Ari Turunen

Mulkerot

Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

(1 tuotearvio)

Tiesitkö, että Iivana Julma määräsi nykyiselle Punaiselle torille ison padan, jossa oli kiehuvaa vettä. Padassa hän keitti elävältä kaikki ne, joita piti vastustajinaan. Mitä enemmän yksittäinen ihminen on valloittanut, alistanut ja tappanut, sitä todennäköisemmin hänelle pystytetään patsas.

Oman maan suurmies ja sankari on yleensä naapureidensa pahin rikollinen. Eri maiden pääkaupungeissa on tyypillisesti iso patsas, jossa on kuvattu tiukkailmeinen mies hevosen selässä tuijottamassa horisonttiin. Usein hänellä on miekka kohotettuna tarkoin valittuun ilmansuuntaan.

Kaupunkien asukkaat ottavat nämä muistomerkit itsestäänselvyyksinä. Ne ovat tuttuja lapsuudesta ja koulujen oppikirjoista. Muistomerkkien henkilöt ovat sankareita, jotka ovat tuoneet maalleen kunniaa. Ari Turusen kirjassa kerrotaan toisenlainen tarina näiden henkilöiden saavutuksista. Turuselle merkkihenkilöt eivät ole sankareita vaan pahoja poikia, joita kaikkia yhdisti yksi sama piirre. Heidän kanssaan ei kannattanut olla eri mieltä. Kirjassa esiintyvät muun muassa Aleksanteri Suuri, Lenin, Vasco da Gama ja Martti Luther.

VTL Ari Turunen (s. 1966) on kirjoittanut useita suosittuja tietokirjoja, jotka käsittelevät ihmisten tapojen historiaa ja maailmankuvien muutoksia. Hänen suosittu tietokirjansa Ettekö te tiedä kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa on käännetty monille kielille.

14,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523510531 Osastot: , , Avainsanat tuotteelle , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Ari Turunen
    Turunen , Ari

    Valtiotieteen lisensiaatti Ari Turunen on kirjoittanut useita kirjoja ihmisten tapojen historiasta: Ulkokultaisen käytöksen kirja eli eurooppalaisten tapojen tarina,  Hyvän ja Pahan merkit eli taikauskoisten tapojen tarina, Humalan henki eli juomatapojen tarina, Ei onnistu! Jälkiviisasta vastustamisen historiaa, Tosi on! Valheen, vilpin...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Pokkari: 9789523513198, Painettu kirja: 9789523510531, E-kirja: 9789523512306

Sivumäärä

300

Julkaisuaika

3 / 2019

Mediassa

Laajenna
"Ari Turunen läpivalaisee valehtelijat, ylimieliset mulkerot ja valtansa sokaisemat pomottajat." Turun Sanomat 12.11.2022

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

1 arvio tuotteelle Mulkerot

  1. Otto. U

    Kevyttä raskasta lukemista. Miten sen nyt ottaa. Kirjassa monta lyhyehköä henkilötarinaa, jotka ovat hyvin kirjoitettu. Ja kyllä rupeaa suurmiesten romantisointi muuttumaan ajatuksissa. “parhaat palat” tai parhaat lihapalat (symboloi raakuutta) samoissa kansissa. Hyvä kirja.

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Solvaajat

Solvaajat

26,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Koordinaatiokaaos

Koordinaatiokaaos

14,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Ale
Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit

Maailmanhistorian kukoistavimmat kaupungit

15,00  9,00 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty
Humalan henki

Humalan henki

4,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty