Julkaistu

Innon hyytävä valikoima koukuttavaa lukemistoa kesähelteisiin

Into julkaisee jännittävän sarjan koukuttavia kesäkirjoja: Antto Terras johdattelee uutuusteoksessaan “Tallinnan tappajat” juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Terraksen True Crime -kirja julkistetaan 15.6. Dekkarilauantaissa Oodissa, jonne saadaan myös vieraaksi suoraan Narvikista kesän dekkarilanseerauksen “Meren aavet” kirjoittaja, uudeksi Jo Nesbøksikin tituleerattu Heine Bakkeid. Innon muita kesän käännösromaaneja ovat ruotsalaisen jännityksen mestarin Arne Dahlin “Äkkisyvä” ja Yksin Marsissa -tekijän Andy Weirin kuuhun sijoittuva uutuustrilleri “Artemis” sekä ylistetyn korealaisen Kyung-sook Shinin tuorein lukuromaani “Hovitanssija”. Kesän kotimainen esikoinen on Eveliina Talvitien “Kovakuorinen”: se tutkii naisten välistä ystävyyttä, jossa uskollisuuden ja petollisuuden rajat hämärtyvät.

Humoristisista tietokirjoistaan tunnettu Antto Terras palaa Tallinnan tappajat -kirjassaan Viron verisiin vuosiin, jolloin eteläisessä naapurissa tapettiin yksi ihminen päivässä. Vielä tänäänkin selvitellään silloin tehtyjä laittomuuksia, ja etsitään kadonneiksi jääneitä miehiä ja Mersuja. Tuolloin halpaa ei ollut ainoastaan alkoholi ja viihtyminen – ihmishenkikin oli hinnoiteltu, ja se maksoi tuhat dollaria. Tallinnan tappajat kertoo kuinka Virolle vahingossa annettu vapaus toi mukanaan valtatyhjiön, eikä yhdessä yössä poliisiksi muuttunut neuvostomiliisi voinut vahvimmilleen mitään. Alkoi omaisuuksien, oikeuksien ja kohtaloiden uusjako, jossa häviäjiä oli enemmän kuin voittajia.

Arne Dahlin uutuus Äkkisyvä on ”ruotsalaista rikoskirjallisuutta parhaimmillaan ilman yhtä ainutta ikävystymisen hetkeä” (Jyllands-Posten). Ex-poliisi Sam Bergeriä epäillään murhasta, johon hän on syytön. Samaan aikaan hänen taisteluparinsa Molly Blom viruu sairaalassa koomassa. Takaa-ajettuna ja epätoivoisena Berger pakenee hyiselle saarelle Landsortin lähistölle ja asettuu syrjäiseen turvataloon odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Sam Bergeriä ei kuitenkaan ole luotu katsomaan sivusta, kun Tukholmaa uhkaa terroristi-isku ja vapaalla jalalla kulkee arvaamaton, etsintäkuulutettu murhaaja, jolla on nuori tyttö hallussaan. Arne Dahl on yksi Pohjoismaiden arvostetuimmista rikoskirjailijoista. Hänen uusi Berger & Blom -sarjansa on kansainvälinen bestseller, joka on ampaissut myyntilistojen kärkeen etenkin Ruotsissa ja Saksassa. Dahlin kirjoja on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 32 kielelle.

Artemis on Yksin Marsissa -menestysromaanillaan yleisön lumonneen Andy Weirin uutuusteos, joka sinkauttaa lukijat Kuuhun! Se sijoittuu kaupunkiin, joka on kiehtovan mielikuvituksellinen ja silti kovin tuttu. Päähenkilön pettämätön kyky ratkaista pulmat ja nauttia elämästä pitävät lukijan hyppysissään huikeaan loppuun asti. Weirin fiksu ja hauska trilleri yhdistää tieteen ja actionin koukuttavasti.

Kansainvälisen bestsellerin Pidä huolta äidistä -kirjoittaja Kyung-sook Shinin uutuusromaani Hovitanssija kertoo pakahduttavan naiskohtalon ­Geishan muistelmien ja Madama Butterflyn hengessä. Taustalla kuohuvat 1800-luvun viimeiset vuodet Koreassa, kun talonpojat kapinoivat ja Kiina, Japani ja muut suurvallat taistelevat vaikutusvallasta niemimaalla.
Kohtalo kuljettaa kuvankauniin korealaisnaisen kauas merten taakse Kyung-sook Shinin aistivoimaisessa historiallisessa romaanissa. Yi Jiniin rakastunut nuori ranskalainen diplomaatti on saanut kuninkaalta luvan naida hovin lumoavimman tanssijan ja viedä hänet mukanaan.
Kyung-sook Shin on yksi Etelä-Korean luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista. Koreassa yli kaksi miljoonaa kirjaa myynyt Pidä huolta äidistä on käännetty yli 20 kielelle ja julkaistu 36 maassa. Romaani Jään luoksesi oli niin ikään menestysteos.

Eveliina Talvitien odotettu romaani Kovakuorinen ilmestyy 15.6. Se on tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka kantaa aikuisuuteen saakka. Pikkukaupungin jo nostalgiseen kerrostalolähiöön ja pääkaupunkiin sijoittuva tarina pujottelee Eevan ja Miran mukana 1970-luvulta 2000-luvulle. Samalla se leikittelee mieheydellä, naiseudella ja todellisuudella.
Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Kovakuorinen on Talvitien esikoisromaani. Tietokirjailijana hän teki läpimurron Keitäs tyttö kahvia -teoksella (WSOY 2013). Muita Talvitien teoksia ovat Hieno vai huono (WSOY 2015), Miten helvetissä minusta tuli feministi (WSOY 2016) ja yhdessä Maryan Abdulkarimin kanssa työstetty keskustelukirja Noin 10 myyttiä feminismistä (SKS 2018).

Heine Bakkeidin ylistetty debyytti Meren aaveet julkaistaan 15.6. Dekkarilauantaissa keskustakirjasto Oodissa, jossa kolmatta kertaa järjestettävä Dekkarilauantai tuo yhteen rikos- ja jännityskirjallisuuden ystävät. Heine Bakkeid esiintyy Meren aaveiden tiimoilta Oodin auditoriossa 15:00 (katso tiedote) ja Akateemisessa Kirjakaupassa kello 12.

Antto Terras kertoo kirjastaan Tallinnan tappajat Dekkarilauantaissa kello 12 ja Rosebudin Kolmen sepän kirjakaupassa kello 14 sekä perjantai-iltana 14.6. kello 17:30 Aleksin Suomalaisessa Kirjakaupassa.

Katso lisätietoja Dekkarilauantaista.

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@arvostelukappaleet.fi