaisesti merkittävin vieras. Hän tapasi Helsingissä myös kollegansa ja kilpailijansa Jean Sibeliuksen, ja käytiin yksi 1900-luvun tunnetuimmista ajatustenvaihdoista sinfonian olemuksesta. Säveltäjät eivät pitäneet toistensa musiikista, mutta arvostivat toisiaan ihmisinä ja taiteilijoina.

Säveltäjiä yhdisti monta asiaa: heillä oli yhteinen opettaja Wienissä, sinfoninen muoto oli heidän taiteensa keskiössä ja kumpikin oli traagisella tavalla menettänyt lapsensa. Sibeliukselle kohtaaminen Mahlerin musiikin ja persoonan kanssa aiheutti kriisin, ehkä syvemmän ja pitkävaikutteisemman kuin tähän asti on haluttu ajatella.

Mahlerin nuivat lausunnot suomalaiskollegansa sävellyksistä olivat lähtölaukaus Sibeliuksen ongelmille Keski-Euroopassa, jossa hänet edelleen – Mahleria myötäillen – usein luokitellaan vain kansalliseksi ilmiöksi. Suomessa tämä on aiheuttanut vastareaktion, joka on saanut sibeliaanipiirit vierastamaan Mahlerin musiikkia.

Politiikka ja yhteiskunnalliset muutosvoimat ovat vaikuttaneet Sibeliukseen ja Mahleriin poikkeuksellisen laajasti. Kummallekin politiikka on tarjonnut mahdollisuuden oman uran ja musiikin edistämiselle, mutta toisaalta ajanut sekä Sibeliuksen että Mahlerin lopulta umpikujaan. Antisemitismi nosti Sibeliuksen kiiltokuvapojan asemaan, Mahlerin se ajoi maanpakoon.

Sibelius & Mahler – Kohtaaminen Helsingissä kartoittaa Sibeliuksen ja Mahlerin elämäntarinoiden yhtäläisyyksiä ennen ja jälkeen kohtaamisen Helsingissä. Kirja on myös ensimmäinen laajempi suomenkielinen kokonaisuus Mahlerin elämästä.

Antti Vihinen ja Mika Rönkkö keskustelemassa kirjasta Sibelius & Mahler Helsingin Kirjamessuilla 2018.

29,90 

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789522649447 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Antti Vihinen

    Antti Vihinen (s. 1961) on monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hänen tiensä tamperelaisesta bändibussista kulttuuriteorian professoriksi Saksaan on uskomaton seikkailu. Vihinen on työskennellyt suomalaisen kulttuuriviennin tehtävissä Berliinissä ja Sibeliustalon johtajana Lahdessa.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Tuoteosasto

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789522649447

Sivumäärä

350

Julkaisuaika

8 / 2018

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Sibelius & Mahler”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *