Yritysvastuun umpikuja kuvaa, miten globaalin talouden poliittinen luonne on tulossa aiempaa ilmeisemmäksi. Kirja ruotii yritysvallan voimistumisen ristiriitoja ja niistä aukeavia demokraattisia mahdollisuuksia.
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivainen valottaa yritysvallan poliittisuuden ja demokratian suhdetta eri näkökulmista, muun muassa vertaamalla liikeyrityksiä valtioihin. Hänen analyysissään sekä Berliinin muuri että yritysvallan ideologiset suojamuurit ovat ihmisten tekemiä rakennelmia, joita on mahdollista myös purkaa.
Kalevi Sorsa -säätiön julkaisuja

Teivo Teivainen on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija sekä kansainvälisesti tunnustettu ja palkittu tutkija. Hän on Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori ja toiminut professorina myös Brasiliassa, Perussa ja Kanadassa.
Teivainen on julkaissut lukuisia teoksia englanniksi, espanjaksi ja suomeksi, mm. Enter Economism, Exit Politics: Experts, economic policy and the damage to democracy (2002); Pedagogía del poder mundial (2004) sekä yhdessä Heikki Patomäen kanssa Globaali demokratia (2005) ja yhdessä Maria Mannerin kanssa Brasilia (2016).
Akateemisten tehtävien ohella Teivainen on ollut aktiivinen useissa vaihtoehtoista globalisaatiota edistävissä kansalaisliikkeissä sekä Maailman sosiaalifoorumissa. Hän on myös toiminut asiantuntijana kansainvälisille järjestöille, valtioille, kansalaisjärjestöille ja ammattiyhdistysliikkeille.
Vuonna 2015 Teivainen sai yhdessä toisen Into-kirjailijan Matti Ylösen kanssa Yalen yliopiston Amartya Sen -palkinnon liikeyritysten siirtohinnoittelua koskevasta artikkelista.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.