Tiina Mahlamäki

Neuloosi

Tiina Mahlamäen Neuloosi on lämminhenkinen tarinallinen tietokirja, joka avaa käsitöiden hurmosta lempeän huumorin sävyttämänä.

Neulomisharrastus on kasvattanut suosiotaan Suomessa koko 2000-luvun ajan, ja neulomiseen liittyy valtava määrä erilaisia yhteisöjä, tekniikoita ja historiaa. Syntyy uusia tuottajia, jotka kehräävät ja värjäävät villaa, ja islantilaislangat ostetaan kaupoista tyhjiksi. 

Milloin neulomisen taito oikeastaan syntyi? Miksi koulukäsitöistä on jäänyt ikäviä muistoja? Entä miten neulominen liittyy feminismiin, sukupuoleen tai luokkaan? Voiko neulominen olla epäeettistä? Miksi neulomiseen on niin helppo hurahtaa? 

Muun muassa perinteitä, sukupolvia, yhteisöllisyyttä ja uskontoa pohtivan teoksen edetessä valmistuu villapaita, jonka jokainen kerros kantaa tarinaa.

Tiina Mahlamäellä on pitkä kokemus kirjoittajana ja tutkijana, ja hän on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Neulominen on hänelle tapa keskittyä, meditoida ja harjoittaa henkisyyttä – sekä samalla saada aikaan jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa.

25,90 

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Tiina Mahlamäki
    Mahlamäki, Tiina

    Tiina Mahlamäki on uskontotieteen yliopistonlehtori. Hänellä on pitkä kokemus kirjoittajana ja tutkijana, ja hän on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Mahlamäelle neulominen on tapa keskittyä, meditoida ja harjoittaa henkisyyttä – sekä samalla saada aikaan jotain konkreettista ja käsinkosketeltavaa. Neulomisen lisäksi...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

“Neulominen on kuin metsässä kävelyä. Se laskee verenpainetta ja rauhoittaa mieleni. Tasaisessa neulomisen rytmissä rentoudun, kun käteni ja silmäni toimivat samaan tahtiin.” Meillä kotona 11.4.2024

“Vaivaako sinua neuloosi?” Uusi Suomi 10.3.2024

“Neuloosi villitsi Paimiossa” Kuntsari 4.3.2024

“Tutkitustikin käsityö on rauhoittavaa ja laskee verenpainetta. Mahlamäelle neulominen on myös tapa käsitellä surua ja luopumista.” Apu 5.1.2024

“Neulominen ei ole vain mummojen hommaa, sanoo neulontaan lukioikäisenä punkkarina hurahtanut Tiina Mahlamäki.” Kirkko ja kaupunki 28.12.2023

“Neuloosi on koukuttava ja koskettava, hauska ja surumielinen teos käsillä tekemisen riemusta ja lohdusta.” Kirsin kirjanurkka 12.12.2024

“Kuuntelin tämän yhdeltä istumalta!”
Katso Ilun Handu Duunaan jakso Neuloosista Youtubesta.

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Neuloosi”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Neuloosi

Neuloosi

25,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Saatat myös pitää...