-50%

Pentti Haanpää

Ilmeitä isänmaan kasvoilla

“Haanpään tulkinta lamavuosista ja niiden vaikutuksista osuu maaliinsa tuoreena ja terävänä ja myös ajankohtaisena.” – Turun Sanomat, Kaisa Kurikka, 20.8.2013

 

Pentti Haanpään elämäkerran rinnakkaisteoksena ilmestyy alkuperäisessä, Haanpään haluamassa muodossa novellikokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla.

Novellikokoelmassa on 23 novellia, joista yhtä, “Herra tohtori, kirkko ja porvarin jäniskoira”, ei ole koskaan julkaistu yhdessäkään Haanpään kirjassa. Tietokirjailija Matti Salminen teki löydön SKS:n kirjallisuusarkistosta kerätessään lähdeaineistoa Pentti Haanpään elämäkertaan. Haanpää oli vuonna 1933 laatinut novellikokoelman sisällysluettelon ja varmentanut sen allekirjoituksellaan.

Vuonna 1933 Pentti Haanpää oli ollut julkaisupaitsiossa jo kolmatta vuotta. Hänen tunnetuin teoksensa Noitaympyrä ei löytänyt kustantajaa Suomen ahtaassa poliittisessa ilmapiirissä vuonna 1931. Samoin kävi kahdelle novellikokoelmalle Väljän taivaan alta ja Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Ne julkaistiin vasta Haanpään kootuissa teoksissa hänen kuolemansa jälkeen, vuosina 1956-58. Erillisenä teoksena Ilmeitä isänmaan kasvoilla ilmestyy nyt ensimmäisen kerran.

Novellikokoelman esipuheessa tietokirjailija Matti Salminen kertoo koko Ilmeitä isänmaan kasvoilla -taustatarinan, joka on merkillinen kertomus ajasta, jolloin Suomessa sananvapaus oli vain haave.

29,00  14,50 

Tuotetunnus (SKU): 9789522642394 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Pentti Haanpää

    Pentti Haanpää (1905-1955) on yksi kotimaisen kirjallisuuden merkittävimmistä kirjailijoista. Hän kirjoitti yli 300 novellia ja kymmenen romaania. Hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1948.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Tuoteosasto

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789522642394, Pokkari: 9789522644152

Sivumäärä

200

Julkaisuaika

08 / 2013

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Ilmeitä isänmaan kasvoilla”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Korpisotaa

Korpisotaa

Alkuperäinen hinta oli: 10,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.
Lisää ostoskoriin

Ale
Kauneuden kirous

Kauneuden kirous

Alkuperäinen hinta oli: 10,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.
Lisää ostoskoriin

WordPress Backup & Security Plugin - BlogVault Firewall

Blocked because of Malicious Activities

Reference ID: 18165516436692747f2140e