Miksi niin moni suomalainen nuori aloittaa vieläkin tupakoinnin, vaikka sen vaaroista tiedetään niin paljon? Koska tupakkayhtiöt pyrkivät aktiivisesti vaikuttamaan nuoriin. Tämän lisäksi tupakkateollisuus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja hyväksikäyttää lapsityövoimaa.
Kirja kertoo tupakkateollisuuden valtavaksi kasvaneesta vallasta. Se on näkyvillä kaikkialla. Oletko esimerkiksi koskaan miettinyt, miksi miesten paidoissa on rintataskuja? Ne on tarkoitettu savukeaskeille!

Heikki Hiilamo on yksi Into Kustannuksen perustajista ja yksi johtavista yhteiskuntapoliittisista asiantuntijoista Suomessa. Hän osallistuu erittäin aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun kolumnistina, tietokirjailijana ja asiantuntijana. Hiilamo työskentelee Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina ja THL:n tutkimusprofessorina. Hän on työskennellyt vierailevana tutkijana muun muassa Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa sekä vierailevana professorina Oslossa. Hiilamo on toiminut myös Kelan tutkimusprofessorina ja Kirkkohallituksessa diakonian alan johtajana.
Toimittajasta tutkijaksi
Hiilamo on tutkinut muun muassa köyhyyttä, velkaantumista, kirkon diakoniatyötä, sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmiä sekä alkoholi- ja tupakkapolitiikkaa. Tutkimusten punaisena lankana on ollut se, miten ihmisten hyvinvointi ja pahoinvointi ovat yhteydessä yhteiskuntaan. Hiilamo on julkaissut tutkimusaloistaan yli 20 tietokirjaa. Lisäksi hän on julkaissut yli 100 tieteellistä artikkelia, joista suuri osa kansainvälisiä. Hiilamo on toiminut asiantuntijana sote-uudistuksen valmistelussa kolmessa keskeisessä työryhmässä. Hän on aikaisemmin julkaissut muun muassa kirjan Uusi hyvinvointivaltio (Into 2011) sekä toimittanut yhdessä Hennamari Mikkolan ja Jenni Blomgrenin kanssa kirjan Kansallista vai paikallista? Puheenvuoroja sosiaali- ja terveyden huollosta (Kela 2012).
Palkinnot
Hiilamo sai vuonna 2016 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon sote-uudistusta analysoivasta kirjasta Hyvinvoinnin vakuutusyhtiö. Vuonna 2022 Suomen Kulttuurirahasto palkitsi hänet merkittävistä kulttuuriteoista suurpalkinnollaan.
Heikki kertoo urastaan ja missiostaan:
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.