Anne Lampinen

Cityihmiset landella

Anne Lampisen Cityihmiset landella on 12 citymaalaisen kertomus omasta maalaisuudestaan. Mukana myös aimo pläjäys ehtaa faktaa muun muassa asiantuntijoiden kertomana, tutkimuksina ja selvityksinä.

Kirja sukeltaa seikkaperäisesti ja kursailemattomasti cityihmisten lande-elämään, kertoo heidän ajatuksiaan maaseudulla elämisestä ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista. Idearikkaat ihmiset maalailevat lavealla pensselillä, miten maaseutua voisi hyödyntää kaikkien yhteiseksi eduksi ja iloksi.

Kirja on yhtä rouheaa luettavaa kuin riihen seinä, ja siihen liittyy hupaisia videoita, joissa cityihmiset ovat videoineet otoksia maalaiselämästään. Linkit videoihin löytyvät kirjan nettisivuilta.

Cityihmiset landella haastaa tarkastelemaan kunkin omaa citymaalaisuutta, mitä se on ja mitä se voisi olla? Maalaisia kirja innostaa verkostoitumaan entisestään landekaupunkilaisten kanssa.

Tee inspiroiva kirjallinen retki hybridimaalaisuuteen.

Anne Lampinen ei ole eilisen teeren tyttö kirjoituspuuhissa. Pitkään toimittajana ja viestintäalan yrittäjänä toimineen citymaalaisen teksti on lennokasta ja ronskia mutta samalla raikasta kuin sateen jälkeinen ruoho.

Helsinkiläinen Lampinen on kirjoittanut aiemmin neljä tietokirjaa ja yhden fiktiivisen teoksen.

”Haluan kirjoittaa helposti luettavaa viihdyttävää tietokirjallisuutta mutta niin, että faktat pitävät kutinsa. Tietokirjalle ei ole pahitteeksi, jos ilmoilla on sosiaalista tilausta ja kirjailijalla oma lehmä ojassa, silloin kirjasta tulee henkilökohtaisempi. Minun lehmäni sijaitsee vierumäkeläisessä ojassa Heinolassa.”

26,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Anne Lampinen

    Anne Lampinen ei ole eilisen teeren tyttö kirjoituspuuhissa. Pitkään toimittajana ja viestintäalan yrittäjänä toimineen citymaalaisen teksti on lennokasta ja ronskia mutta samalla raikasta kuin sateen jälkeinen ruoho. Helsinkiläinen Lampinen on kirjoittanut aiemmin neljä tietokirjaa ja yhden fiktiivisen teoksen. ”Haluan kirjoittaa...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523932159, E-kirja: 9789523933026

Sivumäärä

200

Julkaisuaika

2 / 2024

Mediassa

Laajenna

“MIKÄ PELASTAISI maaseudun, kun väki pakkautuu yhä tiiviimmin kasvukeskuksiin? Maaseutu kiinnostaa monia, mutta kuinka moni on lopulta valmis muuttamaan tänne?” Rannikkoseutu 11.4.2024

“Eniten yllätti, että kaupunkilaiset hakevat maalta yhteisöä. Kirja citymaalaisista antaa ajattelemisen aihetta.” Sydän-Satakunta 4.4.2024

“Citymaalainen voi käyttää kaivoa ja kuivakäymälää, mutta tarvitsee valokuidun. Tuoreen tietokirjan mukaan maalla asuminen kiehtoo varsinkin kaupunkien hyvin koulutettua keskiluokkaa.” Suomenmaa 30.3.2024

“Citymaalaisella on vahva side kaupunkiin, mutta kaipuu maalle.” Puumala-lehti 13.3.2024

“Into Kustantamon uudenlaisessa hybridikirjassa Cityihmiset landella -kirja kertoo 12 tarinaa maalaisuudesta. Anne Lampisen kirjoittamassa kirjassa citymaalaiset kertovat omintakeisesta tavastaan elää maaseudulla ja mukana on myös faktaa maaseudulla oleilusta muun muassa tutkimusten, artikkeleiden, blokien ja haastatteluiden muodossa.” Puumala-lehti 8.3.2024

Toimittaja-kirjailija Anne Lampinen julkaisi viime viikolla Into Kustannus Oy:n Cityihmiset landella-tietokirjan. Teoksessa 12 citymaalaista kertoo omintakeisesta tavastaan elää maaseudulla ja kokemuksiaan citymaalaisuudesta. Suomenmaa 12.2.2024

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Cityihmiset landella”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Saatat myös pitää...