Julkaistu

Heini Kilpamäen Aseman nainen on ehdolla Kanava-tietokirjapalkinnon saajaksi

Heini Kilpamäen Aseman nainen on ehdolla Kanava-tietokirjapalkinnon saajaksi

Aseman nainen seuraa viisikymppisen Sarin elämää Helsingin päärautatieasemalla. Kirja on ravisuttava läpileikkaus asunnottomuudesta ja kodittomuudesta 2020-luvun Suomessa.

Toimittaja Heini Kilpamäen teos Aseman nainen on valittu Kanava-tietokirjapalkinnon ehdokkaaksi. Kilpailuun lähetettiin tänä vuonna 94 kirjaa kaikkiaan 24 kustantamolta. Viisi palkintoehdokasta julkistettiin tänään 23.10. Helsingin Kirjamessuilla. Raati perusteli valintaa seuraavasti:

”Helsingissä elävästä asunnottomasta kertova teos on tärkeä yhteiskunnallinen reportaasi. Heini Kilpamäki kuvaa realistisesti, mutta samalla hienotunteisesti sitä, miten Suomessa voi jäädä järjestäytyneen normiyhteiskunnan ulkopuolelle ja mitä erilaisia selviytymistapoja sellaisessa tilanteessa on. Yleisen ja yksityisen onnistuneesti limittävä teos antaa kasvot asunnottomuuden monille sosiaalisille ja inhimillisille ulottuvuuksille, joilta monet mielellään sulkevat silmät. Teoksen lopussa Kilpamäki avaa myös kiinnostavasti sen tekemiseen liittyneitä eettisiä kysymyksiä.”

Aikakauslehti Kanavan ja Otavan Kirjasäätiön jakama palkinto myönnetään vuoden parhaalle suomalaiselle henkilöhistoriaa käsittelevälle tietokirjalle. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Voittaja julkistetaan 18. marraskuuta.

Olen iloinen ehdokkuudesta, mutta kaikkein eniten minua ilahduttaa se, että tällä mielestäni kunnioitetaan niitä ihmisiä, jotka eivät yleensä pääse ääneen” – Heini Kilpamäki