Pasi Sahlberg
Suomalaisen koulun menestystarina
Ja mitä muut voivat siitä oppia
Luulitko huippukoulutustasi sattumaksi?
Miten Suomi nousi 30 vuodessa koulutuksen kärkimaaksi? Harvardissa työskentelevän Pasi Sahlbergin lukuisille eri kielille käännetty menestysteos osoittaa, ettei hyvään kouluun ollut kiertoteitä. Suomalainen menestystarina rakentui yhteisestä visiosta, kansallisesta yhteistyöstä ja siitä, että opettajan työtä arvostettiin.
Miltä Suomen koulun tulevaisuus näyttää tiukentuvassa taloustilanteessa? Voidaanko Suomen vaivalla rakennettu koulutusjärjestelmä pelastaa, ja miten sen on uudistuttava? Tätä läksyä vanhempien, kasvattajien ja päättäjien ei ole varaa jättää lukematta.
Suomalaisen koulun menestystarina on alun perin julkaistu englanniksi ja ilmestynyt 15 kielellä. Pelkästään Yhdysvalloissa sen ensimmäinen laitos on myynyt yli 25 000 kappaletta.
“Sahlberg avaa PISA-testien ja muiden kansainvälisten koululais- testien – Suomessa kriittisiä ääniä ja väheksyntääkin synnyttäneitä – tuloksia runsaalla taulukkokuvituksella ja taulukoiden selkeillä tulkinnoilla. Jos itse menestystarina on kerrottu suomalaiseen vaa- timattomaan makuun vähän suurelliseen tyyliin, taulukoiden sisäl- tämä faktatieto ankkuroi tarinan vakaasti tosiasioihin. Taulukoiden kokoelmana kirja on hyödyllinen myös niille, joita kertova tarina ei kiehdo.” Helena Saarikoski, Tieteessä Tapahtuu 1/2016
Alkuperäinen hinta oli: 32,00 €.10,00 €Nykyinen hinta on: 10,00 €.
Loppuunmyyty
Tuoteosasto
TietoAvainsanat
2015kasvatuskoulukoulujärjestelmäkoulutuskoulutuspolitiikkamenestysopettajaopettaminenopetusopetussuunnitelmaoppiminenpisaSahlbergKirjan lisätiedot
Isbn | 9789522643308 |
Sivumäärä | 304 |
Julkaisuaika | 06 / 2015 |
Suomentaja | Salla Korpela |
Alkuteos | Finnish Lessons |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.