Meribiologi Jessica Haapkylä on sukeltanut kaukaisilla koralliriutoilla ympäri maailmaa. Korallieläin elää nerokkaassa symbioosissa levien kanssa. Lisäksi se osaa tehdä kalkkikuorta. Lopputuloksena on fantastisen värikäs ekosysteemi, koralliriutta. Mutta mitä onkaan käynyt koralleille 2000-luvulla, kun ilmasto ja vedet lämpenevät ja meret happamoituvat? Siitä kertoo Haapkylän kirja Merten koralliparatiisit – tutkimusmatka herkkiin ekosysteemeihin.
Jessica Haapkylä ja vedenalaiseen kuvaukseen erikoistunut valokuvaaja Mike Flavell ovat tutkineet riuttoja yli kymmenen vuoden ajan Havaijilla, Karibianmerellä, Uudessa-Kaledoniassa, Tahitilla, Malediiveilla, Indonesiassa ja Australiassa. Vuonna 1998, keskellä Tyyntämerta, Palmyran atollilla, koralliriutat olivat vielä koskematon ekosysteemi. Sitten ongelmat alkavat kasaantua. Tarinoissa sukelletaan riutoilla, tutkitaan korallitauteja haastavissa olosuhteissa, joudutaan pommikalastajien tappolistalle ja syklonin armoille. Ja samalla opitaan paljon koralleista ja niiden selviytymiskeinoista.
”Koralliriuttojen tulevaisuuden kannalta olisi erittäin tärkeää torjua ylimääräisiä stressitekijöitä, kuten heikkoa vedenlaatua ja liikakalastusta. Aika on korallien pahin vihollinen, sillä ympäristössä tapahtuneet muutokset ovat olleet niin nopeita, että on kyseenalaista, pystyvätkö kaikki korallilajit sopeutumaan vaadittavassa ajassa”, sanoo Haapkylä.
Moni koralleista kiinnostunut turisti ei aina tiedä, kuinka paljon hänen vierailunsa kuormittaa riuttoja. Esimerkiksi osa risteilyaluksista tyhjentää surutta jätevetensä riutoille öisin, kun turistit nauttivat illallistaan. Haapkylän kirjan esittelysivuilla on lisätietoja kestävästä matkailusta ja linkkejä luotettaviiin ja sertifioituihin ekoturismikohteisiin.
”Ekoturismin ylvään lipun alla on monia paratiisimaisia kohteita, jotka ennen pitkää saattavat muuttua turismista johtuvan liikakäytön johdosta kaikkea muuta kuin houkutteleviksi. Ennen matkaa on syytä selvittää onko kohteessa jätevedenpuhdistusta, kierrätetäänkö siellä jätteitä, käytetäänkö kohteessa uusiutuvia energiamuotoja? Eri mailla on olemassa erilaisia sertifikaatteja ekoturismille”
Korallieläin elää nerokkaassa symbioosissa levien kanssa. Lisäksi se osaa tehdä kalkkikuorta. Lopputuloksena on fantastisen värikäs ekosysteemi, koralliriutta. Mutta mitä onkaan käynyt koralleille 2000-luvulla, kun merivedet lämpenevät ja happamoituvat?
Tyhjentäisitkö risteilyaluksen likavedet tänne? Palmyran atolli sijaitsee keskellä Tyyntämerta, 1000 km Honolulusta etelään. Se on yksi maailman eristyneimmistä koralliriutoista. Palmyran koralliriutat ovat säilyneet tähän päivään asti lähes koskemattomina. Näkyvyys Palmyran riutoilla on ajoittain jopa 100 metria. Risteilyaluksen kyytiin nouseva turisti voi omilla valinnoillaan vaikuttaa suoraan koralliriuttojen tilaan. Harva turisti tietää, minne risteilyalus tyhjentää jätevetensä. Risteilyalusten ympäristökäytäntöjä on vertailtumaailmanlaajuisesti. Kuva: Gareth Williams
Meribiologi Jessica Haapkylä ja valokuvaaja Mike Flavell ovat tutkineet riuttoja yli kymmenen vuoden ajan uskomattomissa paikoissa: Havaijilla, Karibianmerellä, Uudessa-Kaledoniassa, Tahitilla, Malediiveilla, Indonesiassa, Australiassa.
Ilmastonmuutoksen aiheuttama meriveden lämpeneminen ja happamoituminen ovat ajaneet korallit ahtaalle. Haalistumisessa koralli menettää elintärkeän leväosakkaansa ja muuttuu valkoiseksi. Vuosien 2014-2016 harvinaisen pitkäkestoisen El Niñonseurauksena jopa 30 prosenttia Ison valliriutan pohjoisosan erittäin lajirikkaista koralliriutoista arvioidaan kuolleen haalistumiseen. Korallien ongelmia lisäävät hallitsematon turismi, meriveden saastuminen ja liikakalastus.
Saksipyrstönapostajaparvi (Caesio caerulaurea) syöksyy jyrkännettä ylös. Kuva otettu Indonesian Wakatobin meripuistosta Sulawesin saaren edustalla. Kuva: Mike Flavell
Vielä on toivoa pelastaa korallit
Korallien tulevaisuudesta ollaan montaa mieltä. Joidenkin ennusteiden mukaan niiden edessä ovat synkät ajat, kun taas toisten mukaan korallien monet keinot taistella meriympäristössä tapahtuneita muutoksia vastaan saattavat pelastaa ne.
Jotkut riutat ovat säästyneet haalistumiselta muun muassa syvältä kumpuavan viileän veden vaikutuksesta. Korallit kykenevät taistelemaan lämpeneviä olosuhteita vastaan vaihtamalla leväosakkaansa paremmin lämpimiä olosuhteita kestäviin. Myös korallien vastustuskyky on eräillä riutoilla kasvanut tautiepidemioiden jälkeen. Lupauksia herättävät korallien biokemialliset puolustuskeinot kuten mykosporiinin kaltaiset aminohapot, lämpöshokkiproteiinit ja antioksidantit. Happamoitumista vastaan korallit saattavat pystyä taistelemaan säätelemällä sisäistä pH:taan, jolloin ne pystyvät jatkamaan kasvuaan lämpimistä ja happamista olosuhteista huolimatta.
Koralliriuttojen tulevaisuuden kannalta olisi erittäin tärkeää torjua ylimääräisiä stressitekijöitä, kuten heikkoa vedenlaatua ja liikakalastusta. Aika on korallien pahin vihollinen, sillä ympäristössä tapahtuneet muutokset ovat olleet niin nopeita, että on kyseenalaista, pystyvätkö kaikki korallilajit sopeutumaan vaadittavassa ajassa.
Gorgonia-suvun näyttävä viuhkamainen koralli huojuu merivirrassa. Kuva otettu 30 metrin syvyydessä. Näkyvyyttä 40 metriä. Kuva: Mike Flavell
Mitä turisti voi tehdä suojellakseen riuttoja?
Matkailu koralliriutoille on kasvanut räjähdysmäisesti sukellusturismin kasvun myötä. Turismi on usein tärkein tulonlähde koralliriuttojen lähellä sijaitsevissa kehitysmaissa. Valitettavasti turismi jättää jälkensä koralliriuttoihin. Matkailijat ovat nykyään enemmän ympäristötietoisia, mistä johtuen ekoturismi on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi risteilijän kyytiin nouseva turisti voi omilla valinnoillaan vaikuttaa suoraan koralliriuttojen tilaan. Risteilyalusten ympäristökäytäntöjä on vertailtu muun muassa Friends of the Earth-järjestön sivuilla. Järjestön kokoamasta listasta (2016 Cruise Ship Record Card)ilmenee, että suurimmalla osalla risteilijöistä riittää parantamisen varaa ympäristön huomioon ottamisessa. Jätevesien tyhjentäminen mereen on edelleen yleinen käytäntö. Katso kuvia risteilyalusten jätepäästöistä täältä!
Sukellusturismin kääntöpuolia on riutan kuluminen sukeltajien koskettaessa koralleja, mikä lisää korallien rikkoutumista ja siitä johtuvia korallitauteja. Rikkoontuessaan korallit tarjoavat vähemmän suojapaikkoja kaloille. Turismin keskittäminen tietyille alueille kuten Isolla valliriutalla on tehty, vähentää muihin alueisiin kohdistuvia paineita. Ankkurien heittäminen tuhoaa koralleja, joten sukeltajia kuljettavat veneet pitäisi pystyä kiinnittämään poijuun sukelluskohteeseen saavuttaessa. Ennen matkaa kannattaa siis selvittää, miten sukelluskeskus on ottanut ympäristön huomioon.
Ekoturismin ylvään lipun alla seilaa monia paratiisimaisia kohteita, jotka ennen pitkää saattavat muuttua turismista johtuvan liikakäytön johdosta kaikkea muuta kuin houkutteleviksi. Ennen matkaa on syytä selvittää, mitä ekoturismilla tarkoitetaan kyseisessä kohteessa. Onko kohteessa jätevedenpuhdistusta, kierrätetäänkö siellä jätteitä, käytetäänkö kohteessa uusiutuvia energiamuotoja?
Vuokkokala (Premnas biaculeatus) elää koko elämänsä symbioosissa korallin sukulaisen merivuokon kanssa ja poistuu korkeintaan metrin päähän siitä. Kuva: Mike Flavell
Oikeat ja sertifioidut ekoturismikohteet listattuna
Eri mailla on olemassa erilaisia sertifikaatteja ekoturismille, esimerkiksi Australiassa ekoturismikohteilla on Eco Certification. Indecon-järjestö edesauttaa ekoturismin kehittämistä Indonesiassa, vaikkei varsinaista ekoturismisertifikaatteja jakavaa, riippumatonta järjestöä maassa olekaan.
Maailmanlaajuinen kestävää turismia tukeva järjestö,Global Sustainable Tourism Council, myöntää sertifikaatteja ekoturismikohteille. Vanhin ja laajin ekoturismijärjestö maailmassa, The International Ecotourism Society (TIES), tukee paikallisia ihmisiä ja luonnonsuojelua hyödyttävän ekoturismin kehittämistä. Sen jäsenet ovat sitoutuneita ekoturismiin. Kehitysmaissa sijaitsevissa kohteissa saattaa tosin olla vaikeaa selvittää, kuinka ympäristöystävällinen kohde on, sillä todistusta tästä ei välttämättä ole saatavilla.
Valtava parvi merilevaa syöviä raitavalskareita (Acanthurus triostegus) Palmyran lajirikkaalla koralliriutalla. Kaukaisen Palmyran kalasto on toistaiseksi välttynyt liikakalastukselta, joka piinaa suurinta osaa maailman koralliriutoista. Palmyran riutta on edelleen hätkähdyttävän terve. Kuva: Gareth Williams
Syö kestävästi pyydettyjä kalalajeja
Turisti voi vaikuttaa koralliriuttojen liikakalastusongelmaan valitsemalla ruoakseen kestävästi pyydettyjä kalalajeja ja mereneläviä, joiden kannat eivät ole matalalla tasolla. Listan uhanalaisista merilajeista on julkaissut suomeksi WWF (WWF:n Kalaopas) ja englanniksi muun muassa Marine Conservation Society (Good Fish Guide).
Kaikkein tärkein asia korallien suojelussa on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen Pariisin ilmastokokouksessa sovitulle tasolle. Ilman sitä ovat muut suojelutoimenpiteet turhia.
Seuraamalla edellä kuvattuja ohjeita voidaan edesauttaa koralliriuttojen säilymistä tuleville sukupolville. Koralliriuttaekosysteemi on äärimmäisen tärkeä, sillä se tarjoaa ruokaa sadoille miljoonille ihmisille ja riutoille kohdistuvasta turismista saadaan vuosittain satojen miljoonien dollarien tulot.
Jessica Haapkylä on meribiologian tohtori, toimittaja ja tietokirjailija, jonka intohimo koralleihin ja sukellukseen ovat vieneet hänet seikkailuihin ympäri maailman. Mike Flavell on vedenalainen valokuvaaja, jolle koralliriutat ovat intohimo.
Emma Kari ja Kukka Ranta: Kalavale Tietokirja kalakaupan vaikutuksista kalakatoon
Jaa tämä:
Sinulle on kirjoja.
Evästeet
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tilaaminen sivustollamme edellyttää, että otat evästeet käyttöön. HyväksyHylkääAsetuksetLue lisää
Tietosuoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
mailchimp_landing_site
1 month
The cookie is set by MailChimp to record which page the user first visited.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info
session
CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai
5 years
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr
1 year
The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or
5 years
The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs
30 minutes
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d
3 days
JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID
6 months
NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.