Eveliina Talvitie

Vanha nainen tanssii

Eveliina Talvitie pohtii uutuuskirjassaan, miksi sanapari ’vanha nainen’ saa monet tuohtuneena todistamaan päinvastaista?
Vanheneminen on väistämätöntä. Jos se kielletään, piiloon jää paljon arvokasta, hullua ja sielukasta. Miksi siis niin harvassa ovat ne naiset, jotka ylpeästi tunnustautuvat vanhoiksi?

’Kun edellinen kirjani kesällä 2019 julkaistiin, olin vielä 49-vuotias, eli huomattavasti nuorempi kuin olen tätä kirjoittaessani, noin vuotta myöhemmin.’’

Talvitie kohtaa uutuuskirjassaan viisikymmentävuotiaan itsensä lisäksi 11 naista, jotka ovat elämässään osanneet tanssia muidenkin rytmiin, mutta löytäneet lopulta omansa. Kokemuksistaan kertovat Ann Selin, Anu Sinisalo, Ervi Sirén, Katariina Souri, Laila Snellman, Leena Pasanen, Marketta Mattila, Pirkko Arstila, Pirkko Lahti, Raisa Rauhamaa ja Seela Sella. Kirjan upeat valokuvat on ottanut Jyri Pitkänen.

”Minun ikäni on julkeasti kasvava numero, joka on paljon muutakin kuin numero.Se on itkua, iloa, surua, katkeruutta, petosta, kipua, hurmiota, häpeää. Viimeksimainittua koko ajan vähemmän.”

24,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523513693 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Eveliina Talvitie

    Eveliina Talvitie (s. 1970 Pori) on Tallinnassa asuva kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Kovakuorinen ilmestyi vuonna 2019. Aiemmin Talvitieltä on julkaistu kahdeksan tietokirjaa, jotka ovat käsitelleet naisten yhteiskunnallista asemaa ja ihmisoikeuksia sekä politiikan konkarimiehiä. Omakohtaista näkökulmaa hän on hyödyntänyt teoksissaan Miten helvetissä...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523513693, E-kirja: 9789523514690

Sivumäärä

240

Julkaisuaika

1 / 2021

Mediassa

Laajenna

”Oman 50-vuotispäivän lähestyessä Eveliina Talvitie päätti kirjoittaa kirjan, jossa tuotaisiin esille myös vanhan naisen elämän iloisia puolia ja jonka avulla, toivottavasti, lisättäisiin eri ikäryhmien välistä keskustelua. ”
Helsingin Sanomat, 26.12.2020

Vanhaksi kutsuminen on monelle suuri loukkaus. Vanha nainen tanssii syntyi, kun Talvi­tie ryhtyi pohtimaan syitä sanan huonolle kaiulle. Itse tänä vuonna viisi­kymmentä vuotta täyttänyt kirjailija on iästään ylpeä. ”
Helsingin Sanomat, 14.2.2021

Eveliina Talvitie on koonnut mielenkiintoisen kattauksen naisia, joilla on teräviä huomioita ikääntymisestä.”
Eeva, 3/2021

”Teoksessa ei ainoastaan tanssita, vaan tarkastellaan naisen elämän koko kaarta. Oleellinen asia on suhde vanhenemiseen ja se, mikä on vanhenemisen merkitys naiselle henkilökohtaisesti.”
Iltalehti, 2.1.2021

Vanhalla naisella on Talvitien mukaan kuitenkin nuoreen nähden eräs huomattava etu. Hän kantaa nuorta itseään mukanaan ja voi palata siihen mielessään milloin vain.”
Ilta-Sanomat, 1.1.2021

Eveliina Talvitietä haastateltiin Radio Suomen Illassa uutuuskirjan Vanha nainen tanssii tiimoilta. Kuuntele haastattelu tästä.

”Kirja maistuu kirkkaalta, kauniilta ja hauskalta, koska sen päähenkilöt ovat sitä, ja Talvitie osaa sen välittää. Hauskana yksityiskohtana soivat jokaisella henkilöllä omat tanssikappaleet, joista lukija voi kirjaan tutustuessaan nauttia. ”
Kuiske, 14.4.2021

”Vanhuus puolestaan on sana, jota nykyään ei enää saisi edes käyttää. Virkistävästi Talvitie, 50, ottaa vanhenemiseen toisen kannan: ‘Päätän aloittaa vanhan naisen elämän välittömästi.’ ”
Länsi-Suomi, 16.1.2021

Talvitie halusi kirjallaan osoittaa, että vanheneva nainen voi olla ‘ylpeästi vanha sen sijaan että taisteltaisiin vanhenemista vastaan’. Että nainen voisi löytää oman rytminsä ja voimaantumiskeinonsa minkä ikäisenä tahansa. ”
Kirjavinkit, 12.2.2021

Eveliina Talvitie vieraili Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen -ohjelmassa Vanha nainen tanssii -kirjansa tiimoilta. Kuuntele haastattelu tästä.

Talvitie pohtii ajatusta sellaisesta elämänkaaresta, jossa murrosiästä siirrytään suoraan menopaussiin. Häntä ottaa vuosi vuodelta yhä enemmän hermoon se, että jatkuvasti neuvotaan ottamaan rennommin ja hymyilemään.”
Iltalehti, 15.1.2021

”Kuten jo kirjan nimestä näkee, on tanssilla teoksessa merkittävä rooli. Useilla kirjan naisilla on tanssiin henkilökohtainen suhde, mutta tanssi toimii kirjassa myös elämän metaforana, kipuineen ja riemuineen.”
Satakunnan Kansa, 12.1.2021

Pirkko Arstila ja Laila Snellman vierailivat Sanna Ukkola livessä keskustelemassa Vanha nainen tanssii -kirjasta. Katso haastattelu tästä.

Eveliina Talvitien kirja Vanha nainen tanssii kertoo rohkean lempeitä tarinoita.”
Amusa, 2.2.2021

”Vanha nainen tanssii on ikäänkuin Eveliina Talvitien henkilökuva. 50-vuotias kirjailija pohtii siinä elettyä elämäänsä ja vanhenemista.”
Viva, 1/2021

Vanha nainen tanssii on piristävä puheenvuoro vanhuuskeskusteluun. Ainakin mieleen jää vahva kuva siitä, että emme ole yhtä harmaata massaa vanhoinakaan, vaikka toki saman kohortin ihmisillä on yhteisiä ikäpolvikokemuksia ja niiden kautta paljonkin yhteistä.”
Tainan aarrearkku -blogi, 30.5.2021

Eveliina Talvitien kirja vanhoista naisista on sykähdyttävä ja ihana. Kerrankin vanhemmat naiset pääsevät tällä tavalla esille!”
Ankin kirjablogi, 23.6.2021

Talvitien haastattelemat naiset kertovat nuoresta minästään ja itsestään tänä päivänä vanhana naisena. Elämänkokemukset eroavat, mutta yksikään ei haikaile takaisin nuoruuteensa.”
Kirja vieköön!, 6.1.2021

”Olipa mielenkiintoinen kirja. Suosittelen. ”
Tuula’s life -blogi, 3.1.2021

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Vanha nainen tanssii”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Kävin vaan uimassa, sisko

Kävin vaan uimassa, sisko

24,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Kovakuorinen

Kovakuorinen

24,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Vanha nainen tanssii

Vanha nainen tanssii

24,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.