Vuonna 1978 savukerasioihin ilmestyivät varoitukset: tupakka tappaa. Tupakkayhtiöt tekivät kaikkensa häivyttääkseen viestin. Yhtiöiden mielestä tupakointia ei ole syytä välttää, koska
– sairastuminen edellyttää 40 vuoden tupakointia
– tupakoitsija menettää vain kaksi kuukautta elämänsä lopusta
– yhtä vaarallisia tai jopa tupakkaa vaarallisempia ovat alkoholi, kahvi, suola, sokeri, maito, rasvaiset ruuat, 100 000 erilaista kemikaalia, kaikki nautintoaineet ja eläminen sinänsä
– kevytsavukkeita voi polttaa ilman huonoa omaatuntoa ja tupakansavu merkitsee vain hajuhaittaa.
Harhaanjohtamisessa ovat kunnostautuneet erityisesti tupakkateollisuuden johtohenkilöt, poliitikkonakin tunnettu Lasse Lehtinen, Jukka Ant-Wuorinen ja Satu Kaarenoja. Pamfletissa on runsaasti sitaatteja näiden ihmisten viestinnästä, varsin härskejä juttuja usealta vuosikymmeneltä.
Väärä informaatio on varmasti vaikuttanut useiden tupakoitsijoiden sairastumiseen ja kuolemaan, joten kirja käsittelee tupakkateollisuuden oikeudellista vastuuta. Pohdittavana ovat jopa murhan kriteerit. Erikoista, että muuten lainkuuliaiset kansalaiset kykenevät ilman tunnontuskia kauppaamaan tappavia tuotteita valheiden avulla. Tupakkateollisuuden sisäiset asiakirjat käsittelevät jatkuvasti savukkeiden markkinointitapoja, kuitenkaan tupakkajohtajien moraalisista ongelmista ei näy merkkejä.

Siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi on seurannut Suomen oikeuslaitosta lähietäisyydeltä vuosikymmenten ajan. Hän toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna 1993–2008. Aurejärvi rakastaa jalkapalloa, fudiksella on ollut suuri
rooli Aurejärven elämässä. Hänen oma palloilijan uransa
on ollut laadultaan vaatimaton, mutta kestoltaan pitkä.
Sarjaotteluita hän on pelannut vuosina 1955–2013 ja jatkaa
vielä.
Aurejärven oikeudenkäynneistä näkyvimpiä ovat olleet
tupakkateollisuutta vastaan ajetut kanteet. Niistä hän on
kertonut teoksissaan Erään murhan anatomia (2004) ja
Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat (2012). Vuonna 2016 Aurejärvi julkaisi dekkarin Kun kukaan ei näe, jossa liikutaan niin ikään Helsingin oikeuslaitoksessa ja sen saleissa käydyissä kiivaissa taistoissa.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.