-38%

Vesa-Matti Lahti

Siperia kutsuu!

Kansainvälisen Kuzbas-siirtokunnan ja sen suomalaisten tarina 1921-1927

Siperiaan paremman maailman toivossa

Yhdysvaltalaiset vasemmistoaktiivit perustivat Siperiaan kansainvälisen siirtokunnan, AIC Kuzbasin auttaakseen nuorta Neuvosto-Venäjää teollistumaan 1920-luvulla. Moni amerikansuomalainen lähti mukaan – eräs heistä oli sekatyömies Richard Lahti, jonka matkakertomus Siperiaan paljastui kirjailijalle vasta isovanhempiensa jäämistöstä.

Siperia kutsuu! on sekä siirtolaiskuvaus että osa fossiilisiin polttoaineiseen perustunutta teollistumisen kertomusta, joka on koko kehittyneen maailman nykyisen elämänmuodon takana. Kuzbasin tarinassa tiivistyy halu luoda parempaa maailmaa ja se, kuinka idealismi ja käytännön elämä törmäävät yhteen. Utopiakokeiluna alkanut siirtokunta saatiin alun hankaluuksien jälkeen toimivaan hyvin, mutta se kaatui kuitenkin lopulta Stalinin valtaantuloon.

Kuzbas-siirtokunta sijaitsi Kemerovossa Etelä-Siperiassa, joka on nykyään Helsingin kokoinen kaupunki. Alueelta tuodaan yhä suuri osa Suomenkin käyttämästä kivihiilestä: satojentuhansien suomalaisten asuintalot ovat kaukolämpöverkoissa, joissa yhtenä pääpolttoaineena on Kemerovon alueelta tuotu hiili.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=0jQQbxZhwmQ]

Vesa-Matti Lahti (VTT) on johtava asiantuntija strategia ja ennakointi -yksikössä Sitrassa. Hän on aiemmin työskennellyt Euroopan komission tutkimuspääosastossa, Suomen Akatemiassa ja toimittajana esimerkiksi Helsingin Sanomissa sekä kirjoittanut ja toimittanut useita tietokirjoja. Hän oli mukana kirjoittamassa Maailman tila ja Suomi -kirjaa, joka voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2000. Vuonna 2013 julkaistiin hänen ja Jenni Selosmaan yhdessä kirjoittama kirja Kaikki jakoon! Kohti uutta yhteisöllistä taloutta.

14,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789522648013 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Vesa-Matti Lahti
    Lahti, Vesa-Matti

    Vesa-Matti Lahti (VTT) on johtava asiantuntija strategia ja ennakointi -yksikössä Sitrassa. Hän on aiemmin työskennellyt Euroopan komission tutkimuspääosastossa, Suomen Akatemiassa ja toimittajana esimerkiksi Helsingin Sanomissa sekä kirjoittanut ja toimittanut useita tietokirjoja. Hän oli mukana kirjoittamassa Maailman tila ja Suomi -kirjaa,...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

E-kirja: 9789523515895, Painettu kirja: 9789522648013

Sivumäärä

240

Julkaisuaika

8 / 2017

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Siperia kutsuu!”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Ale
Siperia kutsuu!

Siperia kutsuu!

14,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty