Pip Williams

Kadonneiden sanojen kirja

Pip Williamsin Kadonneiden sanojen kirja on koskettava menestysromaani sanojen uskomattomasta voimasta.

Äiditön ja utelias Esme kasvaa sanojen maailmassa. Hänen isänsä kollegoineen kokoaa ensimmäistä Oxfordin englannin sanakirjaa. Eräänä päivänä Esme löytää pöydän alle leijailleen paperinpalasen, johon on kirjoitettu sana “orjatyttö“. Sana kiehtoo Esmeä, ja hän alkaa kerätä sanoja, joita miehet heittävät sivuun.

Vuosien saatossa Esmelle selviää, että joitakin sanoja pidetään arvokkaampina kuin toisia. Isän työskennellessä sanakirjan parissa Esme viettää paljon aikaa keittiöpiikojen ja muun työläisäven parissa ja oppii, että naisten elämä on täynnä sanoja, joita ei merkitä sanakirjoihin. Esme alkaa kirjoittaa sanoja muistiin ja tutustuu myös naisten äänioikeutta vaativiin suffragetteihin.

Kadonneiden sanojen kirja on tositapahtumista ammentava historiallinen romaani. Se on puhutteleva tarina isän ja tyttären lämpimästä suhteesta, naiseksi kasvamisesta, rakkaudesta ja menetyksestä. Se kertoo myös kielen voimasta ja ihmisistä, joiden tarinat katoavat suurmiesten kirjoittaman historian pimentoon.

Pip Williams syntyi Lontoossa ja asuu nykyään Adelaide Hillsissä Australiassa. Hän on ammatiltaan tutkija. Kadonneiden sanojen kirja on hänen esikoisromaaninsa. Se kipusi ilmestyttyään New York Timesin bestsellerlistalle ja Reese Witherspoonin kirjakerhon kuukauden kirjaksi. Siitä on myös tekeillä australialainen tv-sarja.

26,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Pip Williams
    Williams, Pip

    Kirjailija Pip Williams syntyi Lontoossa ja asuu nykyään Adelaide Hillsissä, Australiassa. Hän on ammatiltaan tutkija. Kadonneiden sanojen kirja on hänen esikoisromaaninsa.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789523931565

Sivumäärä

370

Julkaisuaika

10 / 2023

Suomentaja

Tuulia Tipa

Alkuteos

Dictionary of Lost Words

Mediassa

Laajenna

Kirja-arvio: Kadonneiden sanojen kirja herättää ajatuksia sanojen voimasta – ”Miten sanat saisi jaettua tasapuolisemmin?” Seura 19.2.2024

Vaikka teos on fiktiivinen, sen taustalla on tosi tarina. Tohtori Murray oli reaalimaailman filologi, joka johti sanakirjaprojektia ja hän oli saanut kirjeitä naisilta sanakirjan puuttuvista sanoista. Kun australialainen Pip Williams kuuli puuttuvasta sanasta ”bondmaid”, hän löysi romaaninsa idean tästä kirjeenvaihdosta. Anun ihmeelliset matkat 16.10.2023

Williams käyttää etevästi sanakirjassa esiintyviä sanoja Esmen elämän isoissa käänteissä. Niiden avulla hän avaa esimerkiksi ensimmäisten kuukautisten aiheuttaman hämmennyksen sekä synnytyksen tunnemyrskyn. Tainan ja Tommin aarrearkku 10/2023

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Kadonneiden sanojen kirja”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Saatat myös pitää...