-41%

Anneli Auer

Murhalesken muistelmat

(5 tuotearviota)

Anneli Auer kertoo kirjassaan Murhalesken muistelmat avoimesti henkilökohtaisesta elämästään ja vuosien piinasta Ulvilan surmajutun ajoilta.

“Jäin leskeksi joulukuussa 2006 neljän lapsen kanssa ja jouduin samalla mukaan omituiseen murhamysteeriin. Aloin jo ensimmäisenä kesänä kirjoittaa kirjaa siitä, miltä tuntuu rakentaa uutta elämää murhatutkimuksen varjossa ja oletin, että poliisi saisi tekijän kiinni ennen kuin kirjani pääsisi loppuratkaisuun.

Toisin kävi. Jouduin keskelle oikeussalidraamaa, jonka kohteena olinkin minä itse ja joka lopulta johti kaikkien aikojen oikeusteurastukseen. Nyt neljän pitkän ja raskaan oikeudenkäynnin jälkeen minut on todettu syyttömäksi mieheni murhaan, mutta siinä sivussa on rikottu koko elämäni.

Mieheni murhaa on käsitelty mediassa laajasti ja minut on siellä syylliseksi julistettu jo ennen oikeudenkäyntiä. Minä olen elänyt ja hengittänyt siinä viranomaisten ja median kutomassa verkossa, joka on mennyt aina vain pahempaan solmuun aina kun sitä on yritetty avata. Mitä tapahtui? Nyt on aika paljastaa tarinan roistot ja sankarit, tuoda esiin likainen peli kulissien takana ja tehdä samalla paluu takaisin alkujuurille joulukuuhun 2006: kuka murhasi mieheni Jukka S. Lahden?”

“Kirja pitää lukijan otteessaan viimeisiin sivuihin saakka, vaikka se tuleekin laskettua monta kertaa alas, koska tapahtumia, syitä ja seurauksia alkaa väkisinkin miettimään. Vaikka kaikenkaikkiaan onkin ikävää että Auer on päätynyt tälläisen teoksen kirjoittajaksi, on Murhalesken muistelmat on kirjoitettu erittäin taidokkaasti ja lukisin hänen tuotantoaan mieluusti lisää.” Linda Rantanen, Nousu, 8.10. 2016

 

19,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789522646675 Osastot: , , Avainsanat tuotteelle , , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Anneli Auer
    Auer, Anneli

    Anneli Auer valmistui Turun kauppakorkeakoulusta maisteriksi 1995. Hän meni töihin Turun työvoimatoimiston ryhmäpalveluihin ja tutustui siellä tulevaan mieheensä Jukka S. Lahteen. Ensimmäinen tytär syntyi kesällä 1997 ja sen jälkeen parin vuoden välein vielä kolme lasta. Lasten kotihoidon ja päivähoidon taloudellisen...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789522646675, Pokkari: 9789522648419, E-kirja: 9789522647191

Sivumäärä

280

Julkaisuaika

9 / 2016

Mediassa

Laajenna

“Suodattamaton versio tarinasta uskallettiin julkaista vain ulkomailla. Vuonna 2016 vanhin tytär antoi haastattelun saksalaiselle Stern Crime -lehdelle, joka teki laajan artikkelin Ulvilan surmasta ja kertoi myös seksuaalirikossyytteistä avoimesti. Myöhemmin samana vuonna ilmestyi myös Anneli Auerin oma kirja Murhalesken muistelmat.” Journalisti 24.3.2023

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

5 arviota tuotteelle Murhalesken muistelmat

  1. raitanenh

    Huikea skandaalipaljastus suomalaisen poliisin, syyttäjien ja tuomareiden rikollisuudesta ja valtamedian valheista, jotta syyttömät saadaan oikeusmurhattua.

  2. merja syysmäki

    Kiitos. Todella hyvin kirjoitettu, aikataulu ja ahdistus mukaan luettuna.

  3. Liisi Saarelainen

    Hyvin kirjoitettu, todella mielenkiintoinen ja koukuttava. Pistää kyllä miettimään, onko tämä mahdollista Suomessa.

  4. Susku London

    Suosittelen kaikkia Suomen viranomaisia lukemaan tämän kirjan, ja miettimään miten nämä tapahtumat ovat voineet olla mahdollisia? Pyydän myöskin viranomaisia miettimään mitä he itse kukin pystyisivät tekemään asioiden hyväksi?

    Ystävällisin terveisin,
    Susku London
    Syyttömänä tuomitun Anneli Auerin tukijoukot

  5. Anne Kukkonen

    Outo kertomus mikä jättää kaiken avoimeksi.

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *